torstai 19. toukokuuta 2016

Heinolan hiomaton "timantti"


Apajalahden luola, Citymarketin naapurissa, Hevossaaren tien kainalossa

Historia: Tavoitteena väkiviinan valmistus puusokerista polttoaineeksi, kun bensiinin saanti vaikeutui sodan takia. Luola louhittiin 1940-44 ja sinne oli tarkoitus sijoittaa 600000 litran väkiviinasäiliöt. Puukemia ehti rakentaa valmiiksi asuntoja työntekijöille, tien, radan, ratapihan. Sodan loputtua todettiin että tehdasta ei kannata rakentaa, kun taas bensiiniä virtasi maahan. Alue siirtyi kaupungin omistukseen 1990-luvulla.

Luolan koko: Kolme noin 4m leveää käytävää, 100m, jokaisen käytävän päässä on lieriö jonka halkaisija on noin 16m ja korkeus noin 19m. Yhden lieriön tilavuus noin.3300 m3

Luolan hyödyntäminen: Menneinä vuosina luolastoon on suunniteltu maauimalaa, hiihtoputkea, Data-keskusta, konserttisalia, teatteri-ravintolaa, jääpuistoa, kylpylää, ympärivuotista matkailukeskusta jne. Osa hankkeista on kaatunut kaupungin virkamiesten päättämättömyyteen. Viimeiset hankkeet kaatoi luolasta löydetty lepakko. Nyt tämä este on poistunut. Luolan hyödyntämiseen tarvitaan noin 3-4 miljoonan euron rahoitus. Luolaston eteen voisi rakentaa vierasvenesataman ja luolaston yläpuolelle, rinteeseen loma-asuntoja ja alikulkukäytävän Citymarkettiin. Tämä hanke vauhdittaisi myös Tähtiniemen kaavan toteutumista.

Mielestäni  EU:lta on saatu rahoitusta huononpiikin hankkeisiin. Jyrki Katainenkin hehkuttaa että EU:sta saa rahaa hyviin hankkeisiin ja ideoihin samaa toitottaa Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori. Nyt pitää näitä lupauksia testata, hyödyntää. Heinolan päättäjien, virkamiesten ja yrittäjien pitää nyt ryhtyä töihin, hiomaan tätä timanttia tuottavaksi hankkeeksi






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti