perjantai 17. tammikuuta 2020

Prisman perhoset?






Olen luonnosuojelun kannattaja, silloin kun maalaisjärki toteutuu. Olen maaseudulta kotoisin. Prisman perhoset ehkä voisivat siirtyä muutaman sata metriä luonnonmetsään syvemmälle, rauhallisemmalle paikalle, kauemmaksi moottoritiestä. Nyt on kuitenkin havaittu että perhosten ainoat ruokamaat ovat tulevan Prisman alla. Tämä rajoittaa rakentamissuunnitelmia ja nostaa kustannuksia. On mahdollista että koko Prisma hankkeesta luovutaan.

En usko että perhosten ainoa ruokapaikka on juuri Prisman tontilla. Koska vastustajat haluavat torpata Prisma hankkeen, lähiympäristön muita perhosten ruokapaikkoja ei ole edes selvitetty.
Minun ehdotukseni on että perhosille tehdään muutama sata metriä kauemmaksi Prisman tontista oikein oma kasvimaa, jota luononsuojeluyhdistys hoitaa ja valvoo. Kasvimaalta voisi välittää aikanaan suoraa livekuvaa Prisman asiakkaille. Kasveja siirretään maasta toiseen ja alueelta toiseen tuloksellisesti. Uskon että tässäkin projektissa perhosten kasvien siirto onnistuu muutaman sadan metrin päähän. Näin toimien Prisman rakentajien, tulevien asiakkaiden ja perhosten yhteiselo toimii. Yhdessä olemme enemmän. Heinolan palvelut paranevat, verotulot kasvavat ja perhosten populaatio voi hyvin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti