maanantai 8. toukokuuta 2017

Pikkukaupunkien torien kehittäminen 2017-2018


Suomessa pienissä kaupungeissa ja kirkonkylissä toritoiminta on hiljentynyt huolestuttavasti. Tämä on taas puolestaan hiljentänyt kaupunkien ja kirkonkylien keskustojen liike-elämää. Osasyynä kehitykseen on torikauppiaiden ikääntyminen ja harventuminen sekä torielämän pysähtyneisyys. Torit eivät ole riittävästi uudistuneet eivätkä kehittäneet uusia toimintatapoja ja yhteistyömalleja. Mökkiläisetkin hakeutuvat laajempien valikoimien äärelle, isoimpiin kaupunkikeskustoihin.
Heinolan kaupunki on parhaillaan tarkistamassa keskustan kaavaa ja torin uudistamista. Nyt on hyvä aika toimia.
Heinolan KaupunkiSydän ry voisi kehittää uudenlaista toritoimintamallia seuraavasti:

1.Tiivistetään yhteistyötä kaupungin kanssa
    -rakennetaan torille pysyvä kaupungin infopiste jota pyöritetään yhteistyössä kaupungin kanssa
    -yhdistys hoitaa kaupungin toimeksiannosta kaupungin keskustan pysäköintivalvontaa
    -torin uudistamisessa hyödynnetään yhdistyksen esittämiä ideoita (ohjelmalava, äänentoisto jne.)
    -kaupunki tulee yhdistyksen jäseneksi ja kaupungin edustaja hallitukseen

2.Tiivistetään yhteistyötä keskustan kivijalkakauppiaiden ja torikauppiaiden kesken
    -yhteiset tapahtumapäivät (markkinat, kesä- ja joulukauden avaukset, muotinäytökset, tuote-esittelyt)
    -yhteismarkkinointi paikallislehdessä, yhteiset aukioloajat tapahtumissa, ”Korttelitori” idean hyödyntäminen
    -keskustan laidoilla olevat yritykset esittelevät toimintaansa torilla ”Taivaskattoinen Kauppakeskus” teemalla
    -torille iso sähköinen infotaulu jossa kerrotaan tapahtumista, tarjouksista, tuote-esittelyistä jne.

3.Kehitetään sunnuntaitoria
   -uudenlainen kirppiskonsepti (autokirppis, pöytäkirppis, telttakirppis, yhdistyskirppis, opiskelijakirppis)

4.Nettisivujen ja facebookin hyödyntäminen
   -viikottainen ajan tasalla pito, torin ympäristön yritykset mukaan, koko kaupungin tapahtumakalenteri
   -nettikameralla suoraa kuvaa torilta 7/24h

5.Muut kehittämisideat
   -Lapsille leikkipaikka, polkuautot, talvella luistelualue-jääliukumäki, lapsiparkki tunniksi jne.
   -viihtyvyyttä parannetaan, katoksilla, kukkaistutuksilla ja istumapaikoilla - penkeillä
   -torin tarjontaa monipuolistetaan, pyöritetään polkupyörien vuokrausta

   -lisätään yhteistyötä keskustassa toimivien yhdistysten kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti