sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Tarvitaanko Heinolaan muutosjohtaja?



Tarvitaan. Heinolan johtavilla virkamiehillä on ollut kymmenen vuotta aikaa tehdä rakenteellisia muutoksia. Ei ole tehty. Toivoin että uusi kaupunginjohtaja olisi ollut myös muutosjohtaja. Ei ollut. Tunnen hyvin S-Ryhmän nousun kuilun partaalta menestykseen. Sielläkin omat maisterit ja ekonomit yrittivät kymmen vuotta saada rakenteellisia muutoksia aikaan. Eivät saaneet. Piti ottaa ulkopuolelta, Juhani Pesonen pääjohtajaksi, muutosjohtajaksi. Neljässä vuodessa hän sai muutoksen aikaan ja loppu onkin historiaa. S- Ryhmä on tänään johtava, tulosta tekevä kaupparyhmä. Oikea muutosjohtaja olisi viimeinen oljenkorsi Heinolan pelastamiseksi. Määräaikaisen muutosjohtajan valitsee valtuusto, muutosjohtaja raportoi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle. Muutosjohtajaa avustaa sisäinen tarkastaja. Muutosjohtajan esimies on valtuuston puheenjohtaja. Tässä muutoksessa onnistuminen on nyt entistä tärkeämpää, kun edessä ovat myös sote ja maakuntauudistus. Toivon rohkeutta uudelle valtuustolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti