Pekka Rusila iskee pöytään puisen
asiakirjasalkkunsa, jossa lukee isolla:
Luomupekka. Se on paitsi hänen toimialaansa,
myös lempinimi, joka kertoo
ideologiasta, johon hän heräsi vuosikymmeniä
sitten. Hän on yksi maan
edelläkävijöitä luomu- ja lähiruuan
markkinoinnissa. Unelmana on, että
jokainen kauppias voi viedä asiakkaansa
pellonlaitaan ja näyttää, tästä on
ruokasi tullut.
”Lähiruoka on kuin paratiisi, lähiruoka on kuin
satumaa, lähiruoka on kuin
taide, lähiruoka on kuolemattomuus…”, hän
runoilee.
Luomupekka on nopealiikkeinen idea-automaatti,
kuten häntä kylillä
kuvaillaan. Ei paha luonnehdinta hänestä
itsestäänkään. Suuriin ikäluokkiin
kuuluvan miehen vauhtia ei ikä ole hidastanut,
päinvastoin - nythän hänellä
vasta on aikaa sauhuta. Ansiotyönsä hän aloitti
60-luvulla S-ryhmässä, jossa
teki 35-vuotisen uran liikkeenjohdon tehtävissä
eri pulilla Suomea.
”Olen maanviljelijän poika, ja se on aina
näkynyt työssäni. Toin
ensimmäisenä vähittäiskauppaketjuun luomun. Aluksi
vastaanotto oli nihkeää
ja jossain vaiheessa meinasin panna jo hanskat
tiskiin.”
Uurastus kannatti, sillä nyt luomu- ja lähiruoka
on kovassa nosteessa
tiloilla ja kaupoissa.
Luomupekka on valmentanut yhteistyössä
ammattikorkeakoulujen kanssa satoja
pientuottajia ruuan markkinoinnissa kauppoihin.
Hän kuuluu eduskunnan
lähiruokatyöryhmään ja on vaikuttanut EU:ta
myöten kotimaisen ruuan
tuotantoon. Yksi hänen lempipaikoistaan on Lahti-Jyväskylätien
varressa, Heinolassa
sijaitseva, iso lähiruokatori-lähiruokaravintola
Heila, jonka hän aikoinaan ideoi menestyvien lähiruokayrittäjien kanssa
paikallisten ruuantuottajien myyntipaikaksi.
Oman yrityksensä, Suomen Luomupekka Oy:n hän pani
pystyyn eläkkeelle jäätyään, jakaakseen näin
elämänvarrella kertynyttä hiljaista tietoaan.
Luomupekkaa huolestuttaa, että höttöruuan takia
jo kymmenvuotiailla lapsilla
saattaa olla diabeteksen ensioireita. Myös
lasten allergiat ovat
lisääntyneet hälyttävästi. Onko ihminen
hyvinvoinnin myötä vieraantunut
itsestään ja kehostaan?
”Me söimme lapsena hiekkaa ja hevosenpaskaa ja
”luomuruokaa” ja teimme kovasti töitä, ei
tullut allergioita eikä ylipainoa. Meillä oli 15
lehmää ja viisi miestä, äiti oli työmyyrä,
joka kasvatti kaiken kasvimailla, teki veriletut
ja makkarat, keräsi sienet
ja marjat ja kutoi sarkahousut, verhot ja
matot”, hän muistelee.
Itsellään hänellä on kaksi kaksi lasta ja kaksi
lastenlasta. Kun he tulevat
käymään, pappa touhuaa pöytään entisajan tyyliin
luomumaidot- ja leivät ja salaatit,
saattaapa haeskella kaupoista luomunakitkin.
Jäntevään maalaiskehoon kasvanut mies kaipaa
jatkuvasti liikkumista, josta
on tullut mieluisaa vapaa-ajantouhua.
”Olen juossut kaksikymmentä kertaa
Suomi-juoksun, viisikymppisjuhlissani
juoksin Cooperin- testissä 3050 metriä”, hän
kehaisee.
72-vuotiaan kroppa ei enää suostu
juoksulenkeille, mutta tennis, pyöräily,
hiihto ja sauvakävely korvaavat sen mainiosti.
Ulkoilmaihmisenä hän on
ideoinut Heinolaan vuotuiset jää-, puu- sekä
hiekkaveistokisat.
Diabeteksen puhkeaminen oli jysäys laadukasta
ruokaa ja liikunnallista
elämää viettäneelle, tuolloin viisikymppiselle
Luomupekalle.
”Aluksi sitä hoidettiin aikuisdiabeteksena
pillereillä, mutta kun olo ei
parantunut, vaihdoin lääkäriä. Selvisi, että
minulla onkin nuoruustyypin
diabetes, sanoin lääkärille että minähän
nuorruin itsekin.”
Hän pyysi työterveyslääkäriltä lähetettä
Diabetesliiton kursseille, mutta
tämä totesi, että eihän tuollainen terve mies
mitään kursseja tarvitse.
Lähete kuitenkin tuli, ja siitä Luomupekka on
ikuisesti kiitollinen.
”Diabetesliiton kurssi oli minulle avain, siellä
ymmärsin, että tämä sairaus
ei todellakaan näy, mutta hoitaminen on sitäkin
tärkeämpää, jotta vältetään
myöhemmät sairaudet.”
Luomupekka on sopeutuja, uusien näkökulmien
etsijä. Kun diabetes iski, hän
päätti, ettei pyristele sitä vastaan, vaan
katsoo uteliaana, miten jatkaa
eteenpäin.
Monipistoshoidosta huolimatta hänen
verensokerinsa eivät tahtoneet asettua -
kunnes hän muutama vuosi sitten tajusi, mistä
oireilu johtuu. Se oli
stressi!
”Stressi on pitänyt lopettaa, sillä se näköjään
vaikuttaa tosi paljon
sokereihini.”
Hoitotasapainonsa hän löysi uuden teknologian
avulla. Hoitosuhde on
yksityisessä lääkäriasema Neliapilassa, jossa
hän on mukana suomalaisen
Quattro Folian kehittämässä etähoitopalvelussa.
”Se motivoi paremmin kuin ruutuvihko! Laitan
kännykälle muun muassa ruuat,
kuntoilun ja verenpaineen – jatkossa verensokeritesti
menee suoraan ohjelmaan. Voin
keskustella ohjelman kautta lääkärin ja hoitajan
kanssa enkä siksi joudu
käymään enää yhtä usein vastaanotolla.”
Hän toivoo, että SOTE-uudistuksen myötä uudesta
teknologiasta pääsevät
hyötymään tasavertaisesti kaikki diabeetikot,
sillä näin omahoito tehostuu
ja yhteiskunnan kulut pienevät.
Kuntien pitäisi satsata myös enemmän
jalkojenhoitoon. Hän on huomannut, että
etenkin miehet karttelevat jalkahoitoa, silläkin
riskillä, että murheet
vaanivat nurkalla. Eräskin hänen
diabeetikkotuttavansa sai pienen kivensirun
jalkaansa, haava ei parantunut ja jalkaterä piti
amputoida.
”Itsekään en olisi tajunnut jalkahoidon
merkitystä, mutta vaimo
pakotti aikanaan minut sinne.”
Hänestä yhteiskunnalla on kiire tajuta hoidon
ydin, sillä diabeetikoiden
määrä kasvaa vauhdilla.
”Hoito on itsestä kiinni! Ja hyvin hoidettu
diabetes on yhteiskunnalle
halvinta hoitoa.”
Luomupekka toimii Heinolan seudun
diabetesyhdistyksen lisäksi syöpä- ja
kuuloliittojen toiminnassa.
”Kun sain syövän pakoputkeen, lääkäri antoi
huonot ennusteet. En antanut
periksi, ja nyt minulla on terveen paperit”, hän
sanoo kiitollisena.
”Olen kiittänyt yläkerran herraa, joka antoi
paljon lisäaikaa ja tehtäviä, joten nyt on
siis tehtävä töitä puolijuoksua”, hän
naureskelee, ja jalat jo sutivat
seuraavaan paikkaan.
Kuten ruuan ja maatalouden, myös lähimmäisyyden
Luopupekka nostaa korkeaan
arvoonsa. Hän vierailee jatkuvasti tuttujen
vanhusten luona seuraa pitämässä
ja haastelemassa maailman menosta.
Positiivisen luonteensa Luomupekka sai syntymälahjana.
Hän syntyi Vierumäellä Suomen
Urheiluopistolle perustetussa sotasairaalassa
haavoittuneiden sotilaiden
keskelle. Naapurin täti oli sanonut, että tämä
lapsi syntyi tuomaan iloa
maailmaan.
Kirjoittaminen on Luomupekalle niin mieluisaa,
että toisinaan niskalihakset
ujeltavat. Kun uusi ajatus valtaa mielen, se on
laitettava oitis ylös.
Tekstejään hän toimittaa Maaseudun Tulevaisuuteen,
Etelä-Suomen Sanomiin ja
Itä-Hämeeseen. Lisäksi hänellä oma blogi, jossa
jutut uudistuvat vilkkaasti.
Kun hän lähestyi seitsemääkymmentä, kaveri
kannusti kirjoittamaan
elämänkerran. Niin sai alkunsa muutama vuosi
sitten ilmestynyt ”Luomupekan
jäljet Suomessa 1944-2014”.
Hän laskee vaikuttaneensa elämänsä aikana
kahdellatoista paikkakunnalla, tai
oikeaan jo kolmellatoista. Vuoden alussa hän
muutti Heinolasta Lahteen,
sanoo kyllästyneensä entisen kotikaupunkinsa
jämähtäneisyyteen.
”Oli muuton syynä sekin, että lapseni ja
lapsenlapseni asuvat pääkaupunkiseudulla ja sinne
pääsee Lahdesta nopeasti junalla.”
Luomupekka ja Anneli löysivät upean kodin Lahden
sataman
liepeiltä. Ikkunasta näkyvät kaupungin
maamerkit: Vesijärvi, Sibeliustalo ja
hyppyrimäet. Venepaikankin hän sai, mutta antoi
sen kaverilleen sillä
ehdolla, että tämä toimittaa järveltä tuoreet
kuhat, ahvenet ja hauet.
Kotimaista lähikalaa sen olla pitää!
Teksti Sirpa Palokari, kuva Juha Tanhua, Diabetes-lehti
kesäkuu 2017
