keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

 



Miksi hoitajapulaa ei ole ratkaistu?

Uutisissa kerrotaan, että monessa terveyskeskuksessa ja hoitolaitoksessa ei ole vielä yhtään kesäapulaista tulossa. Hoitoalalta poistuu lähivuosina merkittävä osa hoitajia ansaitsemalleen eläkkeelle. Monet hoitajat ovat vaihtaneet tai ovat vaihtamassa töihin eri alalle. Ammattiyhdistykset uhkaavat jo toista kertaa joukkoirtisanomisilla. Ne, jotka vielä ovat töissä hoitoalalla, joutuvat tekemään myös ns. aputöitä kuten siivousta, pyykinpesua, ruokahuoltoa. Palkkauksen tasoa ei ole pystytty nostamaan lupauksista huolimatta. Työilmapiiri ei ole kannustava, yhteistyöhakuinen. Aina ei lääkäri ole hyvä johtaja. Poikkeuksiakin on.

Miksi päättäjät eivät ole moneen vuoteen tunnistaneet, hyväksyneet ongelmaa ja ryhtyneet korjaustoimenpiteisiin? Hallitukset vaan työstävät joka vuosi uusia ja tiukempia hoitajamitoituksia. Miksi ei samaan aikaan kun päätettiin hoitajamitoituksesta, käynnistetty projektia hoitajien määrän kasvattamiseksi? Koulutuksen uudistamiseksi, hoitoalan imagon parantamiseksi, viiden vuoden palkkaohjelma palkkatason korjaamiseksi, työnjaon uudistamiseksi eli osa lääkärin tehtävistä hoitajille (näkyy palkassa), työilmapiirin parantamiseksi, tiimityön ja omalääkärityön hyödyntämiseksi ja julkisen terveydenhuollon ja yksityisen yhteistyön parantamiseksi. Jos näitä kehittämisasioita olisi ajettu yhtä voimallisesti kuin hoitajamitoituksiakin, ongelmaa olisi tänään paljon pienempi.

Alan ongelmat ovat olleet vuosia päättäjien tiedossa, ja osa ratkaisuvaihtoehdoistakin on ollut tiedossa, miksi nyt kun juuri koronasta on selvitty, ajetaan täysillä päin seinää? Tämä ongelma olisi pitänyt ratkaista ennen uutta sotea. Uskon että poliittiset väännöt ovat vaikeuttaneet ratkaisua. Olisi pitänyt toimia samoin kuin puolustusselonteossa yli puoluerajojen. Olisi pitänyt synnyttää terveyspalvelujen selonteko, vaikka aina kolmen vuoden välein eli jokainen hallitus joutuisi sen vuorollaan päivittämään.

Hoitajat ovat paremman palkkansa ja työolosuhteet ansainneet



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti