torstai 5. lokakuuta 2017

Sote- maakuntauudistus mietityttää


Sote- maakunta uudistus mietityttää tavallista veronmaksajaa. Ymmärrämme että uudistusta tarvitaan. Nykyinen uudistusmalli synnytettiin dramaattisesti, uhattiin jopa hallituksen hajoamisella. Valitettavasti uudistusta on liikaa politisoitu.

Kokoomuksen vaatimukset olivat, mahdollisuus sotepalvelujen yksityistämiseen ja keskustan vaatimuksena maakuntauudistus. Neuvotteluissa saavutettiin kompromissi. Nyt kun suunnitelmat etenevät ja kongretisoituvat, kokoomus onkin ruvennut empimään maakuntauudistusta. Kokoomus laittoi Vapaavuoren asialle. Vapaavuori haki tukea C21 kaupunginjohtajilta maakuntauudistuksen torppaamiseksi. Kokoomuksen gallupsuosio ja kaupunkilaistumisen trendi ovat rohkaisseet maakuntauudistuksen kaatajia. Kokoomuksessa maakuntauudistuksen vastustajat saavat tietenkin tukea myös oppositiolta. Kokoomus ajaa hallituksessa kaksilla rattailla. Lisäksi kokoomus hyödyntää keskustaa paremmin nettiosaamistaan, sosiaalisia medioita ja julkisuutta.

Samaan aikaan keskusta ei aktiivisesti eikä näkyvästi puolusta maakuntauudistusta, jonka tavoitteena on pitää koko maa asuttuna ja tasapuoliset palvelut kaikille suomalaisille. Osa keskustalaisista suhtautuu kilpailuttamiseen kriittisesti. Keskusta ei ole pystynyt hyödyntämään maakuntauudistuksen etuja ja kokemuksia Kainuusta ja Etelä-Karjalasta. Keskustan gallupsuosio laskee. Keskustelut ja ulostulot satavat kokoomuksen laariin. Jos hallitus kaatuu ja tulee uudet vaalit, kokoomuksesta tulee pääministeripuolue.

Tavallisen veronmaksajan vinkkelistä tällä tärkeällä uudistuksella ei saisi tehdä päivänpolitiikkaa, uudistus tehdään vuosikymmeniksi eteenpäin. Tästä syystä olisin toivonut että uudistuksessa olisivat olleet mukana koko eduskunta. Tässä vaiheessa kun lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty, pitää olla avoin palautteille. Arvostelu ja kehittämisehdotukset eivät merkitse hankkeen kaatamista, vaan hankkeen parantamista. Ei saa ruokkia vastakkainasettelua, Yhdessä olemme enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti