torstai 4. helmikuuta 2016

Lääkehoito vai vaihtoehtohoito?


TV 1:ssä oli 4.2.2016 mielenkiintoinen keskustelu vaihtoehtohoidoista. Minua ärsytti dosentti Markku Myllykankaan asenne ja suhtautuminen muiden kokemuksiin ja mielipiteisiin. Hän puolusti perinteistä lääkehoitoa ja samalla antoi vahvan tuen lääketehtaiden monopolille ja rahastukselle.
Toivoisin että Suomessa otettaisiin oppia esimerkiksi Itävallasta ja Saksasta. Siellä potilasta hoidetaan kokonaisvaltaisesti ja hyödynnetään kaikkia vaihtoehtoisiakin hoitomuotoja. Saksassa osa vaihtoehtohoidoista on myös korvausten piirissä.
Minäkin olen selvinnyt  yli kymmenen vuotta sitten löydetystä ”pakoputken” syövästä  Suomen  erinomaisen syöpähoidon ja vaihtoehtohoidon ansiosta. Olen mielestäni vaihtoehtohoidon avulla estänyt syövän uusimisen. Leikkauksen jälkeen join koivunmahla - rapanperimehua ja brasisialaista puuteetä  noin viiden vuoden ajan. Tämän reseptin minulle antoi Ilomantsista kotoisin oleva rouva. Häneltä oli siis leikattu samanlainen syöpä ja hän oli vastaavien muiden potilaiden kanssa sairaalan seurannassa vuosia. Parin, kolmen vuoden päästä muilla potilailla syöpä uusi, mutta rouvalla joka joi samanlaista mehua ja teetä kuin minäkin ,syöpä ei uusinut. Tilastojen mukaan minunkin olisi pitänyt kuolla noin viisi vuotta sitten. Mutta elämä jatkuu.

Olen samaa mieltä että Suomikin tarvitsee vaihtoehtohoitoihin lain jonka avulla ”puoskarointi” yms. rajataan pois ja vaihtoehtohoitoa antavilta vaaditaan koulutus ja luvat. Oikeat vaihtoehtohoidot pitää sisällyttää myös lääkäreiden koulutukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti