keskiviikko 24. toukokuuta 2017

"Suomessa maailman puhtainta ruokaa"


"Suomessa maailman puhtainta ruokaa"
Näin lausui ex-suurlähettiläs Bruce Oreckin joka toimii nykyään myös S-ryhmän vastuullisuuslähettiläänä. Hän katsoo suomalaista ruokakulttuuria etäämmältä, kansainvälisin silmin. On usein niin, että me itse emme erota ”metsää puilta”, me katselemme näitä asioita liian läheltä, emme tunnista erilaisuuksiamme, ylivoimaisuuksiamme. Tarvitaan ulkopuolinen herättäjä. Bruce kehuu yöttömässä yössä kasvaneita kesän vihanneksia, juureksia, marjoja ilmiömäisiksi. Hän on erityisen ihastunut mustikkaan ja korvapuusteihin

Brucen mukaan 2020 luvulla kaupunkikulttuuri vahvistuu, nuoret elävät mahdollisimman egolokisesti, mielellään autoitta, lähellä palveluja, he eivät halua kokata kotona vaan menevät kahviloihin tapaamaan ystäviä, he arvostavat myös lähellä tuotettua ruokaa. Tämä tarkoittaa parempaa kahvilakulttuuria Suomeen

Kaupan kalatiskiä pitää arvostaa enemmän ja kehittää. Lisää kotimaista järvikalaa. Brucen mielestä muikku on parasta. Kun talvella kotimaisten kasvisten saanti on vähäistä, hän ehdottaa että kaupunkimarkettien katolle rakennetaan kasvihuoneita jotka hyödyntävät hukkalampöä ja led-valoja. Kuljetuskustannukset ja liikennepäästöt vähenevät. Hän ehdottaa, että mustikasta ja korvapuustista tehdään suomalainen brändi.

Bruce kertoo että hän on lisännyt lautaselleen kasviksia ja kalaa ja vähentänyt punaisen lihan syöntiä kerran pari viikkoon. Hän toivoo, että Suomen puhtaasta ruoasta tehdään runoutta. Hän ei tiennyt, että savolainen suurtalousemäntä on jo tehnyt lähiruokarunon, jolla hän motivoi henkilökuntaansa.

Lähiruoka on kuin Paratiisi
-Työyhteisön ilo, ammattitaidon arvostus, hyvät ihmissuhteet, onnellisuus
Lähiruoka on kuin Satumaa
-kodin ja mummolan maut ja tuoksut, nautinto, viihtyminen
Lähiruoka on kuin Taide
-viimeistelty, hienostunut, eettinen, hiottu, aito makuelämys
Lähiruoka on kuin Löytöretki
-uudet maut, entiset maut, kokeilut, perinteet, luovuus
Lähiruoka on kuin Rakkaus
-perinteeseen, kotiseutuun, makuihin, ”minä haluan Sinulle hyvää”
Lähiruoka on kuin Kuolemattomuus
-aito ei koskaan katoa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti