lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kaupungin ja yrittäjien yhteistyö


Tällä hetkellä yhteydenpito Heinolassa on sattumanvaraista, yleensä yhteyttä otetaan puolin ja toisin, kun jokin asia meni pieleen ja on muita ongelmia. Miksi ei perusteta Elinkeinotoimen tulosalueelle yrittäjistä koottavaa ”asiantuntijalautakuntaa”, kuten muillakin tulosalueilla? Tämä varmistaisi säännöllisen yhteydenpidon ja sitoisi molemmat osapuolet sovittuihin kehittämistoimenpiteisiin. Uskon että yhteistyö paranisi merkittävästi ja uusia työpaikkoja syntyisi. Yrittäjäjärjestö valitsisi edustajansa lautakuntaan, esimerkiksi viisi jäsentä ja heille varajäsenet. Kaupunginhallitus nimeäisi yhden edustajansa lautakuntaan, josta syntyisi suora linkki kaupunginhallitukseen. Lautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerinä toimisi elinkeinopäällikkö ja esittelijänä elinkeinojohtaja.

Varoittava esimerkki yhteistyön puutteesta on viimeaikainen kouluverkkoselvitys ja homekoulujen korvaavat toimitilat. Isoja parakkikouluvuokria maksetaan Heinolan ulkopuolisille yrittäjille, kun olisi mahdollista vuokrata tiloja oman kaupungin yrittäjiltä.Myös Tommola-talon lisätilat ovat hyödyntämättä. Asenne on väärä. Pitää tutustua paikkakunnan tarjontaa perusteellisemmin, eikä ampua tarjousta alas huhupuheiden ja olettamusten perusteella. Jos esimerkiksi Teollisuustalon tarjoamat, koulukäytössä jo olleet tilat eivät kelpaa sellaisenaan, pitäisi aidosti neuvotella muutostoimenpiteistä, joiden jälkeen tilat sopisivat kaupungin vaatimaan koulukäyttöön. Tämä vaihtoehto jättäisi vuokrarahat kotikaupunkiin ja sitä kautta verotkin maksettaisiin Heinolaan.

Pelkään että tulevien uusien koulujen rakentajatkin tulevat muualta, jopa ulkomailta. Heinolan puurakentamisosaamista ei osata käyttää hyväksi. Kouluista pitäisi tehdä mallikonsepteja muualle Suomeen. Se loisi taas työpaikkoja Heinolan seudulle. Miksi pelkään? siksi koska Heinolassa ei ole teknisessä toimessa tarjousosaamista. Heidän valintaperusteensa on vain halvin hinta. Ei osata rakentaa tarjouspyyntöjä niin että voidaan valita paikkakuntalainen suunnittelija, yrittäjä, rakentaja. Jos nämäkin asiat käsiteltäisiin asiantuntijalautakunnassa, tulokset paranisivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti