lauantai 16. huhtikuuta 2022




Arvoisa Arkkipiispa                                                                                                16.4.2022

Miksi en voi liittyä Lahdessa kotiseurakuntaani, Nastolaan?

Syntymäkotini on Nastolan Järvisten kylässä. Olen työni puolesta kiertänyt Suomea 12 eri paikkakunnalla. Siellä minut on liitetty osoitteen mukaiseen seurakuntaan. Nyt eläkkeellä ollessani muutin Lahteen, johon Nastola oli aikaisemmin liittynyt. Ilmoittaudun kirkon jäseneksi mutta kerroin että haluan liittyä vain kotiseurakuntaani Nastolaan. Siellä on käyty joulukirkossa, perhejuhlissa, lukusissa ja siellä on haudattu kaikki lähiomaiseni pappa, mummo, isä, äiti, veli jne. siellä on myös minun hautapaikkani.

Ilman minulta kysymättä minut liitettiin Keski-Lahden seurakuntaan ja sillä perusteella minulta perittiin kirkollisvero. Valitin pakkoliittämisestä ja veroista. Viime viikolla ilmoitettiin, että vero palautetaan. Haluan edelleen liittyä kotiseurakuntaani Nastolaan. Ymmärrän säännöt mutta yleensä poikkeus vahvistaa säännöt ja eikö tässä tapauksessa ole hyvät perusteet. Minullahan on osoite Nastolan hautausmaallakin. Terveyshuollossakin on vuosi ollut mahdollisuus valita terveyskeskus. jossa käyt, asun Lahdessa ja käyn Heinolan terveyskeskuksessa koska siellä on parempi palvelu. Tämän jälkeen ymmärrän paremmin kirkon naispappien ja naispiispojen valintavaikeudet ja kirkon paikalleen jämähtämisen, ei ihme, että eroamisia on paljon. Kannattaa katsoa ikkunasta ulos ja nähdä kuinka maailma on muuttunut ja muuttuu.

Olen syöpäsairas diabeetikko, olen jo 20 vuotta ollut jatkoajalla. Kiitän joka vuodenvaihde lääkärihoitajia ja yläkerran Herraa lisäajasta. Te olette minun viimeinen toivoni päästä kotiseurakuntani jäseneksi. Odotan päätöstänne.

Terveisin Pekka Rusila, Lahti


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti