perjantai 7. lokakuuta 2022

 



Liike on lääkettä

Huippu-urheiluyksikön johtaja, MM-hiihtäjä Matti Heikkinen on huolissaan Suomen nuorten ja aikuisten huonosta fyysisestä kunnosta. Nuoret miehet armeijan cooper-teistissä juoksevat 1500m, allekirjoittanut juoksi vastaavassa testissä vuonna1964 3300m ja vielä ennen 50v juhlia 3050m. Kouluissa ja oppilaitoksissa on liikunnan osuutta vähennetty, lapsia ja nuoria kuskataan autolla kouluun ja harrastuksiin, kortteliliiga-pelejä on vähennän kuin ennen, sähköiset pyörät ja potkulaidat lisääntyvät.

Koska liike on lääkettä, Heikkinen ehdottaa lääkäreille liikuntareseptin määräämistä muiden reseptien rinnalle. Se olisi hyvä herätys lasten vanhemmille ja nuorille, miksei aikuisillekin. Liikunnan merkitystä tulisi korostaa ja kannustaa päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla. On todistettu, että metsässä liikkuminen, kävely tai polkujuoksu parantaa myös henkisesti, vähentää stressiä.

Liikuntaan panostaminen vähentää tulevaisuuden sairauskuluja. Tulevien hyvinvointialueiden, maakuntien kannattaa kehittää yhdessä alueen kuntien kanssa liikuntapalveluja ja kehittää porkkanoita niiden käyttäjille. Oli säälittävää erään hyvinvointialueen hallituksen jäsenen lausunto, että lisäämme merkittävästi terveyskeskuskäyntejä, kun liikuntaa hyödyntävät kuntalaiset haluavat vähentää terveyskeskuskäyntejä. Tavoitteen ”liike on lääkettä” saavuttaminen edellyttää myös poliitikoilta ymmärrystä, kannustusta ja toimenpiteitä. Lahdessakin kannattaa tehdä tekolumilatu ja periä siitä pieni maksu ja niillä rahoilla rakentaa torille hyvin hyödynnetty luistinrata lapsille, samoin sataman kuntoportaat tulevat tarpeeseen. Säästöjä voidaan hakea turhista katumuutoksista, isoista energiasyöpöistä, hyödyntämättömistä kiinteistöistä, turhasta byrokratiasta, kokouspalkkioista jne.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti