Terveyskeskusmaksut
2027?
Terveyskeskusmaksuja
peritään joko kertamaksuna tai vuosimaksuna ja esityksen mukaan ne jatkossa nousevat
vuosittain, enemmän kuin palkat. Peritäänkö kertamaksu, kun yli 65 vuotias käy
yksityisellä terveysasemalla? Peritäänkö kertamaksu etävastaanotolta, entä
diabeteshoitajakäynniltä? Toivon että Helsinki ei tähän sekamelskaan sotkeudu,
tässähän perintäkulutkin ja epäselvyyksien selvittelytkin maksavat
merkittävästi, asiakkaiden kiusaamisen lisäksi. Tietysti käyntimaksujen
korotukset vähentävät terveyskeskuskäyntejä, mutta ne samalla pitkittävät ja
pahentavat sairauksia. Terveyskeskusten kustannuksia pitää vähentää seinistä ja
hallinnosta ei ihmisten palveluista.
Terveyskeskusmaksuihin
voi tietysti omalla toiminnallaan vaikuttaa. Ensiksi pitää ottaa vastuu
itselleen omasta terveydestään. Se merkitsee terveellistä ruokavaliota,
riittävää säännöllistä liikkumista, painonhallintaa, oman terveydentilan
seuraamista ja ennakointia, ei tupakointia, alkoholinkäyttö minimiin,
digitekniikan hyödyntämistä esimerkiksi sensori diabeetikoilla, yhteydenpitoa
omaan hoitotiimiin, Helsingissä ”Maisan” kautta jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti