maanantai 26. huhtikuuta 2021

 



Liikennesääntöjen kertausta

Olen törmännyt suojatiellä tilanteisiin, jossa pyöräilijä tiuskii jalankulkijalle ja päinvastoin. Tämä johtuu siitä, että kumpikaan ei tunne liikennesääntöjä suojateilla. Suojateitä on kahdenlaisia, sellaisia joissa kaikkien kulkijoiden on ylitettävä suoajatie kävellen, siis pyöräilijöidenkin (kuva tästä jutun alla). Toisenlaisella suojatiellä on oma kaista pyöräilijöille ja jalankulkijoille (kuva yllä). Suojatieviivojen, valkoisten viivojen välissä on puolen tai metrin välikkö ilman viivoitusta, se on tarkoitettu pyöräilijöille ja he voivat sen yli ajaa, ei välttämättä tarvitse taluttaa pyörää. Kun molemmat suojatien ylittäjät pysyvät omalla kaistallaan, ongelmia ei ole. Tätä eivät monet liikkujat tiedosta tai eivät välitä ja se aiheuttaa vaaratilanteita.

Kävely- ja pyöräteille, viimeisen parin vuoden aikana, on tullut liikennevälineitä   rutkasti lisää. Ne ovat kaikki sähköisiä, akulla liikkuvia. Niiden kulkemisesta ei synny juuri mitään ääntä ja niiden nopeudet ovat kasvaneet. Kun eri nopeuksilla liikkuvia kulkijoita on enemmän menossa eri suuntaan, eri puolilla väylää, syntyy vaaratilanteita. Näitä tilanteita varten jokaisessa laitteessa on jonkinlainen soittokello. Valitettavasti suomalaiset eivät osaa tai eivät rohkene käyttää. Keski-Euroopassa sen käyttö on jo opittu. Minusta tämä kellonkäyttö on paljon hyödyllisempää, tarpeellisempaa kuin pyörän takavalo. Varoittakaa soittokellolla edellä kulkijaa ja tehkää turvallinen ohitus. Toinen parannuskeino leveimmillä väylillä on erottaa maalauksella ja liikennemerkeillä kävelijöille oma väylä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti