sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Vaihtoehtoja verojen korotukselle Lahdessa



”Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Muutama vuosi sitten, kuntaliitosten huumassa, jätettiin veron korotus ja sopeuttamistoimet tekemättä. Hallintoa vahvistettiin. Nyt sitten ei tiedetä mitä tehdään. Vaaditaan virkamiehiltä toimenpiteitä. Kuka sitä nyt omaa oksaansa sahaa poikki? Tarvitaan ulkopuolinen asiantuntija, jos kerran luottamusmiehiltäkään ei veronkorotukselle vaihtoehtoja löydy. Seuraavassa muutamia vaihtoehtoja ja ideoita keskustelun virittämiseksi:

1.Rakenteita kevennettävä
   -tytäryhtiöitä yhdistettävä, jopa purettava synergiaetujen takia, vastuualueita yhdistettävä, yhtymätasolta
     yksi organisaatiotaso purettava, hyödynnetään enemmän paikkakunnan yrittäjien palveluja. Organi-
     saatiokaavio käännetään ylösalaisin, ylös eturiviin kaupungin asiakaspalvelijat eli ne jotka ovat päivittäin
     tekemisissä kaupungin asukkaiden ja yrittäjien kanssa ja alas heidän toimintaansa tukevat johtajat.
     Johtajat auttavat eturivissä olevia asiakaspalvelijoita menestymään kaupunkilaisten palvelussa.

2.Säästetään oikein
   -säästäminen ei aina tarkoita palvelujen heikentämistä, vaan ne samat palvelut tuotetaan uudella,
     edullisemmalla tavalla, hyödyntäen uutta tekniikkaa. Karsitaan turhat kokoukset pois. Puretaan turhaa
     byrokratiaa, sujuvoitetaan ja nopeutetaan päätöksentekoa. Henkilöstöä ei saa vähentää lattiatasolta,
     asiakaspalvelusta, vaan hallinnosta
   -hyödynnetään paikkakunnan yrittäjien ja yhdistysten tarjoamia palveluja ja yhteistyötä sekä yhteistyötä
    naapurikuntien kanssa, esimerkiksi markkinoinnissa

3.Korkeimmat verot – parhaimmat palvelut
   -jos on pakko korottaa veroja, pitää kertoa mitä hyviä, erinomaisia palveluja niillä verorahoilla saadaan,
    veronkorotus pitää kääntää vahvuudeksi, kilpailueduksi
   -esimerkiksi sote- palvelut, liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, kaupalliset palvelut, hyvät asuntoalueet,
     koulutuspalvelut, liikennepalvelut, yrittäjäpalvelut, sijainti, ympäröivä luonto jne. Markkinoinnissa pitää
     tuoda esille eri palvelujen keihäänkärjet, vahvuudet. Ei Lahteen muuttavan asukkaan, yrittäjän muutto-
     päätöstä yksin veroprosentti ratkaise. Suomalaisista lähes 80% maksaa veroja mielellään kun tiedetään mitä sillä saadaan. Muistettava myös että asiakaspalaute on hyvä ”kehitysmoottori”.


   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti