lauantai 27. tammikuuta 2018

Mitä pahaa työttömien aktivoinnissa?




Mitä pahaa on työttömien aktivoinnissa? kirjoitti lähihoitaja Arja Lankinen 27.1. Hesarissa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Miksi koetaan jonkinlaisena rangaistuksena se, että ihminen on edes hiukan nähtävä vaivaa elantonsa eteen? Oikeuksia pitää olla vaikka kuinka, mutta ei mitään velvollisuuksia. Tästä ei voi seurata mitään hyvää. Vihreiden entinen kansanedustaja  Paloheimokin totesi että ollaan menossa ”paapomisyhteiskuntaan”

AY-väelle näyttää olevan vaikeaa ymmärtää että vaatimalla aktiivimallin kumoamista, he vaativat eduskunnan demokraattisin perustein hyväksymän lain kumoamista. Lakko on poliittinen.  AY-väki on pahasti jälkijunassa. Palaute olisi pitänyt antaa lain valmisteluvaiheessa, kuten tekivät 2015 pakkolakien kohdalla. Mitään ei ole opittu. Hallituskin on todennut että toteutuksessa esiin tulevat ongelmat korjataan. Tätä edellytti myös eduskunta hyväksyessään lain. Työttömyyden vähentämiseksi kaikki keinot ovat tarpeen. Tuleva lakko ei vähennä työttömyyttä.


Poliittiset lakot on tarkoitettu poliittisia päättäjiä vastaan ja tässä tapauksessa vielä kerätä ääniä jatkossa SDP:n laariin. Opposition ”kärki tylsyy”, kun talous elpyy ja työttömyys vähenee. Valitettavasti näistä lakoista laskun maksaa täysin osattomat tahot. Tällä kertaa raskaimman taakan kantavat yritykset, joiden tuloihin yhden päivän lakkokin iskee ison loven. Me kansalaisetkin joudumme kärsimään lakosta kun bussi jää tulematta räntäsateisena aamuna. Nämä vuosien ongelmat ovat seurausta Euroopan jäykimmistä työmarkkinoista. Kaikki tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta rohkeat tekijät puuttuvat. Pientä valoakin on näkyvissä. Lauri Ihalainen esittää että SAK aloittaa tiekartan laatimisen paikalliseen sopimiseen. Toivon että esitys konkretisoituu toimenpiteiksi. Myös kansanedustaja Eero Lehti esitti hyviä, perusteltuja korjaustoimenpiteitä AlfaTV:ssä 23.1.

torstai 25. tammikuuta 2018

Rautatieyhteys Heinolasta Mikkeliin



Savon oikorata Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin on edelleen haaveena. Se on pisimpään vireillä ollut ratayhteys. Ratalinjaus sisältyy edelleenkin ohjeellisena voimassa oleviin maakuntakaavoihin. Timo Ihamäen poismenon johdosta hankkeelle ei ole löytynyt vetäjää, puolesta  puhujaa.  Toivon että uusi Heinolan kaupunginjohtaja ottaa haasteen vastaan. Nyt kuulemma olisi tällaiseen hankkeeseen saatavilla EU rahoitustakin. Miksi Heinolan ja Lahden äänillä eduskuntaa menneet kansanedustajat ovat hiljaa? Olemme EU:n nettomaksaja, miksi sieltä ei oteta projektirahaa kun sitä olisi saatavilla? Heinolankin päättäjät innostuivat Kimolan kanavasta, jonka hyöty Heinolalle on minimaalinen verrattuna Savon rataan.

Uskon että tulevaisuudessa tavarankuljetuksista kasvava osa siirtyy rautateille, polttoaineiden hinnan kohotessa ja tienpidon kallistuessa. Se edistää myös ilmastotavoitteiden saavuttamista. Tämän hankkeen toteutuminen edellyttää Heinolalta maakunnallista yhteistyötä, ”lobbausta”  Arkadianmäelle  ja ”änkyrä” maineesta luopumista.



tiistai 23. tammikuuta 2018

Vaihtoehtoja EU:n jäsenmaksujen nostolle



EU:n ylin johto ehdottaa jäsenmaksujen nostoa Britanian lähdön seurauksena. Nyt myös Kauppakamarin uusi johtaja Juho Romakkaniemi joka tulee Suomeen EU:n kabineteista, ”lihapatojen” ääreltä, ehdottaa että Suomen pitää hyväksyä jäsenmaksujen korotukset. Rummukkaniemi haluaa siis turvata kavereilleen EU:ssa tuhdit palkkapussit jatkossakin.

Britanian lähtö jättää EU:n budjettiin noin 11-15 miljardin euron vajauksen vuosittain. Jäsenmaksujen korottaminen on liian helppo tapa korvata vajaus. EU:n virkamiehet kyllä käyvät jäsenmaita neuvomassa ja vaatimassa taloutta kuntoon, mutta eivät saa omaa talouttaan tasapainoon ilman veronkorotuksia.

EU:n parlamentin jäsenmäärää tulee pienentää Britanian lähtijöiden määrällä. Tukien maksu lopetettava niille jäsenmaille jotka eivät toteuta yhdessä sovittuja pelisääntöjä, siksi ajaksi kun palaavat ruotuun (esim. Puola, Unkari). Lopputili niille virkamiehille jotka suunnittelevat esimerkiksi että Suomessa ei saa myydä käyriä kurkkuja, Suomessa ei saa saunoja lämmittää puilla, Suomessa ei saa käyttää tervaa jne. EU:ssa pitää keskittyä isompiin asioihin. Esimerkiksi vuosia sitten on ehdotettu  että Afrikkaan perustetaan toimivia pakolaiskeskuksia joista voidaan hallitusti ottaa pakolaisia Euroopan maihin. Mitään ei ole tapahtunut. Hallitsematon pakolaistulva kasvaa ja salakuljettajat putsaavat pakolaisilta viimeisetkin rahat. Osa hukkuu Välimereen.

EU:n ei kannata haikailla laajentumista, eikä liittovaltiota, eikä yhteistä budjettia ennen kuin EU:n oma  ja jokaisen jäsenmaan talous on turvallisella tasolla ja kaikki noudattavat yhteisiä pelisääntöjä. Näyttää siltä että ylimmät virkamiehet ja parlamentti elävät kuplassa, he eivät tunnista mitä lattiatasolla tapahtuu. Raha sokaisee. He nostavat ylisuuria palkkoja ja odottavat mahtavia eläkkeitä ja luulevat että vain he siellä Brysselissä osaavat ratkaista Euroopan ongelmat. Työteho ja tulokset  eivät vastaa juhlapuheita.



perjantai 19. tammikuuta 2018

HIMOS himoitsetummaksi




Olin ensi kertaa Himoksella viikolla 3. Kunnollinen 4km latu oli vain rinteen huipulla ja sinne piti mennä autolla josta ei kerrottu opasteissa. Patapirtille ei latuja pitkin päästy, siitä ei kerrottu lähtöpisteessä. Olen ymmärtänyt että Himoksen ”tukijalat” ovat mutkamäki, golf ja tapahtumat ja muutaman vuoden kuluttua kylpylähotelli. Himoksen sijainti  ruuhka Suomesta on hyvä. Helsingistä noin 300km ja Lahdesta noin 200km. Pääkaupunkiseudulla hiihtämisen harrastaminen on työlästä. Himoksella on hyvät mahdollisuudet kehittää maastohiihto yhdeksi kivijalaksi. Sen rakentaminen on edullista ja hoito edullisempaa kuin rinteiden hoito. Tällä hetkellä näyttää siltä että nettisivut on paremmin hoidettu kuin opastus ja info hiihtopaikoilla.

Seuraavassa muutamia kehittämisvinkkejä:

Joulukuun alusta hyvä kilometrin tekolatu. Tammikuun alusta noin 4km ladut rinteen huipulla ja alatasolla sekä golf kentällä. Pidemmät ladut kunnossa heti sääolojen salliessa. Tarvitaan myös suksien vuokraus-ja huoltopalvelut sekä hiihtokoulu-hiinto-opetus. Tämä edellyttää paljon nykyistä parempaa opastusta. Karttoihin merkintä ”olet tässä”, opasteisiin merkintä matkan varrella olevista palveluista, mehu-lettu-kahvipaikkojen aukioloajoista jne. Latuverkostossa on oltava hyvät taukopaikat- laavut nuotiopuineen ja käyttöohjeineen. Valaistuja latuja tulee olla noin 10km. Latujen kunnostusinfo voidaan nykytekniikalla välittää suoraan halukkaiden mökkiläisten kännykkään.

Maastohiihtopalvelujen kehittäjien Himoksella kannattaisi käydä opintomatkalla Vuokatissa ja Vierumäellä.

Kylpylähotelli rakennetaan Himos Areenaa vastapäätä


lauantai 13. tammikuuta 2018

Mihin enää voi luottaa?


Suomalaisten usko virkavaltaan ja virkamiehiin ja kirkkoon alkaa horjua. Poliisit ja valtakunnansyyttäjä ovat oikeudessa, poliisi tutkii papin-piispan ja tullin pääjohtajan toimia, kansanedustaja  on kännissä töissä, eduskunnassa , naisten ja tyttöjen ahdistelu, hipelöinti on oletettua yleisempää monissa virastoissa, yrityksissä jopa kouluissa jne.

Tämähän myös osoittaa että näiden syytettyjen esimiehet ovat olleet lepsuja, sokeita. Tämä todistaa myös hyväveli hengen olemassaoloa. Kuka sitä nyt hyvän kaverin pallia ryhtyy heiluttamaan. Näköjään raha ja valta tekee monista sokeita.


Näissä tapauksissa nollatoleranssi tarkoittaa sitä että ko. henkilöt erotetaan heti tehtävistään. Tämä menettely ennalta ehkäisee uusia vastaavia rikkomuksia. Tässä päättäjien ja esimiesten pitää ryhdistäytyä.

perjantai 12. tammikuuta 2018

EU:ta ei johdeta, se ajelehtii





EU:n ylin johto ehdottaa jäsenmaille jäsenmaksujen nostoa Britanian lähdön seurauksena. Tätä ei Suomen pidä hyväksyä. Britanian lähtö jättää EU:n budjettiin noin 10-11 miljardin euron vajauksen vuosittain. EU:n byrokratiaa pitää karsia, rakenteita purkaa ja johtamista terävöittää. EU:n virkamiehet kyllä käyvät jäsenmaita neuvomassa ja vaatimassa taloutta kuntoon, mutta eivät saa omaa talouttaan tasapainoon.

EU:n parlamenttia tulee pienentää Britanian lähtijöiden määrällä. Tukien maksu lopetettava niille jäsenmaille jotka eivät toteuta yhdessä sovittuja pelisääntöjä, siksi ajaksi kun palautuvat ruotuun (esim.Puola,Unkari). Lopputili  niille virkamiehille  jotka suunnittelevat esimerkiksi että Suomessa ei saa myydä käyriä kurkkuja, Suomessa ei saa saunoja lämmittää puilla,Suomessa ei saa käyttää tervaa jne. EU:n pitää keskittyä isompiin asioihin. Esimerkiksi vuosia sitten on ehdotettu että Afrikkaan perustetaan toimivia pakolaiskeskuksia joista voidaan harkitusti ottaa pakolaisia euroopan maihin. Mitään ei ole tapahtunut. Hallitsematon pakolaistulva kasvaa ja salakuljettavat putsaavat pakolaisilta viimeisetkin rahat. Osa hukkuu Välimereen.

EU:n ei kannata haikailla laajentumista, eikä liittovaltiota eikä yhteistä budjettia ennenkuin EU:n oma ja jokaisen jäsenmaan talous on turvallisella tasolla ja kaikki noudattavat yhteisiä pelisääntöjä.Näyttää siltä että ylimmät virkamiehet ja parlametti elävät kulpassa, he eivät tunnista mitä lattiatasolla tapahtuu. Raha sokaisee. He nostavat ylisuuria palkkoja ja odottavat mahtavia eläkkeitä ja luulevat että vain he siellä Brysselissä osaavat ratkaista euroopan ongelmat.Työteho ja tulokset ovat heikkoja.




keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Lahden virkamiesten ylimielisyys




Juhlapuheissaan kaupungin johto kehottaa ottamaan yhteyttä, antamaan palautetta ja kehittämisideoita.

Valitettavasti tämä ei toimi käytännössä. Lähetin viime vuoden lokakuussa kehittämisideoita ja palautetta kaupunginjohtajalle, konsernijohtajalle ja kehitysjohtajalle. Tähän päivään mennessä ei ole kuulunut mitään. Olisin odottanut että vaikka sihteeri olisi kiittänyt palautteesta ja kertonut että niitä tullaa käsittelemään. Tuntuu siltä että vain virkamiehiltä tulleet kehittämisideat etenevät. Kaupungintalolla ajatellaan että vain siellä on viisaus kaupungin kehittämiseen. Virkamiehet ovat kaupunkilaisten, veronmaksajien palveluksessa, eikä päinvastoin. Tämä Seurahuoneen ja Sokoksen yhdistävän sillan tai tunneli-idean kommentointi osoittaa tämän päivän virkamiesten asennetta. Tuomitaan ennen kuin tutkitaan, koska idea ei ole virkamiehiltä vaan veronmaksajalta. Poikkeuksiakin on. Uusi elinkeinopäällikkö ja tapahtumapäällikkö ovat tarttuneet palautteeseeni ja kehittämisideoihini oikella asenteella. Toivottavasti tämä asenne leviää sinne johtajaportaaseenkin.

Jos me olisimme aikanaan S- Ryhmässä ajatelleet samalla tavalla, kehitystä ja nousua ei olisi tapahtunut. Me kuuntelimme ja haastattelimme asiakkaita tarkalla korvalla sillä asiakkaan palaute on yrityksen paras kehitysmoottori. Kun asiakkaat huomaavat että heitä kuunnellaan, sitoutuminen ko. yritykseen vahvistuu. Tämä käytäntö toimii myös kaupungissa, jos sitä halutaan käyttää.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Lahden mahdollisuuksien KOLMIO



Lahden Sibeliustalo- Satama- Moottoripyörämuseo ovat vahva elämyskolmio lahtelaisille ja elämysmatkailijoille. Näiden kohteiden kehittäminen ja yhteistyö on vasta alkumetreillä. Kenelle tämän kolmion vetovastuu kuuluu? Tällä hetkellä ei kenellekään. Tässä yksi ehdotus. Yhdessä olemme enemmän.

1.Lahden tapahtumapäällikkö ja elinkeinopäällikkö kutsuvat heti alkuvuodesta alueen yrittäjät, yhdistykset ja toimijat ammattihenkilön vetämään ideariihen. Ideoista valitaan toteuttamiskelpoiset vuosille2018-2020, nimetään vastuutaho,-yritys,-yhdistys/vastuuhenkilö ja laaditaan alueen vuosikello 

 2.Jatkossa elinkeinopäällikkö kutsuu aina edellisen vuoden lopulla alueen toimijat suunnittelemaan ja päättämään seuraavan vuoden kehittämistoimenpiteistä, tapahtumista,  vuosikellosta ja työnjaosta.

3.Seuraavassa materiaalia ensimmäiseen ideariihen:
   31.Kehittämisideoita kesäkaudelle
        -elämysmatkailupaketit (kalastus, laiva-saunalauttaristeilyt, purjehdus, melonta, surffaus, MP-             museo jne.)
        -Saarten Soutukisat tai Vesijärvi- Soutu (Sulkavan tapaan, lähemmäksi pääkaupunkiseutua)
        -kaupunkisuunnistus (Ruoriniemi- Satama -Lanun puisto)
        -Lahden Unikeon valinta ja veteen heitto unikeonpäivänä 27.7., torilla markkinat
        -kesä-heinäkuussa iltatori klo 16-20 yhtenä iltana viikossa, lasten pilkkikisat
        -moottoripyörien kokoontumisajot/ pappamopojen kokoontumisajot/vanhojen                          
         traktorien kokoontumisajaot  
        -pikkuVeskun rantaa uimaranta ja sauna ja kesällä hiekkaveistospuisto
        -kesäteatterinäytöksiä ja konsertteja  kesä-heinäkuussa kerran viikossa
        -saunalautat, saunaveneet tarjoavat saunavuoroja aina silloin kun ei ole risteilykeikkaa
        -paremmat satamapalvelut veneilijöille (2017 tutkimustulosten hyödyntäminen)
        -savupiippuun LAHTI opaste joka näkyy kauas järvelle

    32.Kehittämisideoita talvikaudelle
         -elämysmatkapaketit (kalastus, eko-moottorikelkkasafari, MP museo, Sibeliustalon tapahtuma)
         -pilkkikisat, potkukelkkakisat, Vesijärvi-hiihto perheille, koiravaljakkoajelua, jääpurjehdus,                  jäägolf
         -Lasten jääpuisto (jää-lumiveistoksia, jääliukumäki, napakelkka, nuotio jne.), Laskiaisrieha
         -pikkuVeskun uimarannalle avantouintipaikka
         -Joulumarkkinat (makasiinit, laiva, tori, joulupukin paja/ PrpPuu, iso joulukuusi, jouluvalot)
         -Salpausselän kisojen hyödyntäminen, LAMK opiskelijoiden hyödyntäminen

Toteutuksiin pitää haastaa alan yhdistys mukaan esim. suunnistusseura, hiihtoseura, uimaseura jne. Myös LAMK opiskelijoita pitää hyödyntää.  Kolmikolle yhteinen tapahtumakalenteri nettiin ja keväällä jaettava kesälehti (veneilijöille, yrittäjille, asiakkaille)