Luovuuden lähteet?

Moni on kysellyt mistä se minun luovuuteni ja idearikkauteni johtuu? Nyt korona-karanteenissa on ollut aikaa miettiä tätäkin asiaa. Seuraavassa miettimisen antia.

Lapsuus maalla 1950-luvulla

Ei ollut kännyköitä, televisioita,muovisia leikkikaluja ja pelejä. Kaikki leikit piti keksiä ja ideoida itse, kolmen nuoremman veljen kanssa. Tehtiin itse jousipyssyt, ritsat, puukiväärit Puolustusvoimien sotaharjoitusten innoittamana. Tehtiin seiväshyppytelineet ja seipäät, pituushyppypaikat sahanpurua hyödyntäen. Tehtiin kaarnaveneet purjeilla, puusta leikkiautot, kävyistä eläimiä. Talvella tehtiin lammen jäälle napakelkka ja luistimet puukapulasta ja sahanterästä, lähimetsään hyppyrimäki ja mäkisuksiksi isän leveät lankkusukset, joissa oli Voitto-siteet Oman polkupyörän ostoon rahat piti tienata itse, sain ne kuusentaimien koulimisesta.

Luonnon keskellä

Metsästä polttopuut, rakennuspuut, äitienpäiväkukat, riista, marjat, saunavastat, joulukuuset, juhannuskoivut pihalle, puiden halaukset, lintujen laulu, karjan hakeminen metsästä lypsylle. Pellon reunalla koulittiin kaksivuotisia kuusentamia ja nelivuotiaina ne istutettiin metsään. Meillä yli 50000 kuusentainta jotka nyt ovat tukkipuita. Isä opetti, että puun kaato kestää noin viisi minuuttia mutta sen kasvu tukkipuuksi kestää viisikymmentä vuotta, mieti kannattaako kaataa.

Maatilan töitä tehdessä oppi myös tietämään mistä ja miten ruoka tulee kauppaan.

Piti kyntää, äestää, kylvää, lannoittaa lehmän ja hevosen lannalla, niittää käsin, laittaa seipäille, puida kuivunut vilja, kuivata myös jyvät, jauhaa ne myllyssä jauhoiksi joista osa annettiin karjalle ja osasta leivottiin leipää, pullaa, puuroa. Ja kaikki työt tehtiin käsityönä, ei ollut traktoria, puimuria, lypsykonetta, tietokoneita, oli pari hevosta ja hevostyökalut ja monia käsipareja.

Koulu ja kyläyhteisö

Kun aloitin koulun 1952, kylään rakennettiin talkoilla uusi kansakoulu jossa oli myös opettajan ja keittäjän asunnot ja ulkovessa, perunamaa ja marjapensaita. Koulussa oli 12-16 oppilasta. Kunnan sääntö oli että jos oppilasmäärä putoaa alle 12 koulu suljetaan. Mielestäni tällä hetkellä sen rajan pitäisi olla 50 oppilasta, jolloin moni hyvä kyläkoulu säilyisi ja vetäisi osaltaan uusia asukkaita kylään ja estäisi poismuuttoa. Opettaminen oli henkilökohtaista, kaikki pidettiin mukana ja kuri oli kova. Opettajaa arvostettiin, juhlissa hän otti kahvia heti kirkkoherran jälkeen. Opettaja oli innokas järjestämään joulu-,kevät- ja äitienpäiväjuhlia.Kun oppilaita oli vähän, jokainen joutui suorittamaan jotakin ohjelmanumeroa. Siinä ujo maalispoikakin joului esiintymään kyläläisille. Myöhemmin aikuisena arvostin tätäkin kokemusta.

Kotikylässä oli noin viisikymmentä perhettä. Vanhempani tunsivat kaikki kyläläiset. Posti tuli kaupalle josta se meille kylän perälle haettiin vuoron perään matkalla olleiden talojen kesken. Postivuoro kesti aina viikon kerrallaan. Linja-auto kulki kaksi kertaa vuorokaudessa. Kylän yhteinen sonni oli kaupan vieressä, keskellä kylää. Sinne yleensä isän kanssa vietiin lehmä ”hoitoon” maantien viertä taluttaen. Matkaa oli noin kolme kilometriä. Kerran kuukaudessa kuljin äidin mukana paikallisten marttojen kokouksissa ja kursseilla. Siellä opin monia käden taitoja ja ”naistentöitä”.

Yhteenveto

Edellä kerrotun perusteella, minun luovuuteni lähteet ovat maaseudulla ja lapsuudessa. Siellä opittiin omatoimisuuteen, kekseliäisyyteen, yhteistyöhön. Nykypäivän apuvälineet, puhelimet, tietokoneet ,työkoneet, automatiikka on aikaansaanut paljon hyvää mutta monelta se on luovuuden tappanut. Odotetaan kaikki valmiina, helpolla. Saamani oppi ja luovuus purppuaa vielä 75 vuoden jälkeenkin.

Kiitos kotiseudulle, maaseudulle, vanhemmilleni, veljilleni, kyläläisille. Olen saanut hyvät eväät elämälle.