keskiviikko 31. toukokuuta 2023

 



Pari keinoa oppimistulosten parantamiseksi

On olemassa pari keinoa oppimistulosten parantamiseksi kaikissa oppiaineissa. Kun poistamme kännykät oppitunneilta, oppilainen keskittymiskyky paranee, opettajan opit tavoittavat oppilaat, opettajan arvostus paranee ja tämä tapahtuisi kaikissa oppiaineissa. Kun lisäämme oppilaiden liikuntaa pari kertaa päivässä, oppimistulokset paranevat kaikissa oppiaineissa, keskittymiskyky paranee, fyysinen kunto kohentuu ja stressi vähenee. Myös kouluajan jälkeistä liikuntaa tulee aktivoida, koulumatkat kävelle, pyöräillen, koulun liikuntatilojen hyödyntäminen iltaisin, kannustetaan nuoria jononkin liikunnalliseen harrastukseen. Tämän ohjelman toteuttamiseen mukaan hallitus, virkamiehet, vanhemmat, opettajat, oppilaat. Itse olen kävelevä esimerkki siitä mitä nämä periaatteet saivat aikaan 1950-60 luvulla oppilaissa. Hyvä fyysinen kunto, hyvä keskittymiskyky, opettajan arvostus ja kunnioittaminen sekä hyvä elinikäinen kirjoitustaito, lukutaito. Kymmenen kilometrin sauvakävelylenkkejä päivittäin 78- vuotiaana. Liike on lääkettä.



tiistai 23. toukokuuta 2023




Kariniemen kesäteatteri

Hyödyntämismahdollisuudet:

-Hyvä sijainti, Keskustan lähellä, pikku-Vesijärven kainalossa, sataman naapurissa

1. Kesäteatteritoiminta, esim. 25 näytöstä kesässä, keskimäärin 300 katsojaa

2. Konsertteja (Varuskuntaorkesterin konsertti, Äitienpäiväkonsertti, paikalliset orkesterit)

3. Yhteislaulutapahtumat

4. Koulujen päättäjäiset keväällä ja Urheiluseurojen liikuntatapahtumat

5. Yritysten tilaisuudet (infot, koulutus, vuosijuhlat, tuote-esittelyt, jäsenet jne.)

6. Koomikoiden stand up tilaisuudet, lasten tapahtumat

7. Huutokaupat (taulut, antiikkihuonekalut jne.)

8. Yö-elokuvaesitykset, puolueiden vaalitilaisuudet, Seurakuntien tilaisuudet

9. Bingo päivä (aamupäivällä ja iltapäivällä), yhdistysten tapahtumat ja kokoukset

Tavoitteena kesässä yli 10 000 kävijää, katsomo vetää noin 400 vierasta

 

Edellytykset

1.Sadekatos kesäksi katsomon päälle (Heinolan malli)

2.Penkkien fiksaus, maalaus, numerointi

3.Alueen aitaus

4.WC tilat kioskin yhteyteen tai pajamajat

5.Esiintymislavan päivitys

6.Teatterinäytösten tuottajat, tekijät (näytelmä Lanun elämästä, sataman historiasta)

 

Rahoitus

1.Bonsorirahaa, mainosrahaa (mainospaikkoja: teatterin nimi, sadekatos, aidat)

   -sadekatoksen bonsori + teatterin nimi, aitojen mainospaikat

2.Kustannusarvion rahoitus: bonsoreilta, Päijät-Hämeen liitolta ja kaupungilta

3.Alustava kustannusarvio 12000-15000€ (ei sillä wc tiloja)

  

maanantai 22. toukokuuta 2023

 



Julkisen hallinnon säästömahdollisuudet

Veli-Pekka Kiviharju kertoi MT:ssa 22.5. ”Julkisessa hallinnossa säästömahdollisuuksia”. Olen samaa mieltä. Valitettavasti tämän aiheen käsittely meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa on jäänyt varjoon. Tietysti eihän virkamiehet esitä päättäjille oman oksansa sahaamista. Hyvä veli/sisko verkosto toimii. Suurissa kunnissa on apulaisjohtajia, sijaisia niin monta että jokaiselle vallassa olevalle puolueelle löytyy ”hillotolppa” ja muut puolueet eivät vastusta, koska kohta on heidän vuoronsa. Tätä asiaa selvittämään pitää nimetä ulkopuolinen HR-asiantuntija. Valtion ja kuntien hallintojen palkkakulut ovat noin 36 miljardia euroa ja tästä summasta keskijohdon palkkojen osuus oli noin 12 miljardia euroa. Olen itse ollut töissä valtakunnallisessa organisaatiossa, jossa aikanaan organisaatiosta yksi taso poistettiin ja seuraavien vuosien aikana tulos parani, tehokkuus parani ja byrokratia väheni. Jos nykyisestä valtion ja kuntien keskijohdosta joka toinen siirrettäisi tehtäviin, joissa tekijöistä on puutetta, seuraavan kahden vuoden aikana. Valtion ja kuntien yhteinen tulosparannus, kevennys olisi kahdessa vuodessa noin 6 miljardia euroa. Jokaisen menneen hallituksen ohjelmissa on ollut byrokratian vähentäminen, mutta mitään merkittävää ei ole saatu aikaan, koska virkamiehet vastustavat heidän määränsä vähentämistä. Virkamiesten vähentäminen merkitsee jäljelle jäävien vastuun kasvamista, lisää liksaa ja motivaation paranemista ja kuntalaisille, suomalaisille joustavampia palveluja, vähemmän byrokratiaa. Ei tarvitse peruspalveluja leikata, karsia, tehostaminen ja parempi johtaminen riittää. Myös eduskunnan on herättävä byrokratiatalkoisiin, ei jokaiseen ongelmaan pidä lakia säätää.



perjantai 19. toukokuuta 2023

 



Byrokratian ja joustamattomuuden kukkanen

Asun Lahden Ankkurissa, minua ei hyväksytä kotiseurakuntani Lahden Nastolan jäseneksi. Lahden kaikkien seurakuntien verotulot menevät samaan kassaan, joten se ei voi olla syynä. Joten syynä on kirkon johtavien virkamiesten jääräpäisyys, lakien tulkinta ja pelisilmän puuttuminen. En ihmettele, että kirkosta eroaa paljon järkeviä ihmisiä.

Olen kotoisin Nastolasta, siellä on kotini, hautausmaalla isä, äiti, veli, vaari, mummo ja sukulaiset, siellä on myös minun hautapaikkani. Käyn Nastolan hautausmaalla lähes kuukausittain, en käy Lahden muilla hautausmailla koska siellä ei ole läheisiäni hautoja. Nastolan Joulukirkossa kävin perheeni kanssa lähes joka joulu, joskus hevosellakin, matkaa kotoa kirkolla oli lähes 20km. Olen lähettänyt asiasta kirjeen Nastolan kirkkoherralle, Mikkelin piispalle ja arkkipiispalle. Vain Mikkelin piispa vastasi, koska tunnemme toisemme, vastus oli selittelevä, anteeksi pyytävä. Vanha sanonta sanoo ”poikkeus vahvistaa säännön”, valitettavasti nykyinen kirkon johto ei halua ymmärtää minun henkisiä perusteitani, eivätkä uskalla tehdä seurakuntalaisen mielestä oikeudenmukaista päätöstä. Terveydenhoitopuolella on jo vuosia kunnioitettu asukkaan toivomuksia. Asun Lahdessa ja käytän Heinolan sotekeskuksen palveluja, koska siellä palvelu on henkilökohtaisempaan, kotoisempaa, Lahdessa se on ”tehdasmaista”. Toivon että kirkkokin päivittää käytäntönsä ja tulkintansa tälle vuosisadalle ja tälle päivälle.



lauantai 6. toukokuuta 2023

 



Koulun oppitunnit, eduskunnan kyselytunnit ja kännykät?

Farmi- tv ohjelman osanottajilla ei ole älykännyköitä mukana. He kertoivat yhdessä jaksossa miltä se kännykkäpuute tuntui. Kännyköiden puute syvensi ja pidensi kahdenkeskisiä keskusteluja, paransi keskittymiskykyä tehtäviin ja ongelmanratkaisuihin. Tämän ”laboratoriotestin” tuloksia pitää hyödyntää keskustelussa oppimistulosten heikentymisen syistä. Kun katsoo kuvia tämän päivän koululuokasta, oppitunnilta, osa istuu lakki päässä, osa näprää kännykkää, osa keskustelee keskenään ja muutama yrittää kuunnella opetusta ja oppia.

Eduskunnan kyselytunnilla osa näprää kännykkää, osa keskustelee keskenään, osa huutelee puheenvuoron saaneen päälle, osa kirjoittaa tekstiä lehden yleisönosastolle jne. Ei omena kauas puusta putoa. Päättäjien esimerkki ei kannusta oppitunnilla keskittymiseen.

Kun mietitään miten pitäisi oppimistuloksia parantaa, kannattaa harkita yhtenä keinona kännykkäkieltoa oppitunneilla ja eduskunnan kyselytunneilla. Uskon että samalla paranee opettajan ja puhemiehen arvostus ja kunnioittaminen. Tämän onnistuminen edellyttää myös oppilaiden vanhempien tukea ja eduskunnassa puolueiden tukea.



perjantai 5. toukokuuta 2023

 



Päijät-Sote ja diabeetikot

Hyvinvointialueiden toiminta on käynnistynyt hyvin eri jalkaa, joka on luonnollista koska aikaisemmin lähes jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä oli omat toimintatavat. Sote uudistuksen tavoitteena on yhdistää alueilla toimintatapoja ja hyödyntää hyviä käytäntöjä. Päijät-sote on monissa asioissa Suomessa edelläkävijä koska täällä tehtiin rakenteellisia muutoksia etuajassa. Diabeetikoiden hoidossa on kuitenkin paljon vielä petrattavaa.

Päijät-soten alueella diabeetikkoja on noin 14000 joista ykköstyypin noin 2500. Vuoden 2022 tulosten mukaan hoitotasapaino ykköstyyppiläisillä oli 42%:lla huono ja kolesteroliarvot olivat 83%:lla huonot. Nämä tulokset ovat roimasti valtakunnan keskiarvojen alle. Kun huomioidaan ykköstyypin hoitokustannukset, jotka ovat noin potilasta kohden 3500€/vuosi, mutta jos on lisäsairauksia kustannus on 5915e/vuosi. Diabeetikon lisäsairauksien lista on pitkä: sydän-ja verisuonisairaudet, aineenvaihduntahäiriöt, aivohalvaus, munuaissairaudet, silmänpohjamuutokset, jalkojen ongelmat, erektio-ongelmat, masennus. Päijät-sotessa on todettu parantamisen tarvetta psykologin ja jalkaterapeuttien palveluissa ja diabeteslääkärin ohjauksessa. Potilaat kaipaavat tukea jaksamiseen, mielialaan, jalkojen hoitoon ja suun terveyteen. Päijät-soten diabetespoliklinikka keskittyy uusien diabetestapausten ja raskausajan diabeetikoiden hoitoon, insuliinipumppupotilaiden hoitoon ja niiden hoitoon, joilla jo on monia lisäsairauksia. Paukkuja pitäisi laittaa ennalta ehkäisyyn, jolla vältetään lisäsairausten syntyminen. Ennaltaehkäisyllä säästetään eniten euroja ja potilaiden kärsimyksiä. Ennalta ehkäisyä on myös potilaiden omahoitoon ohjaus ja kannustus. Minulla on ykköstyypin diabetes ollut yli 25 vuotta, Diabetesliiton diabeetikoiden kursseilla olen ollut jo neljä kertaa, viimeksi 2-4.5.23 Tampereella. Osittain tästä syystä ja Heinolan Sote-keskuksen hyvässä ohjauksessa minun hoitotasapainoni on hyvä. Libre sensorin käyttöön otto yli  kymmenen vuotta sitten, oli merkittävä virstanpylväs parempaan hoitotasapainoon.