keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Lahden parkkimaksupolitiikka




Teknisen lautakunnan puheenjohtaja kertoo ESS 28.2. ”Lautakunnan ensisijainen tavoite oli koko ajan laskea keskustan pysäköinnin hintaa, eikä siirtää rasitetta toisaalle”. Mutta heti seuraavassa lauseessa tästä periaatteesta oli luovuttava ” budjettineutraliteetin takia, jolla voidaan paikata keskustan pysäköintimaksujen alennus”. Kaupunki ja lautakunnan jäsenet eivät ymmärrä, että sataman yrittäjät eivät ole samalla viivalla kuin keskustan yrittäjät. Suurin osa yrittäjistä toimii vain kesäkauden ja siinäkin säätila vaikuttaa merkittävästi yrityksen tulokseen. Sataman yritykset ovat enemmän sään armoilla kuin keskustan yrittäjät. Keskustan parkkimakujen alentaminen oli hyvä ratkaisu keskustan kehittämisen kannalta, mutta sen alennuksen korvaaminen sataman parkkimaksuilla osoittaa luovuuden puutetta ja näköalattomuutta. Päätöksestä kärsii myös kaupungin tytäryhtiön pyörittämä Sibeliustalo. Mahdollisuuksia olisivat olleet, toimintojen tehostaminen, organisaation keventäminen, vastuualueiden yhdistäminen, paremmalla suunnittelulla virheiden minimointi( esim. katukivetysten purku, jouluvalojen vaihto, työmaiden tehokkaampi työnjohto, yrittäjien tarjoamien palveluiden hyödyntäminen  jne)

Kehittäminen vai säästäminen?




Eduskuntakeskustelussa 28.2.2018 puhuttiin paljon koulutusjärjestelmämme kehittämisestä ja koulutuksen säästöistä. Keskustelussa tuli selvästi esille että oppositio näkee kehittämisen vain säästämisenä, leikkauksina. Nehän eivät välttämättä ole toisensa vastakohtia. Kehittämällä toimintatapoja, prosesseja voidaan samoilla tai vähemmillä euroilla saada enemmän aikaa. Kun yhteiskunta muuttuu ympärillämme, ne parinkymmenen vuoden takaiset toimintatavat eivät enää toimi tänään ja huomenna, niitä pitää uudistaa. Hyödyntämällä uudistuksissa oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä, etäopetusta, tietotekniikka ja tulevaisuudessa tekoälyä, saadaan euroilla enemmän aikaan. Vanha viisaus on että ”ilman muutosta ei tapahdu kehitystä”. Kun työelämä muuttuu vauhdilla, myös koulutusta on uudistettava vauhdilla.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Pormestari vai kaupunginjohtaja?



Pormestarimallin lähes ainoa etu on kunnallisvaalien aktivointi. Poliittista valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia voidaan parantaa nykyisessäkin mallissa. Esimerkiksi niin että lautakuntien on pyydettävä aina lausunto siltä kaupunginosayhdistykseltä jonka aluetta esitys koskee. Kaupungin ylin johto osallistuu vuosittain kylillä pidettyihin kyselytunteihin. Hallituksen ja isojen lautakuntien puheenjohtajat puolipäivätoimisiksi. Kaupunginjohtaja voi olla puolueista riippumaton, ammattijohtaja, pormestari tulee aina kaupungin suurimmasta puolueesta ja on poliitikko.

Kaupunginjohtaja toimii virkavastuulla aina kaupungin edun mukaisesti. Kaupunginjohtajakin antaa kasvot kaupungille. Pormestarilla on mielessä myös puolueensa etu. Nyt jo kaksi suurinta puoluetta valmistautuu pormestarivaaleihin, se näkyy jo eduskunnan televisioitavissa täysistunnoissa ja kyselytunneilla. Pormestarimalli tulee veronmaksajille kalliimmaksi, lähes miljoona euroa nykymalliin verrattuna. Kannattaisi tästä mallista säästyvät rahat käyttää markkinointiin jotta saadaan lisää asukkaita, yrityksiä veronmaksajia. Pormestarimalli lisää byrokratiaa ja keskittää poliittista valtaa vain muutamille henkilöille. Toivoisin että veronmaksajat ottaisivat tähän tärkeään asiaan kantaa laajemmin ja antaisivat palautetta päättäjille.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Pikkuveskusta Veistospuisto




















 Forsman  haastoi ESS 11.2.2018 haastattelussa ideoimaan uusia tapahtumia Lahteen. Tässä yksi vastaus haasteeseen.  Pikkuveskusta Veistospuisto. Siellähän jo on Lanun veistospuisto ja vesiurkujen valotaidetta.

1.Tapahtumat: talvella jääveistokset /Lumiveistokset (mahdollisuus järjestää SM ja MM kisoja), kesällä hiekkaveistokset (mahdollisuus SM ja MM kisoihin), syksyllä puuveistot (mahdollisuus SM ja MM kisoihin, tänä vuonna SM kisat Heinolassa). Yleisö äänestää aina parhaat veistokset. Lumiveistoskisat voisi järjestää vaikka Lahden kouluille, oppilaitoksille.

2.Lasten puistossa: Päijät-Hämeen suurin jääliukumäki, hiekkaveistokurssit, puuveistoksista lasten satuhahmoja puistoon, lumiukkojentekokurssi, lumilinna, napakelkka jne.

3.Rahoitus: Perusrahoitus Kaupunki/Region, yrittäjät ostavat itselleen nimikkoveistoksia, puuveistokset myydään huutokaupalla


4.Toteutttajat: Jäälinna ry ja Suomen Luomupekka Oy ja Talkooporukat
5.Perustelut: Hiekkaveistokset kestävät ihaltavina kesäkuusta-syyskuuhun, puuveistokset toukokuusta-marraskuuhun ja jääveistokset tammikuusta-maaliskuuhun (säävarauksella) Puu-jää-ja hiekkaveistokset toteutuvat 10 kansainvälisen veistäjän toimesta 20000€:lla per kisa. Mitä isoja tapahtumia joiden taideteokset ovat ihmisten ihailtavissa monta kuukautta, voitte järjestää 20000€:lla? Lisäksi ihmisiä kiinnostaa nähdä kuinka taideteokset syntyy

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Heinolan "Hyvä Veli" verkosto toimii




Heinolassa hyväveli verkosto kävelee demokratian yli. Ennen vaaleja ja ehdokkaita haaliessa kerrotaan ja sovitaan että eniten vaaleissa ääniä saanut valitsee ensin haluamansa paikan hallituksessa, valtuuston puheenjohtajistossa tai lautakunnassa jne. Kun vaalit on ohi ja valtuustoryhmä tiedossa, alkaa suhmurointi jossa vaalitulosta ei kunnioiteta. Kaverit järjestelevät paikkoja kavereilleen. Äänestäjien tahtoa ei kunnioiteta. Räikein esimerkki tässä suhmuroinnissa on kokoomus. Edellisissä vaaleissa tämän suhmuroinnin kohteeksi joutui Aimo Bonden, häntä ei päästetty hallitukseen. Ja nyt viime vaaleissa Timo Erkkilä. Hän sai valituista miehistä eniten ääniä, mutta häntä ei päästetty hallitukseen eikä puheenjohtajistoon. Äänestämällä hänelle annettiin valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävät, yhden äänen enemmistöllä. Tämäkin luottamustehtävä otettiin häneltä pois vuodenvaihteen kokouksissa. Heinolan kokoomuksen porukasta osa ei arvosta sitä pyyteetöntä työtä jota Erkkilä on vuosien aikana kokoomuksen ja Heinolan hyväksi tehnyt. Nämä viime vuosina suhmuroimalla valitut hallituksen jäsenet ovat olleet SDP:n ”vankeina”. He ovat olleet toteuttamassa sitä politiikkaa jonka seurauksena Heinolassa väki vähenee, työpaikat vähenevät, keskustassa tyhjät liikehuoneistot lisääntyvät ,kaupungille palkataan lisää väkeä. Lisäksi kaupungille on syntynyt ”änkyräkaupungin” maine. On haluttu eristäytyä ja tyrmätä maakunnalliset yhteishankkeet. Toivon että uusi kaupunginjohtaja saa uusia, isoja muutoksia aikaan. Heinola nukkui kymmen vuotta sitten onnensa ohi. Nyt tarvitaan isoja rakenteellisia muutoksia, uusia toimintatapoja ja Savon rata.

10.2.2018 "Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" Kokoomuksen johtohenkilö moitti kun ei ennen kirjoituksen julkistamista tarkisteta tietoja. Kirjoitukseni tekstin oli tarkistanut kaksi valtuustoryhmän jäsentä enneakkoon ja korjattavaa ei ollut. Toisena asiana suhmuroijalla oli sydänsuru siitä että Erkkilä oli saanut maakuntavaltuustopaikan ohi suhmuroijilta. Maakuntavaltuuston jäseniä ei valitse Heinolan kokoomuksen änkyräryhmä. Valitettavaa että kokoomuksen valtuustoryhmässä on kaksi kilpailevaa leiriä. Ei ole ihme että Heinolankaan tärkeät rakenteelliset muutokset eivät etene.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Urheilukaupunki Lahti 2030?






Ville Skinnarilla oli ansiokas kirjoitus ESS 3.2. Lahden visioista urheilukaupunkina. Lisäisin kuitenkin tuohon 2030 Master Plaaniin pari asiaa jotka on otettava huomioon suunnittelussa. Ensimmäinen asia on ilmastonmuutos. Jos talvet lämpenevät ja tulevat epävakaiksi, miten se otetaan huomioon? Meneekö talviurheilun investoinnit hukkaan? Mitä maksaa keinojään, keinolumen ja keinonurmen teko ja ylläpito? Onko se ympäristöystävällistä? Onko Suomessa sään puolesta riskittömämpia paikkaoja talviurheilukeskukselle?

Toinen asia jonka lisäisin Master Plaaniin 2030 on lähiympäristö, Pajulahti, Vierumäki, Vesistö ja luonto. Vai oliko Skinnarin suunnitelmissa jo Heinola sulautunut Lahteen? Hän puhui pirstaloiduista nykysuunnitelmista, muttta jätti nämä lähialueet huomioimatta. Tämä liikuntakolmio Salpausselkä-Pajulahti-Vierumäki antaa hyvän alustan ja pohjan uudenlaisen urheilukeskuksen kehittämiselle. Suunnitelmassa on myös huomioitava suuri yleisö, minkä takia he tulevat urheilukeskukseen? Jotta yleisö viihtyisi urheiukeskuksen Salpausselkä-Pajulahti-Vierumäki ympäristössä useita päiviä, heillekin pitää järjestää muutakin tekemistä kuin kisojen katsomista esim. elämysmatkoja upeassa, puhtaassa luonnossa, harjuilla ja vesistössä.Yrityselämä on otettava vahvasti mukaan jo suunnittelussa.

Mediatalo Esan vaatimuksesta tekstiä havainnollistamat kuvat piti poistaa, vaikka niitä ei käytetty kaupallisiin tarkoituksiin.