maanantai 14. elokuuta 2017

Lahden budjetti 2018



Lahdessa kaupungin kiinteistöt homehtuvat, koska rakentamisessa ja kiinteistöjen hoidossa on merkittäviä laiminlyöntejä. Sama porukka näyttää jatkavan, vastuun kantajia ei löydy. Joka kolmas koululainen käy parakkikoulua, vuokrakulut ovat isot. Menneinä vuosina veroprosentti pidettiin keinotekoisesti alhaalla, koska haviteltiin isoja kuntaliitoksia. Organisaatiota myös kasvatettiin haviteltujen kuntaliitosten toivossa.

Nyt sitten päättäjät viisaudessaan esittävät veronkorotuksia. Se on liian helppo ja tulevaisuuden kannalta vaarallinen ratkaisu, varsinkin tuloveron korottaminen. Jos verotulot eivät riitä, kuluja pitää karsia ja organisaatiota keventää, yläpäästä. Pakollisia investointejakin voidaan toteuttaa monella eri mallilla. Kaupungin ei tarvitse kaikkia palveluja tuottaa itse, pitää hyödyttää alueen yrittäjiä ja yhdistyksiä. Jos nykyorganisaatio ei pysty esittämään rakenteellisia muutoksia ja kustannussäästöjä, johtohenkilöitä pitää vaihtaa. Kehitystä ei tapahdu ilman muutosta.

Olen Mika Mäkisen kanssa samaa mieltä, että isot ratkaisut ja korjaustoimet on tehtävä nyt, ratkaisussa on otettava ennakoivasti myös huomioon tulevat sote-ja maakuntaratkaisut. Odotan päättäjiltä luovuutta, näkemystä tulevaisuuteen, rohkeutta ja yhteistyötä. Nyt pitää laittaa Lahden etu puolueen edun edelle.

Odotan mielenkiinnolla päättäjien Oslon matkan käytännön tuloksia. Suosittelen seuraavaa päivämatkaa Sysmään jossa selviää miten tulot ja menot pidetään tasapainossa, veroäyri alhaalla ja miten hyödynnetään yrittäjien ja yhdistysten yhteistyötä. Toinen päivämatka Heinolan terveyskeskukseen, jossa selviää miten terveyspalvelut hoidetaan kuntalaisia tyydyttävällä tavalla. Kokemusta on. Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti