torstai 30. tammikuuta 2020

Lanun puistoon satamasta tulevat kuntoportaat






Tein aloitteen Lanun puiston kuntoportaista Lahden sataman kaavaesittelyssä 2018 Ravintola Lokissa ja ESS yleisönosastokirjoituksessa. Sen jälkeen Kristillisdemokraattinen puolue teki ideasta valtuustoaloitteen. Silloin idea oli jo virkamiehillä valmistelussa. Portaat Satamasta Lanun puistoon valmistuvat tämän vuoden aikana, toivottavasti. Miten portaita hyödynnetään?

Portaat toimivat kuntoportaina ja kävelyportaina Lanun puistoon. Lanun puiston ylätasanteeen aukiolle pitäisi tehdä lasten leikkipuisto, kokonaan puuosista ja mölkky ja petanque pelikentät. Siellä voitaisiin joka toinen vuosi järjestää moottorisahaveiston kisat. Kilpailijoina olisivat Suomen Mestarit ja johtavat puuveistotaiteilijat. Jokaisella veistoskisalla olisi alueelle sopiva teema. Esimerkiksi ekana kertana teemana”Lasten satuhahmo”. Viisi valmista työtä sijoitettaisiin lasten leikipuistoon ja toiset viisi myytäisiin huutokaupalla, vaikka kalamarkkinoilla, ProPuun pihalla. Yleisö voisi äänestää mitkä viisi puutaideteosta/satuhahmoa sijoitetaan lasten leikkipuistoon. Seuraavien vuosien puutaideteokset voidaan sijoittaa vaikka puiston kävelyreittien varrelle ja kuntoportaiden vierelle. ProPuun tiloissa voisi olla puutaideteosten valokuvanäyttely teosten tekovaiheista ja valmiista töistä.
Puu materiaalina sopisi hyvin alueen historiaan ja Lanun taideteosten kaveriksi.

Tietysti kuntoportaita käyttäisi alueen laaja kuntoilijoiden joukko. Portaiden ympärillä paikalliset urheiluseurat ja yhdistykset voisivat järjestää monenlaisia tapahtumia esimerkiksi sataman ja Lanun puiston kaupunkisuunnistuskisat, portaiden nopeusjuoksukisat, Lanun puiston ympärijuoksukisat, puiston mölkky ja petanque kisat jne. Puiston ylätasanteelle voisi virittää myös muutaman ulkokuntolaitteen. Kesä-viikonloppuina esimerkiksi Partiolaiset voisivat pystyttää ylätasanteelle telttansa josta saisi mehua, räiskäleitä ja itse voisi paistaa nuotiomakkaroita Pelkkakiven turvallisessa nuotiopaikassa. Tämä osoittaa että portaiden rakentaminen mahdollistaa alueen monipuolisen kehittämisen ja hyödyntämisen. Kuntoportaat parantavat käyttäjien fyysistä kuntoa ja kävely puistossa/metsässä parantaa henkistä kuntoa, vähentää stressiä.



lauantai 25. tammikuuta 2020

Miksi tehdään toinen SUMPPU?






Lahden uusi linja-autoasema on kallis SUMPPU asiakkaiden ja linja-auton kuljettajien käyttäjien mielestä. Nyt ollaan tekemässä toista SUMPPUA, bussiterminaalia Trion eteen.
Oletan että kaikkien tavoitteena on joukkoliikenteen suosiminen, tämä merkitseen näiden SUMPPUJEN ruuhkien kasvamista. Virkamiesten mielestä tavoittteena on kustannustehokkuus, ei siis asiakasystävällisyys, käytön helppous. Kolmen-neljän minuutin bussimatkan lyheneminen on tärkeää bussiyrittäjille, mutta ei käyttäjille, jos se merkitsee vaikeampaa sumppua kuin nyt.

Torin ympäristön yrittäjät valittivat asiakaskatoa toriparkin alkuvaiheessa. Nyt tällä ratkaisulla yrittäjien ahdinko syvenee. Menestyvän, elävän kaupungin sydän on TORI .
Nytkin sydän sykkiin vain kerran kuukaudessa, markkinapäivinä ja muutamissa tapahtumissa. Mielesstäni torin reunalta voidaan hyvin ottaa yksi bussikaistallinen tilaa toimivalle bussiterminaalille. Bussiterminaali torin laidalla hyödyntää torin ja ympäristön yrityksiä ja on käytännöllisempi, tilavampi bussimatkustajille. Siitä ei tule sumppu. Kaupungin sydämen, torin kehittämiseen kannattaa panostaa varsinkin nyt torikaupan murroksessa. Lasten luistelukaukalo on hyvä. Kesäksi saatava vastaavanlainen vetonaula lapsille. Tori voisi olla lahtelaisten olohuone jossa tavataan tuttuja ja vieteetään laatuaikaa.Vaikuttaa siltä että Trion kiinteistön omistajat ovat saaneet virkamiehet puolelleen. Virkamiesten pitäisi olla palkanmaksajansa eli veronmaksajien, käyttäjien puolella.



perjantai 17. tammikuuta 2020

Prisman perhoset?






Olen luonnosuojelun kannattaja, silloin kun maalaisjärki toteutuu. Olen maaseudulta kotoisin. Prisman perhoset ehkä voisivat siirtyä muutaman sata metriä luonnonmetsään syvemmälle, rauhallisemmalle paikalle, kauemmaksi moottoritiestä. Nyt on kuitenkin havaittu että perhosten ainoat ruokamaat ovat tulevan Prisman alla. Tämä rajoittaa rakentamissuunnitelmia ja nostaa kustannuksia. On mahdollista että koko Prisma hankkeesta luovutaan.

En usko että perhosten ainoa ruokapaikka on juuri Prisman tontilla. Koska vastustajat haluavat torpata Prisma hankkeen, lähiympäristön muita perhosten ruokapaikkoja ei ole edes selvitetty.
Minun ehdotukseni on että perhosille tehdään muutama sata metriä kauemmaksi Prisman tontista oikein oma kasvimaa, jota luononsuojeluyhdistys hoitaa ja valvoo. Kasvimaalta voisi välittää aikanaan suoraa livekuvaa Prisman asiakkaille. Kasveja siirretään maasta toiseen ja alueelta toiseen tuloksellisesti. Uskon että tässäkin projektissa perhosten kasvien siirto onnistuu muutaman sadan metrin päähän. Näin toimien Prisman rakentajien, tulevien asiakkaiden ja perhosten yhteiselo toimii. Yhdessä olemme enemmän. Heinolan palvelut paranevat, verotulot kasvavat ja perhosten populaatio voi hyvin.



tiistai 7. tammikuuta 2020

Hävikki ja valikoimat?






Hävikkikeskustelu on pyörinyt päiväyksissä, pakkauskoossa,iltatarjouksissa, tarjottimien poistosta keräilytiskistä, kouluruuan jämien myynti ikäihmisille, joku ravaintola hyvittää euron tyhjäksi syödystä lautasesta, biojätteiden hyödyntämisessä, oikeammat tilausmäärät kaupassa jne. On säälittävää heittää ruokaa roskiin, kun maailmassa osalla ihmisiä on nälkä, ei ole kunnon ruokaa.

Ihmettelen lapsiperheiden käyttäytymistä ruokaravintolassa. Lapsen lautanen kerätään kukkuroilleen ruokaa josta lapsi syö vain vähän ja loppu jää lautaselle. Lapselle voisi ottaa mieliruokaa lautaselle vähemmän ja hakea lisää jos lapselle maittaa. Itse olen sitä ikäluokkaa jossa lautanen oli syötävä tyhjäksi, vaikka itkien.
On kuulemma tutkittu että kotiin ostetusta ruuasta menee roskiin yli 20%, ja sitten valitetaan että ruoka on kallista. Lisäksi ei ymmärretä mitä tarkoittaa viimeinen myyntipäivä ja viimeinen käyttöpäivä. Hyvin säilytettynä molempien päivien jälkeen tuotetta voi vielä käyttää. Muutamissa kahviloissa markkinoidaan edellisen päivän pullia ”Edullisesti yli yön nukkuneita”.

Noin 40v. sitten ruokakaupan valikoimissa oli noin 3000 tuotetta ja niillä tuotteilla nälkä lähti ja elettiin hyvin. Näitä kauppoja oli sitten ainakin pari joka kylässä. Nyt nämä pienet myymälät on suljettu ja isommat marketit ovat kirkkonkylissä ja valikoimissa lähes 10000 tuotetta, isoissa hypermarketeissa yli 20000 tuotetta. Tässä teolisuus on syytänyt satoja uusia tuotteita kuukausittain ja kauppa on yrittänyt mahduttaa niitä hyllyihinsä, lähes puolet ulkomailta tuotuja tuotteita, usein rinnakkaistuotteita. Tämä kehitys on lisännyt kaupan hävikkiä ja työmäärää merkittävästi.

Nyt olisi tilaa ja tilausta pienelle lähikaupalle jossa olisi noin 3000 kotimaista tuotetta valikoimissa, Kauppaa hoitasi 1-2 henkilö, kauppa olisi auki 8 tuntia arkipäivisin haja-asutusalueilla, vielä elävillä kylillä, josta muut kaupat ovat hävinneet. Palveluun kuuluisi myös, veikkaus, posti, lääkekaappi, käteinen raha, polttoainejakelu, Alkon välityspalvelu, kahviautomaatti, taxipalvelu jne. Nämä vielä elävät kylät pitää kartoittaa ja ohjata sinne myös valtion lähikauppatukea. Kauppa voisi olla yhdessä terveysviranomaisten ja talotehtaan kanssa kehitettävä ns. konttikauppa, joka olisi helposti siirrettävä.



Pormestari vai kaupunginjohtaja?




Pormestarimallia ajavat suurimmat puolueet, koska se kasvattaisi heidän valtaansa ja antaisi puoluepomoille uuden ”hillotolpan”. Kun seuraa ketkä tätä mallia ehdottavat, he ovat suurten puolueiden johtohenkilöitä, niin Lahdessakin. He väittävät että malli aktivoi äänestämään kunnallisvaaleissa. Se ei yksi riitä perusteluksi.

Veronmaksajien kannalta malli kasvattaa kustannuksia. Nykyisten johtajien tehtävänimet muuttuvat ja palkat pysyvät ensisellään. Pormestari ja ainakin pari apulaispormestaria avustajahenkilöineen kasvattavat merkittävästi kustannuksia. Kustannusten kasvu on otettava lattiatasolla työskentelevien selkänahasta. Mallin kokemukset muualta eivät ole rohkaisevia. Esimerkiksi Tampere kasvaa, kehittyy ja verotulotkin kasvavat, silti tulos menossa päin seiniä. Siellä pormestarimalli toimii?
Jos kuitenkin enemmistöpäätöksillä malli toteutetaan, pitää ainakin valituilta henkilöiltä vaatia korkeakoulututkinto. Puolueen kurssit ja valmennukset eivät riitä.

Nykyistä kaupunginjohtajamallia on kehitettävä. Kaupunginjohtaja toimii virkavastuulla. Kaupunginjohtaja pitäisi toimia myös hallituksen puheenjohtajana ja hänen esimiehensä olisi valtuuston puheenjohtaja. Väitän, että kaupungin edun mukaiset päätökset syntyisivat helpommin ja nopeammin. Puhun kokemuksesta, olen ollut yrityksen toimitusjohtaja ja samalla hallituksen puheenjohtaja ja kokemusta on myös kaupunginhallituksen jäsenenä.
Valtaa ei pidä lisätä organisaation yläpäähän, sitä pitää siirtää alemmaksi, lähennäksi lattiatasoa. Välistä pitää poistaa ainakin yksi päällikkötaso. Työntekijöiden motivaatio paranee, työn tulokset paranevat ja kuntalaisten palvelut paranevat. Kaupungin ja veronmaksajien etu pitää asettaa puolueen ja oman edun edelle.



lauantai 4. tammikuuta 2020

Valtion virastojen siirto maakuntiin?






Vuosien aikana on paljon puhuttu valtion virastojen siirtoa maakuntakaupunkeihin. Tulokset ovat olemattomia, ei ole onnistunut koska siitä on tehty puoluepolitiikkaa.
On yritetty siistää kokonaisia virastoja.
Kohta taas puhe maakunnista kiihtyy Soten myötä. Valtion virastojen hajauttamiseen on löydettävä parempia vaihtoehtoja. Mielestäni voisi ottaa oppia isojen kauppaketjunen organisaatioista. K-Ryhmä on siirtänyt pääkonttorista aluejohtajat maakuntiin ja S-Ryhmässä maakuntien puolta pitää pääkonttorissa maakuntaosuuskauppojen johtajat.

Valtion virastojen pääkonttorit olisivat Helsingissä, josta olisi osa asiantuntemusta jalkautettu pysyvästi maakuntiin. Maakunnissa olevat edustajat pitäisivät tietysti oman maakuntansa puolta ja pitäisivät pääkonttorin ajan tasalla alueen tapahtumista sekä veisivät maakunnissa yhdessä sovittuja hankkeita eteenpäin, käytäntöön. Sähköisen asioinnin lisääntyminen ja etätyö tukevat tätä esitystä.