lauantai 4. kesäkuuta 2016

Palaako Heinolan SoTe-soppa pohjaan?


Monet esimerkit Suomessa osoittavat että kun pienempi liitetään suurempaan niin muutaman vuoden kuluttua sivummalta, reunoilta palveluja karsitaan, oli sopimukseen kirjoitettu mitä tahansa. Varsinkin kun sen suuremman kassa on lähes tyhjä. Miksi Lahti haluaa tätä väliaikaista SoTea, ennen maakuntamallin tuloa? Se olisi tietenkin Lahdelle edullinen vaihtoehto, Lahti pääsisi etulyöntiasemaan.
.
Kun palvelujen tuottamisvastuu annetaan Lahdelle, Heinolan terveyspalvelujen alasajo alkaa, ensiksi  leikkaustoiminnasta. Työpaikkoja siirtyy Lahteen, henkilökunta muuttaa Lahteen ja verotulot mennevät Lahteen. Vapautuvat toimitilat jäävät Heinolan kaupungille, kasvattamaan jo ennestään suurta tyhjillään olevaa kiinteistömassaa. Uuden brändin yhtenä tavoitteena kerrottiin olevan työpaikkojen kasvattaminen jopa tuhannella. Nyt olisi tärkeää että pystyttäisiin säilyttämään nykyisetkin työpaikat. Johtavat virkamiehet ja osa päättäjistä vetävät ”köyttä” aivan eri suuntaan. Ihailen pienen naapurikunnan, Sysmän luovuutta ja erilaisten vaihtoehtojen etsimistä, jossa palvelutaso ja työpaikat voidaan säilyttää. Pieni pärjää vain erilaistamalla ja erikoistumalla. Tässä olisi mahdollisuus toteuttaa Heinolan brändiä, pieni kaupunki, ISO MAHDOLLISUUS. Brändin toteutuminen ihmisten silmissä ja mielessä vaatii ”lihaa” ympärilleen. Muussa tapauksessa se jää vain korulauseeksi.

Jos päättäjät haluavat edellä kuvatun kehityksen kuitenkin toteutuvan, sitten on heti puututtava ja alettava hallinnon alasajo. Väki vähenee, työpaikat vähenevät, liiketilat tyhjenevät, verotulot pienenevät. Jäljelle jäävä väki ja yritykset eivät pysty elättämään nykyistä, ylisuurta kaupungin hallintoa, organisaatiota.


Toivon tietysti että järki voittaa ja huonoimmat ennusteet eivät toteudu. Nyt se on päättäjistä kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti