perjantai 20. huhtikuuta 2018

Lahti-Heinola yhdessä enemmän





Vanhempien poliitikkojen asenteissa korostuu liikaa vastakkainasettelu Lahti-Heinola yhteistyössä. Katsellaan peruutuspeiliin, muistellaan menneitä, epäillään vastapuolta, ja ollaan kateellisia. Tarvitaan uudenlaisia päättäjiä, joilla on näkemys tulevaisuudesta 5-10 vuotta eteenpäin. Yhteistyötä voi ja kannattaa tehdä naapurien kanssa. Se ei välttämättä tarkoita sulautumista, liittymistä. Yhdessä olemme enemmän.

Nykyiset ja edelliset päättäjät eivät ole saaneet ratahankkeelle vauhtia. Saatiin kyllä Kimolan kanava, jonka kustannukset ovat karanneet. Ratahanke olisi Heinolalle kymmenen kertaa tuloksellisempi kuin Kimolan kanava. Kannattaisi ponnistella, jotta radan jatko Mikkeliin ja henkilöliikenteen käynnistäminen toteutuisi. Yhteinen ”karvalakkilähetystö” joka vuosi Helsinkiin, eduskuntaan. Vaaditaan seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdokkailtamme kirjallinen sitoumus ratahankkeen ajamisesta.

Esitän nyt Lahdelle ja Heinolalle uutta yhteistyöprojektia, pyörätie Heinolasta Lahteen. Pyörätien reunaan upotetaan maanpäälliset sähkö- ja puhelinjohdot ja kaapelit. Pyörätien reunaan kolmen metrin sorakaistale jolle talvella ajetaan hiihtolatu. Tämä olisi upea hanke terveysliikuntakaupungille ja talviliikuntakaupungille. Se palvelisi työmatkapyöräilyä sähköpyörillä, kaupungit voisivat tukea muutamalla satasella vuosittain työmatkapyöräilijöitä. Tämä väylä olisi oiva apu myös Suomen Urheiluopiston liikkujille, urheilijoille. Heinolan päässähän pyörätie on jo valmiina Vierumäkeen saakka, myös Urheiluopistolta. Uskon että Kaattari pystyy saamaan hankkeelle EU:n tukea.
Tämä hanke olisi myös symbolinen ele yhteistyön käynnistymisestä Lahti-Heinola akselilla. Seuraava yhteistyöhanke olisi talviliikuntakaupungin vahvistaminen. Yhteistyö Vierumäki- Pajulahti- Salpausselän hiihtokeskus loisi Päijät-Hämeeseen ylivoimaisen talviurheilukeskuksen kansainväliseen markkinointiin. Kiinan markkinoille ovia on jo avattu.


torstai 19. huhtikuuta 2018

Talviurheilukaupungin kehittäminen





Miksi väki vähenee Finlandia hiihdosta, Salpausselän kisoista? Miksi suurimmalla osalla peruskoululaisia ei ole suksia, lukiolaisilla vieläkin harvemmalla?
Syyt ovat syvällä, asenteissa, perheissä, kouluissa. 50-60-luvulla maaseudulla kouluun mentiin ja kotiin tultiin talvella suksilla. Perheen jokaisella lapsella oli sukset ja tietenkin vanhemmilla oli sukset. Hiihtokisoja oli lähes jokaisessa kunnassa ja koulussa. Armeijassa myös hiihdettiin nykyistä enemmän. Erkki Virtanen kirjoitti Uusi Lahti lehdessä 18.4.osuvasti nuoruusajan ”Muisteloita ladun varrelta” Hiihtoharrastuksessa olivat mukana koko perhe ja koulu opettajineen. Nykyisin panostetaan kyllä huippu-urheiluun, mutta massojen liikuttaminen ladulle ei onnistu.

Talviurheilun kehittäminen pitää alkaa perheistä, päiväkodeista, kouluista. Hiihdosta pitää tehdä trendikästä massaliikuntaa. Esimerkkejä voi hakea vaikka Norjasta. Kannattaa myös muistella meidän omaa hiihtoinnostusta 50-60 luvuilla ja ottaa siitä oppia. Urheiluseurat ja siellä vapaaehtoiset toimijat ovat avainasemassa, heitä pitää tukea ja arvostaa. Päiväkotien ja koulujen lukujärjestykseen pitää saada hiihtoa pari kertaa viikossa talvisaikaan. Pitää myös tarjota houkuttelevat olosuhteen hiihtämiselle. Lahden seudulta puuttuu ympärivuotinen hiihtoputki ”luola”, sopiva paikka olisi Vierumäki tai Pajulahti. Hankkeessa mukana olisivat Vierumäen, Pajulahden lisäksi, Lahti, Heinola ja Peltosen suksitehdas. Varmasti olisi tuloksellisempi hanke kuin Kimolan kanava. EU on tukenut huonompiakin hankkeita. Hiihtoputkeen voisi järjestää ympärivuotisen jääveistostapahtuman ja näyttelyn, lumilautailu mahdollisuuden, jotain erilaista kiinnostavaa, kahvilamaailmoineen jne. Siitä tulisi ikäänkuin Lapin portti. Ennen tätä suurta hanketta pitää järjestää hiihtomahdollisuus jo marraskuusta alkaen hyppyrimäen maastossa. Hotellien kanssa pitää kehittää Lahden seudulle hiihtopaketteja, viikonloppuhiihtopaketteja ,jotta ei tarvitse ajaa Lappiin saakka.. On Salpausselän latupaketti, on Vesijärven latupaketti ,on Pajulahden latupaketti, on Vierumäen latupaketti, on viikonlopun hiihtokouluja, on nuorille löeikkimielisiä hiihtokisoja joka viikko jossakin Päijät-Hämettä jne. Yhdessä olemme enemmän.


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Moottorisahaveiston SM-kisat 5-6.10.2018 Heinolassa





Suomen johtavat veistotaiteilijat kokoontuvat 5-6.10.2018 Heinolaan, Citymarketin parkkipaikalle mittelemään taitojaan lajin SM-mestaruudesta. Aikaisemmin nämä kisat ovat olleet pääsääntöisesti itä-ja pohjois Suomessa, nyt ne ovat ensi kertaa ”ruuhka”Suomessa, Heinolassa. Kisat myöntää Puunveistäjät ry. Perjantaina kisataan pikakisa jossa  kahdessa ja puolessa tunnissa veistetään noin 90 cm pitkästä ja halkaisijaltaan noin 80-90cm puuaihiosta omavalintainen taideteos. Nämä taideteokset myydään huutokaupalla lauantaina klo 12 alkaen. Lauantaina veistetään klo 9-17, 190cm pitkää puuaihiota. Puuaihiot toimittaa Versowood Oy Vierumäeltä. Tuomaristo valitsee parhaat työt ja palkintojenjako on paikan päällä klo 18. Tuomariston arviointikriteerit ovat: taiteellisuus, sahan käsittely ja työn tekninen toteutus, annetun materiaan hyväksikäyttö ja puun ominaisuuksien ymmärtäminen (kestävyys), teeman toteuttaminen (metsän elämää), uusien perinteistä poikkeavien ratkaisujen ja aiheiden hyvä ja ilmeikäs käyttö. Tuomariston pj. kauppias Risto Veijanen, siht. Marika Wallden Puunveistäjät ry:stä, arkkitehti Piritta Peltola ja kaupungin edustaja ja Versowoodin edustaja. metsuri Markku Luukka. Myös kilpailijat valitsevat omasta mielestään parhaan työn. Lisäksi SM-taideteokset ovat Citymarketin käytävällä ihailtavana ja äänestettävänä 14.10.saakka, äänestäjien kesken arvotaan yksi veistos ja kahvipaketteja. Veistoksista voi myös tehdä ostotarjouksia Citymarketin neuvontaan.

Ohjelmalavalla esiintyvät mm. Vihtori Koskinen, Jouko Keskinen, Luomulikka ja Halvatun Papat. Mukana myös "Vanhan savotan kämppäkauppa" ja "Enso kusetti" orkesteri. Tapahtumassa esitellään puunkorjuutekniikkaa 1950 luvulta ja 2000 luvulta. Ihailtavana on myös vanhoja traktoreita 1950-60 luvulta. Lipan alla on kirppis. Kauppias tarjoaa perjantaina kuumaa grillimakkaraa sinapin kera ja lauantaina hernerokkaa Pekanleivän kera. Järjestelyistä, järjestyksestä ja tarjoilusta vastaavat LC- Siltojen veljet ja siskot. Yhteistyökumppaneina ovat: Versowood oy, Citymarket, Rismator oy, Pelkkakivi oy, A- Automaattipesula, OP- Päijät-Häme, Hotelli Tukkijätkä, MaCala oy kahvila-ravintolat, Heinolan Yrittäjät, Heinolan Kaupunki.

  2000-luvulla
 1950 luvulla

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

SOTE - kustannukset?




Suomen väki ikääntyy ja lapsia syntyy vähemmän. Tämä merkitsee kasvavia kustannuksia tulevaisuudessa. Tähän vastauksena on suunniteltu uusi Sote, jonka avulla hallitaan kustannusten kasvu. Vuoteen 2030 mennessä Soten arvioidaan säästävän kasvavia kustannuksia 3 miljardia euroa. Soten vastustajat, oppositio syöttää uutisia että ne 3 miljardin säästöt pitäisi saada jo lähivuosina joka merkitsisi palvelujen karsimista ja verojen nostoa. Tämä on oppositiolta tosiasioiden vääristelyä. Kehitystä ei tapahdu ilman muutosta. Kehittämällä toimintatapoja ja hyödyntämällä tekniikkaa, saadaan samat palvelua aikaan vähemmillä euroilla. Valitettavasti Sote on liikaa politisoitunut, varsinkin näin ennen vaaleja.

Hyvä esimerkki uusien toimintatapojen tuomista säästöistä on Mänttä-Vilppulan malli. Siellä Sote- palvelut ulkoistettiin yhdessä yrittäjän kanssa perustetulle uudelle firmalle. Säästöt kunnalle 2017 olivat lähes 6 miljoonaa euroa. Lisäksi yhteinen yritys osti palveluja paikkakunnan yrityksiltä 1,3 miljoonan euron edestä. Palvelujen taso oli vähintään entinen. Mänttä-Vilppulan asukasrakenne on Pirkanmaan iäkkäin. Tämä ei tarkoita sitä että kaikki pitäisi yksityistää, vaan sitä että nämä uudet toimintatavat voivat toimia myös kunnalisella Sotella jos niin halutaan.Nyt kannattaisi levittää näitä hyviä esimerkkejä eikä pelotella ihmisiä.