perjantai 17. huhtikuuta 2020

"Apulanta kesäteatteri" Kariniemeen, Pikku-Veskun naapuriin






Nykyinen Kariniemen kesäteatterikatsomo on vuosia ollut lähes käyttämättömänä. Nykyinen esiintymislava sopisi paremmin jonnekin laavulle. Kuulemma viime vuonna oli kaksi maksullista varausta. Ongelmana on kuulemma ollut tihutyöntekijät. Olen jo aikaisemmin esittänyt yhden kehittämisidean, mutta se ei vielä kantanut. Tässä tulee toinen kehittämisidea.

Kesäteatteri katetaan kevyesti, malli Heinolan kesäteatteri. Nykyinen esiintymislava siirretään laavulle ja tilalle rakennetaan toimivampi, muunneltavampi esiintymislava.
Katsomoon mahtuu kevyesti 400 henkeä. Alue pitää aidata. Ponsoriksi ehdotan Apulanta orkesteria. Olen maajussin poika, joten tiedän mitä apulannan kylväminen peltoon sai aikaan, Vilja, heinä ja perunat kasvoivat hyvin ja saatiin hyvä sato. Kuvannoillisesti tässäkin projektissa Apulanta kesäteatteri herättäisi henkiin alueen eri yhdistykset, harrastelija orkesterit, kesäteatterit ja kuorot. Timo Taulo voisi kirjoittaa ja ohjata kesäteatterikappaleita ”Sataman historia”, ”Taiteilija Lanu”, ”Apulanta” jne. Näin tämäkin ”Apulanta” antaisi hyvän sadon ympäristöönsä. Siellä voisi myös järjestää Äitienpäiväjuhlia, koulujen päättäjäisiä, yhdistysten määrävuotisjuhlia, syntymäpäiviä. Kesäteatterin ynpäristössä. Satamassa, Lanun puistossa, voisi järjestää monenlaisia urheilukisoja mm. kaupunkisuunnistuskisat. Apulanta kesäteatteri sopisi hyvin Vesiurkujen naapuriin ja piristäisi myös sataman elinkeinoelämää. Kaupungin pitää ottaa ideasta koppi ja käynnistää neuvottelut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti