sunnuntai 3. tammikuuta 2021

 



Vaihtoehdot ilman EU:n jäsenyyttä?

EU:n jäsenyyden aikana maaseudun kirkonkylät ja pienet kaupungin käyvät kuolinkamppailuaan, väki vähenee, yritykset vähenevät, koulut suljetaan, yhteiskunnan palveluja karsitaan ja silti kunnat velkaantuvat lisää ja voivat huonosti. EU:lle maksetaan enemmän jäsenmaksuja kuin sieltä saadaan avustuksia eri hankkeisiin. EU vei Suomen itsenäisyyden.

Näin väittävät EU:n vastustajat, eroa vaativat. He olettavat, että se kolmekymmentä vuotta sitten ollut ihanuus olisi säilynyt ilman EU:ta. He olettavat, että Suomi ei olisi tarvinnut mitään sellaisia rakennemuutoksia, joita EU toi. Väitän että toteutuneet rakennemuutokset olisivat olleet toisenlaisia ja rajumpia. Teollisuuden rakenne ja määrä olisi ihan toisen näköinen. Maatalouden tilanne olisi hankalampi. Kehitys, ei olisi ollut niin voimakasta monella sektorilla kuin se nyt EU aikana on ollut. EU:n kauppaneuvottelujen hyödyt olisivat jääneet saamatta. Opiskelijavaihdot olisivat olleet vaikeampia toteuttaa. Matkailu ja ihmisten vapaa liikkuvuus olisi kärsinyt. Osallistuminen ympäristötalkoisiin olisi ollut vaikeampaa. Suomi, olisi käpertynyt tänne Pohjolan perukoille omaan kuplaansa. Suomi ei olisi yksi maailman onnellisimmista kansoista. Monella mittarilla mitattuna emme olisi maailman kärkimaa. Ilman EU:ta ei olisi myöskään nykyisenlaisia populistisia puolueita. Yhteistyö on Suomen voimavara, yhdessä olemme enemmän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti