torstai 7. syyskuuta 2023

                             


                                                                                                                                                                            Lahden kauppahallista tulossa ruokailuhalli

Valitettavaa että Lahden kauppahallin valtaavat erilaiset ruokailukonseptit. Onhan se tietysti parempi kuin tyhjät tilat. Perinteiset kauppahalliyrittäjät, tuottajat ovat lopettaneet. Kauppahalleja vaivaa sama ”tauti” kuin toria, perinteiset kauppiaat lopettavat ja uusia ei ole ilmaantunut. On löydettävä uusi toimintatapa. Ilahduttavaa että kauppahallissa liha- kala ja juustokauppiaat ovat löytäneet toisensa ja uusi konsepti on syntynyt. Yhdessä olemme enemmän. Toivoisin että hallin toiselle laidalle syntyisi vastaava malli, lähiseudun lähiruoka- ja luomutuottajilta. Muutamat lähituottajat toisivat tuotteensa halliin ja yksi mukana olevista yrityksistä hoitaisi myynnin ja esillepanon, tietysti sovittua korvausta vastaan. Esimerkiksi; leipomotuotteet, vihannes-juurekset-yrtit, lähimyllyn tuotteet, kananmunat, hunaja, sahtivierre, marjasäilykkeet. Siellä voisi olla myös metrin pöytä myyjälle, joka myy oman kotipuutarhansa tuotteita ja metsästä kerättyjä tuotteita, Tässä yhteistyössä säästetään kiinteitä kustannuksia ja henkilöstökustannuksia ja yhteismarkkinointi on näkyvämpää, tehokkaampaa. Luulisin että hankkeen käynnistämiseen löytyisi hankerahaa. Hallin ja torin yrittäjien yhteistyö koituisi varmasti molempien hyväksi. Yhteistyömalli voisi olla Heinolan Lähiruokatori Heilan malli. Yhdessä olemme enemmän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti