keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Lidl hyödynsi aukioloaikojen vapautumisen ovelasti


Johtavat kauppaketjut ilmoittivat heti aukioloaikojen vapauduttua jatkavansa aukioloaikoja reilusti.
Johtajat kertoivat kuin vilkasta kaupankäynti oli jatketuilla aukioloajoilla. Heidän olisi pitänyt kertoa paljonko oli koko päivän kehitys ja mikä oli viimeisten tuntien kehitys. Oletan että osa myynnistä vain siirtyi myöhemmille tunneille. Osa kauppiaista jakoi päivän myyjien työtunnit vain useammalle tunnille, jolloin myyjiä per tunti oli vähemmän töissä kuin aikaisemmin.

Kun nämä johtavat kauppaketjut ilmoittivat alentavansa pysyvästi ruoan hintaa, he samalla antoivat ymmärtää että hinnat olivat aikaisemmin liian korkeat. Katetta oli viime vuosina kasvatettu reilusti, osaksi ruokaketjun muiden osien kustannuksella. Tietysti myös omaa toimintaa tehostamalla.
Lidlin edullisuus pakotti johtavat ketjun toimimaan.

Lidl ilmoitti että he eivät lähde suin päin aukioloaikojen pidentämiseen, koska ilta-ja viikonlopputunnit ovat kalliita ja he haluavat varmistaa ruokansa edullisuuden myös jatkossa.
Uskon että Lidlin kokonaismyynti kasvaa ilman aukioloaikojen pidennystäkin eli edullisuus puree.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti