torstai 18. maaliskuuta 2021

 



Hallituksen ote koronasta lipsuu

Hallitus hoiti koronan tyylikkäästi ja hyvin viime syksyyn saakka. Paraiten Euroopassa. Viime syksyn jälkeen ote on lipsunut. Ei osattu ennakoida, hyödyntää kokemuksia Euroopasta ja Suomesta. Kun viruksen uusi muoto tuli, rajat olisi pitänyt sulkea vuodenvaihteessa. Miksi ei suljettu? Syy oli se, että valtion viranomaiset, hallitus ja Avi eivät toimineet yhdessä. Seuraava kiista hallituksen ja Avin kesken oli yksityisten kuntosalien aukipitämisestä. Oliko syy arvovaltakiista vai tiedon kulku? Oletin että hallitus on ylin viranomainen ja se johtaa koronanvastaista kampanjaa. Näin ei ollutkaan. Tässä vaiheessa tuli ikävä presidentin esittämää ”nyrkkiä”. Mitä teki ja neuvoi suuri hallituksen avustaja-armeija? Ei mitään, koska he ovat valittu sinne poliittisin ja kaveriperusteilla eikä asiantuntemuksen ja kokemuksen perusteella. Mitä useampi kokki sitä huonompi soppa. Hallitus todistelee, että nyt rajat ovat kiinni, se on hyvä, mutta ne olisi pitänyt sulkea jo alkuvuodesta, jolloin olisi vältetty nykyiset taloutta kuristavat rajoitukset. Miksi Suomi ei vaadi samanlaista koronatodistusta kuin naapurimaat maahan tulijoilta? Viimepäivien kommentit maskin tarpeellisuudesta ovat taas ristissä, toinen viranomainen vaatii niitä pakollisiksi ja hallitus, pääministerin suulla vähättelee niiden merkitystä. Tiedottamisen keskittäminen hallitukselle on vain pahentanut tiedottamisen yksiselitteisyyttä ja yhdenmukaisuutta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti