keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

 



Lahtelaisten ”Olohuoneen” kehittäminen

Lahtelaisten olohuone on kesällä Lahden saman ympäristössä. Siellä on Sibeliustalo, rantabulevardi, Kariniemen puisto ja Lanun patsaspuisto, ProPuun näyttelyt, uimaranta, ravintoloita, kahviloita, laivaravintoloita, jäätelölaiva, toritapahtumia, makasiinitapahtumat, laivoja, risteilylaivoja, vierasvenelaitureita, Pikku-Veskun ympäristö, vesiurut, vesillä ja maastossa tarvittavien liikkumisvälineiden vuokrausta, ruokamarket, kioski, kuntosali, lasten leikkipaikkoja, kalastuspaikkoja ja viimeisimpänä tänä keväänä saatiin kunto-näköalaportaat, portaat Lanun patsaspuistoon ja puulajipolulle.

Pikku-Veskun naapurissa sijaitsee vuonna 1961 perustettu ja rakennettu kesäteatteri, joka toimi yli 30 vuotta. Toiminta kuulemma lopetettiin nuorison riehumisen ja tihutöiden takia. Viimeiset yli kaksikymmentä vuotta tilat ovat olleet lähes käyttämättöminä. Kaupungilla ja paikallisilla yhdistyksillä ei ole ollut kiinnostusta käynnistää kesäteatteri uudestaan. Toiminnan käynnistäminen täydentäisi hyvin lahtelaisten ”Olohuonetta”. Tilat eivät olisi vain kesäteatterin näytösten käytössä, siellä voisi järjestää äitienpäiväjuhlia, koulujen päättäjäisiä, konsertteja, yhteislauluiltoja, antiikkihuutokauppoja, yhdistysten kokouksia, kaupungin infoja jne. Kunnostaminen vaatisi penkkien hiontaa, maalauksen (penkeille mahtuu lähes 400 katsojaa), sateita varten katoksen rakentamisen (pystytys keväällä, purku syksyllä) ja esiintymislavan parantaminen. Lisäksi tarvitaan aita alueen ympäri (osaksi jo valmiina) ja leveä portti kioskille päin. Toteutukseen pitää saada mukaan alueen yhdistykset, talkoovoimat, teatterifanit, Lahden matkailu, sponsoreita pitää löytää aitaan ja sadekatokseen tavoitteena puolet budjetista ja puolet kaupungilta. Mikäli olemassa olevat yhdistykset eivät lähde veturiksi hankkeelle, perustetaan oma yhdistys kesäteatteria varten. Olen parhaillaan selvittämässä ja kokoamassa alustavaa budjettia. Odotan hankkeesta kiinnostuneiden yhteydenottoja ja tukea..

Seuraava kehittämiskohde on lautan rakentaminen kuntoportaiden kohdalle rantaan, johon tulisi saunapalvelut, uintipaikka läpi vuoden ja juomakioski. Kohteesta on olemassa jo alustavat piirustukset kaupungilla. Toteuttajaa odotellaan.


 


keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

 



Lahden sataman kuntoportaiden syntyhistoria

Esitin kuntoporrasidean yli viisi vuotta sitten Lahden järjestämässä tiedotustilaisuudessa Sataman kehittämisvaihtoehdoista mm. rantaan lautta, jossa uintipaikka, sauna, ravintola jne. Halusin täydentää kaupungin ideaa kuntoportailla Kariniemen huipulle eli hiki portailta ennen saunaan menoa. Lähellä olevat omakotiasukkaat ja Kariniemi seura vastustivat ja viivästyttivät hanketta. Toivon mukaan nyt portaiden valmistuminen vauhdittaa vuorostaan saunalautan syntyä satamaan.

Toinen syy oli lahtelaisten kunnon parantaminen, pitää olla eri vaihtoehtoja liikuntaan. Itse olen selvinnyt syövästä ja ykköstyypin diabeteksesta lääkärien mukaan hyvän peruskunnon ansiosta. Armeijassa Cooperissa 3400 m ja ennen 50v juhlia 3000m. Myös syntymäpaikka Suomen Urheiluopisto on kannustanut minua liikkumaan. Tänään 78v keskimäärin 10km sauvakävelyä joka päivä. Tutkimusten mukaan Lahden liikkumisvaje euroiksi muutettuna maksaa 30 miljoonaa euroa vuodessa eli kannattaa tehdä kaikki toimenpiteet, joilla vajetta pienennetään. Liike on lääkettä.

Kolmas syy oli Lanun patsaspuiston saavutettavuuden ja näkyvyyden parantaminen matkailijoille, vierailijoille ja puulajipuistopolun tunnetuksi tekeminen. Lanun puistoa voisi myös täydentää moottorisahalla tehdyillä puuveistoksilla, metsäneläimillä. Puuveistokset sopisivat hyvin sataman puuhistoriaan.

Jatkossa portaita voidaan hyödyntää mm. järjestämällä ympäristössä kaupunkisuunnistuskisoja, porrasjuoksu- ja kävelykissoja, tekemällä satamaan oma kuntopolku kuntoportaiden kautta 1,5 km, valokuvauskisa näköalatasanteilla otetuista kuvista. Kariniemen mäelle voi tehdä Petanque ja Mölkky - kentät

Seuraava kehittämisideani koskee Kariniemen kesäteatterin käynnistämistä Pikku-Vesijärven kainalossa. Kulttuuri liittyy tärkeänä osana ihmisten hyvinvointiin.


 


perjantai 14. huhtikuuta 2023




Uutisista poimittua

Miksi toiset EU maat rakentavat lisää ydinvoimaa ja toiset ajavat sitä alas? Toiset rakentavat lisää hiilivoimaloita ja toiset ajavat niitä alas. Mistä johtuu, että tässä tärkeässä ilmaston tulevaisuuteen liittyvässä asiassa ei olla yksimielisiä? Ympäristöpoliitikoilla töitä riittää. Miksi pienen Suomen pitää tässä kisassa olla edelläkävijä, koekaniini? Miksi meidän tavoitteemme pitää olla EU:n tavoitteita vaativammat? Ilmastoasiat eivät kunnioita valtakunnan rajoja. Vihreä siirtymä on hyvä asia Suomelle. Toinen ristiriitainen tuote on turve. Toisessa EU maassa se on uusiutuvaa  energiaa ja toisessa maassa ei, kuten Suomessa. Onko tämäkin asia politisoitu ja unohdettu tosiasiat?

Asikkalasta rakennetaan kävely- pyörätietä Vierumäelle, yhteiskunnan varoilla. Vuolenkoski rakensi vuosia sitten kylälle pyörätien talkoovoimin, samoin kuin pyörätie Vierumäeltä Suomen Urheiluopistolle. Ei ole tasapuolista. Miksei rakenneta pyörätietä Suomen Urheiluopistolta Vuolenkoskelle yhteiskunnan varoilla? Näitä tarpeellisia pyöräteitä pitää rakentaa yhteisyössä kunnan, valtion ja kyläläisten kanssa. Sähköpyörät yleistyvät, sauvakävely yleistyy, siksi pyöräteitä pitää rakentaa, koska liike on lääkettä ja suomalaisten pitää liikkua enemmän omin voimin.

Ainakin viimeiset kolme hallitusta ovat luvanneet parantaa tuottajien asemaa. Juuri mitään ei ole saatu aikaan, tuottajien ahdinko vain syvenee. Poliitikot syyttävät vain kauppaa. Uudistuksia pitää tehdä koko tuotantoketjussa, tiloilla, jatkojalostuksessa ja kaupassa. Tilanne ei parane vain uusi lakeja säätämällä. Tästä hyvä esimerkki on hoitajamitoitukset, jotka eivät lisänneet hoitajien määrää, vaan sulkivat osan vanhusten hoitolaitoksista. Lähellä tuotettu kotimainen ruoka on turvallista ja terveellistä ja se luo työpaikkoja Suomeen. Monet kunnat ja kaupungit ovat päättänee käyttää enemmän kotimaisia raaka-aineita, mutta päätökset eivät näy käytännössä, koska niitä ei valvota. 

maanantai 3. huhtikuuta 2023

 



Eduskuntavaalien anti

Vaalit käyty, kansa on puhunut, pulinat pois. Haluan kuitenkin kommentoida tuoreeltaan vaaleja valtakunnan tasolta ja Lahden tasolta. Valtakunnan vaaleissa näkyi selvästi, että ääniä keskitettiin kahdelle suurimmalle siinä toivossa, että nykyinen hallitus ei jatkaisi. Näin äänesti myös osa entisistä Keskustan äänestäjistä. Vasemmiston ja vihreiden äänestäjistä osa äänesti SDP:tä pääministerin toivomuksesta ehkäistä porvarillisen ”sinimusta” hallituksen syntyä. Pienpuolueet menettivät ääniä kolmelle suurelle, paitsi KD ja Ruotsalaiset. Keskustan suurin virhe oli mennä neljä vuotta sitten nykyiseen vihervasemmisto hallitukseen. Jos maahan syntyy porvarihallitus, SDP ja ammattiyhdistys ”miinoittavat” ja vaikeuttavat uuden hallituksen tietä kaikin voimin.

 Lahdesta ei omaa ehdokasta eduskuntaan. Edes valtakunnan 10 lisäpaikkaa eivät hyödyntäneet Lahden ehdokkaita. Ehdokasasettelu epäonnistui, liian monta tasavahvaa ehdokasta. Olisi pitänyt määritellä selvä ykkösehdokas, jolle toivotaan äänten keskittämistä. Lahtelaisten äänistä valui yli 2000 ääntä ympäristökuntien ehdokkaille. Johtuneeko kateudesta omia ehdokkaita kohtaan? SDP ja Perussuomalaiset osaavat tämän vaalistrategian paremmin kuin kokoomus. Kansanedustajan puute vaikuttaa myös kokoomuksen menestymisen kunnallisvaaleissa. Nyt on oikea aika kääriä hihat ja ryhtyä töihin myös Lahdessa. Herätys, Lahden kokoomus.