maanantai 7. syyskuuta 2020

Trendit vievät maaseudulle





Viimeaikaiset tutkimukset kertovat, että yli kolmannes pääkaupunkiseudulla nyt asuvista suunnittelee jossakin vaiheessa muuttavansa väljemmille vesille, maaseudulle. Lisäksi luonnossa, metsässä liikkumisen on todettu vähentävän stressiä ja lisäävän terveyttä. Erityisen tärkeää se on lapsille. Tilastoista voimme todeta, että luomun ja lähiruuan kysyntä kasvaa. Niitä tuotetaan maaseudulla. Pienpanimoita ja lähileipomoita syntyy jatkuvasti maaseututaajamiin. Korona opetti myös pari asiaa, jotka suosivat edellä kerrottua trendiä. Etätyömahdollisuuksien käyttö mahdollistaa maaseudulla asuminen ja nettikaupan-tilausten hyödyntäminen ei vaadi kauppoja eikä ”tavarataivasta” asunnon läheisyyteen. Korona vauhditti myös mökkikauppaa. Maaseudulle, pikkukaupunkeihin ja eläviin kyliin muuttoa helpottaa runsas asuntojen tarjonta ja tosi edulliset hinnat. Kun Lauttasaaresta myy kaksion, sillä rahalla saa esimerkiksi Heinolasta hyvän omakotitalon tai uudenkarheasta kerrostalosta, keskustasta ison asunnon, vesistönäkymällä. Lisäksi maaseudulla asuminen on turvallisempaa kuin ruuhka-Suomessa ja yhteydet isompiin kaupunkeihin pelaa. On sanottu myös että ilma on puhtaanpaa ja talvella kadut auki.

Tämä edellyttää maaseutupaikkakunnilta aktiivisuutta. Maaseudulle muuttoa tulee helpottaa. Esimerkiksi Heinolassa kehitetään MuuttoKummi -toimintaa muuttajien avuksi. Pitää varmistaa, että tietoliikenneyhteydet pelaavat, asumisvaihtoehtoja tarjotaan kokonaisvaltaisesti pääkaupunkiseudun asukkaille, kerrotaan terveistä kyläkouluista ja alueen palveluverkostosta. Helpotetaan ja nopeutetaan rakennuslupien ja muutoslupien käsittelyä. Helpotetaan vapaa-ajan asunnon muuttamista pysyväksi asunnoksi. Tuetaan alueiden, kylien yhteisöllisyyttä. Näistä toimista ja markkinoinnista hyvä esimerkki on Sysmä ja sen nettinäkyvyys.

Tämä juttu myös Helsingin Sanomissa 8.9.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti