perjantai 24. marraskuuta 2023

 




Lahden Pikku-Veskun puuveistokset Tanskasta

ESS;ssa Pikku-Veskun  esittelyjutussa piti lukea oikein kahteen kertaan, että puuveistokset Ilves, Karhu, Hylje on ostettu Tanskasta. Puuveistotaiteilijoita on Lahdessakin ainakin pari ja Suomessa yli kolmekymmentä. Olen menneinä vuosina järjestänyt monet puuveistokisat Heinolassa, tunnen Suomen puuveistotaiteilijat. Olen pariin kertaan esittänyt kaupungin puutarhaosastolle puuveistosten sijoittamista kuntoportaiden ympäristöön ja Kariniemeen Lanun puiston yhteyteen. Esitykseni olisi tullut maksamaan kaupungille vain muutaman tonnin, se olisi tuonut metsän eläimiä puistoon, kettu, jänis, orava, kurki, ilves, metso jne. Puuveistokset tukisivat myös sataman historiaa ja kiinnostaisivat lapsiperheitä liikkumaan portaissa ja puistoissa. Esimerkiksi Ilves kuuluu Hämeeseen, Lahteen, se kuuluu tehdä myös kotiseutunsa puusta. Toinen ihmetykseni aihe oli kesäteatterin kehittämisen puuttuminen. Tähänkin olen esittänyt kaupungille toimivan vaihtoehdon. Eikö jo puolivalmiin kesäteatterin saaminen toimimaan olisi ollut juuri lapsiperheitä houkutteleva vaihtoehto? Liike on lääkettä, kulttuurikin on lääkettä. Olisi virkamiehiltä hyvää käytöstä vastata kaupunkilaisten tekemiin kehittämisideoihin, juhlapuheissa niitä pyydetään, mutta käytännössä niitä ei huomioida. Kielteinenkin toteutusvaihtoehto on esittäjän idean huomioimista.

PS. kuvassa suomalaisten puuveistotaiteilijoiden töitä moottorisahalla


tiistai 7. marraskuuta 2023

 



Suomi on sääntöjen Suomi

Tästä hyvä esimerkki on Heinolan uudet torisäännöt. Ei luoteta ihmisiin. Selvästi näkyy, että sääntöjä on ollut tekemässä virkamiehet ja kireäpipoinen torikauppias. Säännöissä ei heijastu tulevien toriasiakkaiden ja torin ympäristön liikkeiden toivomukset ja mielipiteet. Heinolan torin pinta oli toimiva torikaupalle ennen remonttia, mutta kaupunki halusi siitä vielä verorahoilla nätimmän ja moni uskoi, että tori siitä vilkastuisi. Olisin toivonut, että torisääntöjen alussa olisi toimenpiteitä ja mahdollisuuksia, yhteistyömalleja, Heinolan keskustan ja torin vetovoiman lisäämiseen. Kaupunki osaa kyllä markkinoida kesäteatteria, miksei kaupungin keskustaa, toria? Torin, uudet aukioloajat ovat ristiriidassa torin ympäristön liikkeiden aukiolojen kanssa ja ne eivät mahdollista työssäkäyvien, joita vielä Heinolassakin on, toripalvelujen hyödyntämistä. Torin aukioloaikoja voisi aamusta supistaa ja illasta lisätä, yhteistyötä torin ympäristön liikkeiden kanssa pitää lisätä, yhteisiä tapahtumia, tuote-esittelyjä, yhteistä mainontaa, keskustan tuloväylien varrella olevien sähköisten mainostaulujen hyödyntämistä, torilta livekuvaa nettiin, esiintymislava yhdistyksille, puhujapönttö  jne. Torikaupan muutos on menossa joka puolella, tarvitaan uusia luovia ratkaisuja, yhteistyötä, ei tiukkapipoisia sääntöjä. Tori on kaupungin sydän, jos sydän sykkii koko kaupunki voi hyvin.


perjantai 3. marraskuuta 2023

 



LähiTapiolan 79v synttärilahja

Olen sauvakävelyn suurkuluttaja, noin 8-10 km joka päivä. Olen syöpäsairas diabeetikko. Minulla on silloin tällöin isovarpaan kynsi kasvanut sisään ja se on pitänyt leikata. Minulla on LähiTapiolan pysyvä matkavakuutus. Nyt olemme Fuegirolassa loka-marraskuun 2023. Tulimme tänne 1.10. ja kävin täällä Pacosissa jalkahoitolassa 23.10. ja jalkahoitaja totesi, että isovarvas oli terve, ei tulehtunut. Sitten 1.11. huomasin että varvas oli jo hieman punainen ja vähän tulehtunut. Tilasin Costaklinikalta lääkäriajan 3.11. klo 9.40. Sen jälkeen soitin LähiTapiolan hätäpalveluun ja pyysin maksusitoumusta vaivan hoitoon. Vastus oli kielteinen, perusteluna, että tämä vaiva oli jo tänne tullessa. Jalkahoitaja voi todistaa, että vaivaa ei ollut tänne tullessa. Edellisellä reissulla sama vaiva korvattiin ja se todettiin aiheutuvat runsaasta sauvakävelystä täällä Fuengirolassa. Näyttää siltä, että päätös riippuu siitä, kenen virkailijan puheille joutuu. Toinen tulkitsee samaa sopimuspykälää eri tavalla. Ei voi olla niin että jos minä kaadun sauvakävellessä ja polvi murtuu, se korvataan, mutta jos sama sattuu myöhemmin, sitä ei korvata koska se on toistuva. En ole tyytyväinen päätökseen, vaadin sen korjaamista