keskiviikko 30. elokuuta 2023

 



Lahden keskustavisio 2030

Projekti käynnistyi yleisötilaisuudella 29.8. Seuraavassa muutamia havaintoja keskustelusta ja omista ajatuksistani:

Kaupungin keskustojen hiljentyminen on maanlaajuinen ongelma. Maailma muuttuu Eskoseni. Peltomarketit vetävät asiakkaita pois keskustasta, lapsiperheet muuttavat kaupungin laidoille lähemmäksi turvallista luontoa, keskustassa asuu eläkeläisiä ja yksineläviä ja opiskelijoita, nettikauppa kurittaa kivijalkakauppiaita, torikauppiaat vanhenevat ja uusia ei tule, torin merkitys kauppapaikkana on muuttunut, autoton keskusta jakaa mielipiteitä, isot tapahtumat (MM-hiihdot, Salpurin kisat Irooman) eivät näy keskustassa samalla tavalla kuin 50v sitten, kivijalkakauppojen vapautuviin tiloihin syntyy uusia ravintoloita ja juottopaikkoja kuin sieniä sateella jne.

Mitä pitäisi tehdä?

Tärkeintä on nyt tehdä rohkeita päätöksiä tulevaisuutta varten. Kaikille mieluisia päätöksi ei voida tehdä, enemmistö päättää. Keskustaa pitää kehittää vihreämmäksi, kauniimmaksi, persoonallisemmaksi, lapsenmielisemmäksi. Leikkipaikkoja lapsille ja lähelle viihtyisiä oleskelupaikkoja, olohuoneita aikuisille. Kerrostalojen asfalttipihoja muutetaan viherkeitaiksi. Hissittömiin kerrostaloihin hissit ja rakennetaan terassikerros. Kukkaistutuksia lisää, myös taloyhtiöiden pihalle ja julkisivuille. Katujen turvallisuutta lisäämään oma, tuttu ”kyläpoliisi”, ”korttelipoliisi”. Isoihin kerrostaloihin oma talonmies, taloisäntä. Torille pysyvä ohjelmalava, ”maalaisten ” pöytä jossa omakotiasujatkin voivat myydä ylijäämätuotantonsa, torikahvilat viihteisemmiksi, vihreämmiksi, perjantaisin iltatori, tapahtumia joka viikonloppu, myös lähialueen kivijalkakaupat esittelemään kausituotteitaan (veneet, pyörät, autot jne,), Lähialueen kesäteatterit esittelisivät näytelmäänsä, livekuvaa torilta nettiin, kansa voi vilkaista mitä torilla tapahtuu, suuret urheilutapahtumat näkyvät ja kuuluvat keskustassa, torilla (kuin silloin ennen), torilla voi olla livekuvaa urheilutapahtumasta (kuten MM-jääkiekossa oli), kesäkahviloille jotain yhteistä, nättiä, viihtyisää, tulo keskustaan helpolla, autolla, pyörällä, potkulaudalla kävellen, bussilla, taksilla, ennen oli keskustassa Vossikat nyt voisi olla Riksat, keskustasta opastettuja kävely-pyöräreittejä viheralueille; hyppyrimäen maastoon, Radiomäelle, Kariniemen mäelle, Vesijärvelle, satamaan, museoille. Tarvitaan myös yhteistyöelin keskustan yrittäjät-kaupunki-torikauppiaat-Lahden city ry kesken.

Lahti on nuori kaupunki, karjalaisten kaupunki, talviurheilukaupunki, Vesijärven kaupunki, puu-huonekalukaupunki ja nyt yliopistokaupunki, pääkaupunkiseudun esikartanossa. Keskustavisioon on myös synnytettävä mielenkiintoinen tarina jota hyödynnetään markkinoinnissa.

Tässä maistiaisia siitä mitä voitaisiin tehdä keskustan vetovoiman lisäämiseksi.


tiistai 29. elokuuta 2023

 



Ironman Finland Lahti 2023 palaute

Ironman MM kisat olivat mahtava tapahtuma. Kilpailijoita lähes 6000, lisäksi huoltajat, sukulaiset, ystävät eli yhteensä noin 15000 ulkomaalaista vierasta. Kisojen järjestelyt ja läpivienti sujuivat mallikkaasti, ilma suosi ja maisemat olivat parhaimmillaan. Kilpailijoilla ja huoltajilla oli kisaviikolla 2-3 vapaapäivää ja muilla vierailla enemmän. Palautteeni koskee sitä, miten tapahtumaa hyödynnettiin yrittäjien ja kaupungin toimesta? Mitä ohjelmaa, tapahtumia tarjottiin vierailijoille heidän vapaapäivinään? Olisi voinut tarjota lyhyitä pakettiristeilyjä Vesijärvellä, linja-autoretkiä lähialueen nähtävyyksiin, musiikkitapahtumia, museokierroksia, livekuvaa torilla kilpailuista jne. Näistä oheistapahtumista olisi pitänyt olla ohjelmalehtinen. Torilla olisi pitänyt olla infopiste, jossa kisa- ja tapahtumatietoa olisi saatavilla. Näillä toimenpiteillä euroja olisi jäänyt Lahden seudulle enemmän. Tarvitaan ennakkoon tiiviimpää yhteistyötä kaupungin, järjestäjien ja yrittäjien kesken. Yhdessä olemme enemmän.

Esitin näitä kehittämistoimenpiteitä muutamille järjestelyissä mukana olleille, he eivät arvostaneet palautetta, heidän mielestään kaikki meni oikein hyvin. He eivät tunnistaneet mahdollisuuksia hyödyntää tapahtumaa paremmin. Valitettavasti. Sama koskee hiihdon MM-kisoja ja Salpurin kisoja.  Palaute on yrityksen, kaupungin paras ja halvin kehitysmoottori, Tallaisten tapahtumien tee näkyä ja tuntua nykyistä paremmin kaupungin keskustassa

perjantai 25. elokuuta 2023

 



Miksi koulujen oppimistulokset heikkenevät?

Viime vuosien oppimistulokset ovat olleet huolestuttavia. Syitä on etsitty opetusohjelmista, opetusryhmien koosta, opettajien lisäkoulutustarpeesta jne. Korjaustoimenpiteitä ovat olleet laidansäädäntömuutokset, opetusohjelmamuutokset, kyläkoulujen lopettamiset, isojen koulujen synnyttämiset, ilmaiset koulutaksit, oppiainemuutokset, liikuntatuntien vähentämiset, opiskeluavustajat jne. Syiden selvittelyssä on jäänyt vähemmälle huomiolle pyrkimys yhä suurempiin kouluyksiköihin joka lyhyellä tähtäimellä voi säästää kustannuksia mutta pitemmällä tähtäimellä heikentää oppimistuloksia ja lisää nuorten mielenterveysongelmia ja koulukiusaamista. Kannattaisi suosi noin 100-150 oppilaan peruskouluja joissa, kasvaa terveitä kansalaisia ja jotka vahvistavat pienempien paikkakuntien kehitystä turvallisena kasvupaikkana lapsille. Toinen tekijä on liikunnan väheneminen koulussa, koulumatkoilla ja kotona. Riittävä liikunta vaikuttaa nuoren fyysiseen ja henkiseen kuntoon. Riittävä liikunta parantaa oppimistuloksia monessa aineessa. Koulumatkoille tukea muille välineille kuin taxeille. Minä kävin 5 km koulumatkan pyörällä, kävellen ja suksilla. Kolmas tekijä, joka vaikuttaa oppimiseen ja keskittymiseen on kännykkä. Kännykät pitää saada pääsääntöisesti pois oppitunneilta. Välitunneillakin pitää keskittyä erilaiseen liikuntaa eikä kännykän tuijottamiseen

Kuvassa toimiva Vuolenkosken kyläkoulu


tiistai 22. elokuuta 2023

 



Seurakunnan valintamahdollisuudet

Vuosikymmeniä sitten oli yksi kunta ja yksi seurakunta. Maailma, ympäristö on muuttunut. Tänään on yksi iso kunta ja monta seurakuntaa. Seurakuntien säännöt pitää päivittää tähän päivään. Jos samassa kunnassa, kuten Lahdessa, on monta seurakuntaa, kunnan asukkaalla pitää olla perustelujen jälkeen oikeus valita seurakunta, johon hän haluaa liittyä. Perusteluja ovat kotiseurakunta, kirkkomaalla lepäävät kaikki lähisukulaiset ja omakin hautapaikka on siellä. Olen viimeisen kahden vuoden aikana ihmetellyt asiaa ja informoinut ongelmasta alueen piispaa ja arkkipiispaa, Näyttää siltä, että kirkko ei ole ihmisen puolella vaan on kirkon vanhentuneiden sääntöjen ja byrokratian vartija. Kirkko voisi edes toteuttaa vanhaa viisautta ”poikkeus vahvistaa säännön”. Jos ja kun säännöt eivät ole tätä päivää, säännöt pitää uudistaa. En ihmettele enää miksi moni eroaa seurakunnasta.


torstai 10. elokuuta 2023




Heinolan Prisman vaikutukset

Työllistää 80 - 100 kaupan ammattilaista, laskutavasta ja vuodenajasta riippuen. Lisää tarjontaa erityisesti erikoistavarakaupassa, joka puolestaan vähentää ostosmatkoja Lahteen. Lisää yhdessä Cittarin kanssa asiakasvirtaa moottoritieltä Heinolaan. Moottoritiellä kulkee keskimäärin 15000 ajoneuvoa vuorokaudessa, tammikuussa noin 10000 ja kesäviikonloppuina yli 30000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tästä kun saadaan muutama prosentti lisää poikkeamaan Heinolaan, niin se näkyy kauppojen kassoilla. Kaupunki parantaa liikennejärjestelyjä myös automarkettien välillä. Prisman tulo vauhdittaa myös Cittarin palvelujen parantamista. ABC:n aulassa olevalla opastemallilla voidaan saada osa Cittarin ja Prisman asiakkaista ajamaan keskustan kautta takaisin moottoritielle. Keskustan erikoisliikkeet ja palvelut pärjäävät, jos kehittävät valikoimiaan, parantavat palveluaan ja aukioloaikojaan sekä vahvistavat nettimarkkinointiaan, yhdessä. Kehittäminen pitää aloittaa huomenna. Tästä hyvä esimerkki on kenkäkauppa Jenni, joka ei pelkää vaan toivoo Prisman tuloa. Prisman tulo auttaa kaupunkia myös uusien asukkaiden hankinnassa ja mökkiläisten ostosmatkojen kasvussa Heinolaan. Viimevuosian joka kesäiset katutyöt ja torityöt ovat vähentäneet mökkiläisten asiointi keskustassa. Kaupungin pitää markkinoida mökkiläisille monipuolistuneita palveluja ja uudistunutta keskustaa, toria.



sunnuntai 6. elokuuta 2023




Lahden sataman lokkiongelman ratkaisu

Sataman aallonmurtaja ei ole luonnollinen paikka lokkien pesimiselle, se on ihmisten rakentama, joten ihminen voi sen virheensä myös korjata. Kun aallonmurtaja on aikanaan kivillä päällystetty, syntynyt kiven koloja ja pensaita istutettu se on kuin tehty lokkien pesimispaikaksi. Satamapäällikkö vähättelee ongelmaa, koska hän ei näe nenäänsä pidemmälle. Lintujen levittämät taudit lisääntyvät, Isot veteen liittyvät tapahtumat voidaan joutua perumaan, niitä ei jatkossa kannata edes suunnitella Lahden satamaan. Vaikeudet sataman yrittäjille tulevat lisääntymään. Lahtelaisten ”Olohuoneen” vetovoima heikkenee. Mainehaitta Lahdelle.

Ratkaisuvaihtoehto. Pensaat revitään juurineen pois, aallonmurtajalle levitetään tiheä verkko, aallonmurtajan päälle valetaan vähintään 10 cm paksuinen, puolipyöreä, sileä betonikansi. Kanteen voi maalata opasteen veneilijöille ”Tervetuloa Lahteen”