sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

 



Kaupan keskittämisen hyödyt ja haitat

HS 16.6.2025 kirjoittaa ”S-Ryhmän ylivalta ei ole normaalia”. Muutama vuosikymmen sitten S-Ryhmä oli konkurssin portilla. Silloin K-kaupoilla oli ylivalta, oliko se normaalia? Osa K-kaupan johdossa kertoi jälkeenpäin uskoneen, että S-Osuuskaupat poistuvat kartalta. Näin ei käynyt, S-osuuskauppakenttä saneerattiin terveeksi. Rönsyt karsittiin, tappiollinen toiminta lopetettiin, sovittiin työnjaosta SOK:n ja osuuskauppojen välillä, luotiin uudet ketjut jne.

Tänään S-Ryhmän menestymisen syyt ovat asiantuntijankin mukaan hintamielikuva, bonusjärjestelmä ja valikoimat. Yksi syy on myös yritysmuoto, osuuskauppa ei osakeyhtiö. Osuuskaupan voitot eivät mene kauppiaiden taskuun, vaan ne käytetään kaupan kehittämiseen, etujen tuottamiseen asiakasomistajille ja alueen elinvoiman vahvistamiseen. Asiakkaat arvostavat  näitä ominaisuuksia ja siksi jäsenmäärä ja asiakasmäärät kasvavat. S-Ryhmän menestyminen perustuu myös osaamiseen, laajaan palvelukonseptiin sekä haluttuihin yhteistyökumppaneihin.

Asiantuntijoiden mukaan S-Ryhmä voisi luopua esimerkiksi huoltoasemista, ravintoloista, pankista ja alentaa niillä rahoilla ruoan hintaa. Se merkitsisi asiakasomistajien palvelun heikentämistä ja S-Ryhmän kilpailuvaltista luopumista. Samalla joku voisi ehdottaa, että K-kauppa luopuisi itsenäisistä kauppiaistaan ja laittaisi tilalle myymälänhoitajia. Uskon että se ei käy koska kauppiasyrittäjä on heidän yksi kilpailueduistaan.

Suomen päivittäistavarakauppaa ei voi verrata USA:n eikä Euroopan kauppaketjuihin koska meillä kaupan ympäristö on erilainen, pitkät välimatkat, harvaan asuttu maa, erilaiset sääolosuhteet.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti