torstai 14. syyskuuta 2023

 




Miten varaudutaan koululaisten vähenemiseen?

On ennustettu, että vuosikymmenen loppuun mennessä peruskoululaiset vähenevät radikaalisti eli 82000, vaikka työperäisen maahanmuuton vaikutukset huomioitu. Vähennykset vuoteen 2040 mennessä Lahdessa -15%, Heinolassa -37%, Orimattilassa -29%, Hartolassa - 32%, Sysmässä -48%. On entistä tärkeämpää miettiä koulun lopettamisen ja uuden rakentamisen elinkaarivaihtoehtoja. Missä ja kuinka paljon oppilasmäärät muuttuvan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kuntien välinen yhteistyö on nyt tärkeää. Kuntien rajat tulee kouluasioissa unohtaa. Jos perhe päättää viedä lapsensa läheisempään, toisen kunnan kouluun, sen pitää olla mahdollista. Sen jälkeen kunnat sopivat pelisääntönsä ja kustannustenjaon. Sama käytäntö myös opettajien osalta eli opettaja voi tehdä työtään kahden kunnan kouluilla.  Jos ja kun vielä uusia kouluja rakennetaan, pitää niistä tehdä monitoimirakennuksia, jotka lasten vähenemisen takia osa tai kokonaan voidaan muuttaa toiseen käyttöön esimerkiksi palvelutaloksi. Pienemmät koulut  tulee olla siirtokelpoisia esim. viipalekouluja joita voidaan siirtää sinne missä koulua tarvitaan esimerkiksi seuraavat kymmenen vuotta.

Nämä peruskoululaisten muutokset vaikuttavat jatkossa myös lukioihin, ammattikouluihin ja yliopistoihin. Maahanmuuton kehitys tulevaisuudessa vaikuttaa merkittävästi myös työvoimapulaan ja koulujen oppilasmääriin ja opetuksen laatuvaatimuksiin. Näyttää siltä, että syntyvyyden merkittävä lisääminen ei tule toteutumaan tässä maailmantilanteessa. Valitettavasti tulevaisuudessa osan oppilaista koulumatkat tulevat pitenemään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti