keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Yhteistyöllä vetovoimaisempia tapahtumia!


Heinolassa  eri tahot ovat järjestäneet ja järjestävät monenlaisia tapahtumia, pääosin yksinään. Esimerkiksi jää-hiekka-puuveistot, kalamarkkinat, joulumetsä, vanhan ajan joulu, Jyrää  jne. Järjestäjinä ovat mm. kaupungin kulttuuritoimisto, LC- klubit, Heinolan Kaupunkisydän ry, Heinola- Seura, Heinolan Ohjelmatoimisto ja muutamat yrittäjät. Voimia, ideoita, osaajia, tekijöitä yhdistämällä saataisiin vetovoimaisempia tapahtumia jotka toisivat Heinolaan kaivattua ostovoimaa kaupungin ulkopuoleltakin. Unohdetaan kateus ja tehdään yhdessä hyvää kotikaupungille.
Esimerkiksi jää-hiekka-puuveistot voisi samanaikaisesti laajentaa Heinolan P ja E liittymiin ja keskustaan, Rantapuistoon ja torille. Kalamarkkinat voisi laajentaa torille ja kaikkiin elintarvikekauppoihin ja ravintoloihin. Jyrää- viikonloppuna voisi olla lasten torikonsertti, toritanssit, kirkkokonsertti, Musiikkiopiston oppilaat esiintyisivät eri liikkeissä. Suomen Joulupuukaupungin joulutapahtumien kokoaminen yhteen, estäisi varmasti  joulueurojen virtaamisen naapurikaupunkeihin. Kun mukana on useampi järjestäjä, yrittäjä, talkooporukka, kustannukset jakautuvat isommille hartioille ja markkinointi olisi kokonaisvaltaisempaa. Mielestäni näiden isojen tapahtumien vetäjänä voisi olla elinkeinotoimisto, koska tapahtumathan piristävät kaupungin elinkeinotoimintaa. Elinkeinotoimisto voisi saada myös yrittäjät paremmin mukaan kuin kulttuuritoimisto. Kulttuuritoimisto voisi keskittyä suurtapahtumien kulttuuriosion tuottamiseen. Suurtapahtumia voisi nykyistä paremmin hyödyntää kaupungin uusasukasmarkkinoinnissa. Matkamessuilla pitää kaikki Heinolan tapahtumat ja halukkaat yrittäjät kerätä samalle osastolle. Myös Urheiluopistolle ja moottoritien varteen on mahdollista rakentaa pysyvä isojen tapahtumien tiedottamispaikka, opaste. Säännökset ovat moottoritien osalta löystymässä ja byrokratia vähenemässä. Tietysti netissä ja somessa esiinnytään yhdessä, saman teeman alla. Kun vuosittaiset suurtapahtumat toistuvat samalla teemalla vuosittain, voidaan hyödyntää osaa mainosmateriaalia ja rakentaa suurtapahtumista Heinolan brändiä.
Tulevaisuudessa suunnittelupöydällä voisi olla esimerkiksi Apajalahden luolan hyödyntäminen. Sinne on jo olemassa yrittäjällä ja kaupungilla alustavia suunnitelmia. Siitä on mahdollista rakentaa Heinolalle uusi matkailuvaltti, tapahtumien järjestämispaikka, vaikka ympärivuotinen lumi-jääpuisto. Siellä voisi pitää myös elämyksellisiä konsertteja. Mikäli tätä ideaa ei saada eteenpäin, voidaan rakentaa noin 600-700m2 tapahtumahalli jossa toteutetaan esim. jää-lumi-hiekka-puuveistokisat ja joulukuussa lasten joulumaa, sateelta suojassa. Tämä olisi uusi kulttuuritila jää-hiekka-puuveistotaiteelle. Vastaavia taidehalleja  löytyy mm. Hollannista ja Unkarista. Olisimme edelläkävijä Suomessa. EU:sta on varmasti saatu rahaa huonompiinkin ideoihin, investointeihin.

Kehittämis- ja yhteistyöterveisin Luomupekka Rusila.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti