torstai 16. maaliskuuta 2017

Koulun seinät vai hyvä opetus?


Homekouluja  ja -päiväkoteja on ympäri Suomea. Suurin osa niistä on kunnan tai kaupungin rakentamia, rakennuttamia. Valmistumisen jälkeen ne ovat olleet kunnan, kaupungin hoidossa. Eli rakentamisen valvonta ja rakennuksen hoito ovat pettäneet, epäonnistuneet. SDP esittää että jatketaan samalla mallilla. Kunta ottaa lisää velkaa ja valtiovallalta odotetaan merkittävää tukea korjauksiin eli valtiokin ottaa lisää velkaa. Halutaan kasvattaa lapsillemme jäävää velkataakkaa entisestään. Miksi ei laajemmin selvitetä muita vaihtoehtoja?

Yksi uusi vaihtoehto on ns. elinkaarimalli, jossa rakentamisesta sovitaan vaikka 25 vuoden diili rakentajan kanssa. Elinkaarimallissa rakentaja vastaa myös kiinteistön hoidosta ja remonteista. Tilaajalle tulee vuosittain aina samansuuruinen hoitokustannus ko. kiinteistöstä, joten budjetointi on helpompaa, koska yllätyksiä ei tule. Kun kunta käyttää tätä mallia kaikessa rakentamisessa, kunnan organisaatiota voidaan keventää. Tällä mallilla kouluja ja päiväkoteja rakennetaan jo Kuopiossa, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Hollolassa. Esimerkiksi Hollolassa kaksi koulua rakennetaan elinkaarimallilla ja leasing-rahoituksella. Tämä merkitsee että nämä kaksi koulua voivat vuosittain käyttää noin 700000 euroa enemmän opetuksen parantamiseen, tietokoneiden hankintaa, opettajien ja kouluavustajien palkkaamiseen. Eikö tämä malli ole vanhaa mallia parempi? Minun miestäni on.

 Kehitystä ei tapahdu ilman muutosta. Toivon että uudet valtuutetut vaativat jatkossa virkamiehiltä vaihtoehtoisia esityksiä, uusia rakentamisvaihtoehtoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti