keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

 



Syöpäleikkauksen vaikutukset

Olen 1944 Vierumäen Urheiluopistolla syntynyt oloneuvos. Minulta leikattiin peräsuolen syöpä 23-30.12.2002 Meilahdessa, osastolla 51. Leikkauksen suoritti Pekka Luukkonen. Minua valmisteltiin hyvin leikkaukseen ja sen jälkeiseen elämään. Lääkärit esittelivät minulle tutkimustuloksia muualta maailmasta eri vaihtoehdoille ja kysyvät minun mielipidettäni. Samoin kysyttiin avanteen asentamismahdollisuutta, koska se edistäisi paranemista. Ruutupaperille piirrettiin kuva leikkauksen laajuuden eri vaihtoehdoista. Huonoimmassa vaihtoehdossa ”mieskunto” heikkenisi merkittävästi. Silloin vähän ihmettelin mielipiteeni kyselyjä, mutta jälkeenpäin ymmärsin, että tällä keinoin minut saatiin mukaan leikkaukseen ja siitä selviämiseen, paranemisprosessiin. Leikkauksen jälkeen lääkäri kertoi heti heräämiseni jälkeen että ”meni niin kuin suunniteltiin” eli huonoin vaihtoehto ei toteutunut. Aikanaan, noin neljän kuukauden päästä, avanteen poistossa oli ongelmia, mutta niistäkin selvittiin. Avanne toimi muuten oikein hyvin, kävin palaverissa, lensin lentokoneella ja kävin saunassa.

Kun sain tiedon syövästä, ajattelin että lähtö tulee vuoden kahden aikana. Asetin kuitenkin itselleni tavoitteita. Halusin nähdä, kun ensimmäinen lapsenlapseni menee kouluun. Kun se tapahtui, halusin olla lapsenlapseni rippijuhlassa ja sekin toteutui. Nyt tavoitteena olisi vielä olla mukana lapsenlapseni vihkiäisissä. Sen toteutuminen on myös kiinni lapsenlapsestani. Odotellaan, näyttää hyvältä.

Minulle oli noin pari vuotta aikaisemmin, ennen syöpää puhjennut ykköstyypin diabetes. Varmasti nämä yhdessä aiheuttivat välillä masennusta ja stressiä, mutta läheisten tuli ja positiivinen asenne auttoi. Koen myös tulleeni herkemmäksi ihmiseksi, itku tulee helposti ilosta ja surusta. Tällä hetkellä ”mieskunnon” on vienyt diabetes, ei syöpä. Olen muuttanut myös ruokavaliota terveellisemmäksi, kevyemmäksi ja alkoholin kulutus minimiin. Olen pyrkinyt kokemukseni perusteella kannustamaan miehiä menemään lääkäriin pienempienkin vessassa käynnin vaikeuksien jälkeen. Olen myös korostanut oman positiivisen asenteen, vertaistuen ja liikunnan merkitystä. Elämä kantaa, tästäkin selvitään. Jatkoaika jatkuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti