sunnuntai 18. syyskuuta 2022




Tulevan Soten kehittämisvaihtoehtoja

”Sote-sodassa” on ollut politikointi, vastakkainasettelua, mustamaalaamista kymmeniä vuosia. Vastakkain asetettiin aina julkiset palvelut ja yksityiset palvelut. Ei esitelty uskottavasti kolmatta vaihtoehtoa. Sipilän hallituksen mallissa hyödynnettiin täysimääräisesti myös yksityiset palvelut, valinta oli kuntalaisella, asiakkaalla. Vastustajien mielestä yksityiset yritykset keräävät voitot, jotka päätyvät ulkomaille verottajaa piiloon. Ja suuret toimijat ostavat pienet pois markkinoilta.

Marinin hallituksen mallissa, nyt hyväksytyssä mallissa, pääpaino on julkisilla palveluilla ja yksityisiä käytetään rajoitetusti. Kuntalaisella, asiakkailla ei ole sellaista valinnan mahdollisuutta kuin Sipilän mallissa. Vastustajat moittivat mallia liian pienistä alueista, maakunnista ja kalliista mallista veronmaksajille. Alueiden verotusoikeudesta kinastellaan, sanotaan että se tulee myöhemmin.

Pääosin keskusteluista puuttui kolmas sektori ja osuuskuntanmalli. Näissä uusissa vaihtoehdoissa voitot eivät mene omistajille, paratiisisaarille. Mahdolliset voitot käytetään toiminnan kehittämiseen ja palvelun parantamiseen. Näiden toimijoiden päätöksissä korostuu ja näkyy paikallisuus. Ne syntyvät tai ovat jo maakunnissa, hyvinvointialuilla. Kolmannen sektorin toimijoita on jo valmiina paljon esim. Heinolassa Jyränkölän Seklementi. Osuustoiminnallisia Sote alan yrityksiä on vähän, niitä pitää synnyttää joka alueelle, maakuntiin lisää esim. erikoissairaanhoidon paleluille, päiväkotien palveluille, vanhusten hoitokotien palveluun, kotihoitopalveluihin, sote-keskusten pyörittämiseen. Tällä saataisiin vastavoima, vaihtoehto valtakunnallisille alan suuryrityksille. Hyvä esimerkki on Pohjois-Karjalan Osuuskaupan PK-Terveys palvelut. Uskon että puolueiden on helpompi hyväksyä tämä kolmas vaihtoehto julkisen ja yksityisen rinnalle ja kumppaniksi.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti