lauantai 31. lokakuuta 2020

 



Pääministerikin haluaa muuttaa maalle

Viimeaikaiset tutkimukset ja trendit osoittavat muuttovirtaa väljemmille vesille, lähemmäksi luontoa, maaseudulle. Korona epidemia on tukenut tätä kehitystä. Samaan aikaan lähellä tuotetun luomu- ja lähiruoan merkitys kasvaa. Arvotetaan lyhyttä, läpinäkyvää tuotantoketjua. Halutaan tukea oman talousalueen yrityksiä. Kotimaan matkailu lisääntyy ja kiinnostus mielenkiintoisiin, paikallisiin, persoonallisiin tuoteisiin kasvaa. Maatilamatkailu voimistuu.

Uskon että tämä kehitys mahdollistaa Lähiruokatori-ravintola Heilan tapaisten yksiköiden synnyn, liikennevirtojen solmukohtiin. Tuottajia kiinnostaa myös lyhyemmän toimitusketjut tuottajalta tuotteen kuluttajalle. Tämä on tärkeää esimerkiksi kotimaisen järvikalan markkinoinnissa. Tämä mahdollistaa tuottajalle paremman hinnan, kun välikäsiä on vähemmän ja rahtikulut pienempiä. Lähiruokatori-ravintola mahdollistaa talousalueen pienille lähiruokatuottajille ja käden taitajille myyntikanavan lähellä. Tuottajat voivat keskittyä vain tuottamiseen, lähiruokatori hoitaa markkinoinnin. Heinolan Heila on toiminut jo yli kymmenen vuotta, se kertoo, että konsepti toimii, kun osapuolten yhteistyö pelaa.

Puurakentajien kanssa pitää laatia prototyyppi lähiruokatorista-ravintolasta Heilan mallin mukaan. Liikerakennus toimisi samalla puurakennuksen mainoksena. Uskon että näitä yksikköitä mahtuisi Etelä-Suomeen noin 6-8 kappaletta. Liikerakennuksen voisi rakentaa paikallinen osuuskauppa tai rakennusliike alueen vilkkaimman Liikennemyymälän, esimerkiksi ABC:n pihalle ja vuokrata sen yksikön pyörittäjälle. Vastuullinen pyörittäjä pitäisi olla yksi alueen lähiruoan tuottaja esim. leipomo, viinitila, lihantuottaja, olutpanimo. Olen Heilan ”synnyttäjä”, olen tarvittaessa käytettävissä projektin toteutuksessa.



torstai 15. lokakuuta 2020

 

Mitä tarkoittaa ennakkoon varautuminen?

Miksi hallituksen ministereille ei ole kerrottu ja opetettu miten pitää toimia, kun halutaan ennakoida tulevia tapahtumia, viruksen leviämistä, toista aaltoa. Vasta nyt kun perustuslakivaliokunta on puuttunut asiaa, hallitus herää. Maallikkokin tunnistaa, että huoltoaseman ravintola, jossa ei alkoholia tarjoilla, on erilainen kuin yöravintolat. jossa alkoholia tarjotaan ja tanssilattialla ollaan lähekkäin. Mielestäni huoltoaseman ravintola voi olla auki, kun pöytäpaikkojen ja asiakkaiden välit ovat riittävät, käsidesiä käytetään ja tullessa, kassajonossa käytetään maskeja. Sama koskee pelkkiä ruokaravintoloita, lounasravintoloita, kahviloita. Näiden selvästi erityyppisten ravitsemustoimipaikkojen tunnistaminen ei ole maakunnissa vaikeaa, näköjään hallitukselle se on vaikeaa.

Toinen asia on tiedottaminen maakunnissa. Nykytekniikalla on mahdollista laittaa nettiin yksi osoite, josta voi tarkistaa oman maakuntansa rajoitukset. Alueen viranomaiset pitävät sivujaan ajan tasalla. Tämä sivusto olisi voitu rakentaa valmiiksi jo elokuussa, jos olisi haluttu ennakoida. Tämän sivuston olisi hallitus voinut teettää, eikä siirtää tiedotusvastuu kokonaan maakuntiin. Tässä kriittisessä tilanteessa hallitus itse vielä sekoittaa ”pakkaa”, puhumalla hyvinvointialueista ja maakunnista.

 


maanantai 12. lokakuuta 2020

 

Suomen hyödyntämättömiä luonnonvaroja


Metsämarjat

Suomen metsämarjat (mustikka, puolukka, hilla) kasvavat puhtaassa ilmassa ja yöttömässä yössä. Ne ovat puhtaita ja terveellisiä, monen mielestä ”lääkettä”. Vuotuinen marjasato; mustikka 184 miljoonaa kiloa, puolukka 184 miljoonaa kiloa ja hilla 25 miljoonaa kiloa. Huolestuttavaa on, että sadosta kerätään talteen alle 10 prosenttia. Syy on kuulemma, kun ei saada riittävästi thaimaalaisia, puolalaisia poimijoita. Miksi suomalaiset eivät itse kerää, vaikka keräystulo on verovapaata? Työministeriön ja alan toimijoiden tulisi löytää yhdessä oikeat porkkanat työttömien ja opiskelijoiden marjankeruuseen. Tavoitteena kerätä sadosta talteen puolet. Alueen suunnistusseurat voisivat laatia marja-kartaston, jonka avulla matkailijat tulisivat paikkanunnalle. Paikkakunnan hotelleissa olisi saatavana marja-reppu jossa olisi päivän eväät, vesipullo, poimuri ja suunnistuskartta ja kompassi. Reppu maksaisi 25€. Kun palauttaa repun ilman eväitä saa 20€ takaisin. Marjastamisen hyötyjä ovat myös liikunta ja terveellisyys (metsä rauhoittaa ja hoitaa stressiä)

Kotimainen kala

Suomen järvissä on yli 100 kalalajia, joista 20 helposti pyydettävää (alven, hauki, kiiski, kuha, lahna, särki, säyne, sorva). Kala on terveellistä; laadukkaita proteiineja, omega 3 rasvahappoja, D ja B12 vitamiineja, kivennäisaineita. Kotimaisen järvikalan hyödyntämiseen ei ole riittävästi panostettu. Siihen panostamalla saataisiin tuontikalojen virtaa vähennettyä. Esimerkiksi S-Ryhmä on viime vuosina panostanut kotimaiseen järvikalaan. Muualla maailmassa arvotetaan suomalaista, puhdasta kalaa, esim. Kalaneuvos on saanut vientiluvan Kiinaan. Kotimaisen kalan ympärille voitaisiin rakentaa myös monenlaisia matkailu- ja elämyspaketteja.

Kotimainen kivi

Suurin osa noin 90% katukivistä tuodaan kiinasta, edullisen hinnan takia. Suomen kivi on laadukasta ja moni-ilmeistä. Myönteinen poikkeus on esimerkiksi Kajaani, jossa kivet ostettiin korkeammalla hinnalla paikalliselta. Miksi virkamiehet ja kuntapäättäjät eivät ajattele kokonaisvaltaisesti? Pitää huomioida työllisyysvaikutukset, rahan kierrättäminen omalla talousalueella ja ympäristövaikutukset (kiveen tuonti Kiinasta fossiilisten polttoaineiden avulla laivalla ei ole ympäristöystävällistä). Lisäksi päätöksellä on vaikutusta kuntaan tuleville uusille yrityksille, se kertoo kunnan yrittäjäystävällisyydestä.

 


tiistai 6. lokakuuta 2020

 

Ajankohtaista maskeista

Koko kevään viranomaiset pallottelivat maskien hyödyistä ja haitoista. Asia valkeni vasta syksyllä, että niistä onkin hyötyä. Nyt viranomaiset suosittelevat niiden käyttöä, mutta laaja käyttö ei näytä lisääntyvän. Ainoa keino nyt olisi määrätä maskipakko kriittisille alueille, maakuntiin: kulkuvälineet, kaupat, kirjastot, ravintolat, urheiluhallit, koulut jne. Poliisi valvoo ja sakottaa. Kaikki yli 10 hengen tilaisuudet peruttava toistaiseksi, jos turvavälejä ei voida järjestää.

 

Ajankohtaista ehdotetusta Sotesta

Nyt pääkaupunkiseutu, ruuhka-Suomi valittaa, että he joutuvat osaltaan rahoittamaan ympäristökuntien, maaseudun sotea. Se on ryöstö heidän mielestään. Pääkaupunkiseudun pomojen kannattaisi muistaa mistä se uudet veronmaksajat ja työntekijät ovat heidän kaupunkiinsa tulleet. Ketkä ovat kasvattaneet ja kouluttaneet ne uudet muuttajat? Ne on kasvatettu ja koulutettu maaseudun veronmaksajien rahoilla, maaseutukaupungeissa ja kunnissa. Ei olla kateellisia.

Ajankohtaista veron korotuksesta Lahdessa

En kannata veronkorotusta, koska se on liian helppo keino parantaa taloutta ja jatkaa tuhlaamista. Pitää löytää saneeraus- ja karsimiskohteita sekä kehittämiskohteita, joilla saadaan uusia veronmaksajia ja yrityksiä. Isoja investointeja tulee siirtää, kaikkia ei tarvitse omistaa, tarpeettomat kiinteistöt tulee myydä, pormestarimalli jäihin, liikennemerkkien vaihtaminen jäihin, parannetaan omien kiinteistöjen hoitoa (jotta ei homehdu), yhdistetään tytäryhtiöitä ja toimenkuvia, pienennetään henkilöstökuluja 10%, hyödynnetään alueen yrittäjiä jne.

Jos kuitenkin päädytään veronkorotukseen, pitää tehdä vertailu, vaikka pääkaupunkiseudun veroprosenttiin, jossa huomioidaan myös asumiskustannukset, yleinen hintataso, asumisen väljyys ja sujuminen, luonnon läheisyys ja mitä palveluja, sillä korkeammalla veroprosentilla saa jne. Selvitetään kokonaisedullisuus esimerkiksi 4 hengen lapsiperheen osalta ja hyödynnetään laskelmaa.

8.10. Kokoomus veti tukensa pois pormestarimallilta. Hyvä päätös Lahdelle ja veronamaksajille. Nyt voi myös kaupungintalon remontin keskeyttää kun lisätilaa ei tarvikaan pormestarien "armeijalle"