tiistai 10. marraskuuta 2020

 

Kuvassa paloasema ja liikuntahalli


Vuolenkoski, edelläkävijä!

Tänään tutkimukset osoittavat, pääministeriä myöden, että on halu muuttaa maalle, väljemmille vesille, luonnon lähelle. Varmasti korona on vahvistanut tätä halua. Erityisesti lapsiperheet etsivät lapsilleen turvallisempia ja virikkeellisimpiä asuinympäristöjä.

Vuolenkoskella Seppo Lehtinen, valtakunnan ”Kylähullu” on tunnistanut tämän kehityksen, kaipuun jo parikymmentä vuotta sitten. Hän on käynnistänyt Vuolenkosken nousun, yhteistyöllä ja rohkeudella. Ensin tehtiin talkoilla valaistu pyörätie kylän halki, rakennettiin asuntoja. Kylään muutti lapsiperheitä, koulussa oli yksi opettaja, nyt kolme opettajaa. Kyläläisten ja kunnan yhteistyöllä rakennettiin paloasema, kunnostettiin satama, rakennettiin liikuntahalli ja viimeksi liikerakennus kylän omalle kaupalle. Kylällä on hyvä ”pöhinä” joka jatkuvasti vetää paluumuuttajia ja nuoria perheitä. Kylällä on lähes joka kuukausi omaperäisiä tapahtumia, yksi suositummista on kesätori joka viikko.

Tässä on hyvä esimerkki naapurikylille, että kaikki on mahdollista, jos yhdessä halutaan. Esimerkiksi Vierumäellä olisi hyvät mahdollisuudet kehittyä valovoimaiseksi kyläksi ja suosituksi asuinpaikaksi, jos kyläläiset ja Heinola niin haluaisivat. Vierumäellä on hyvät eväät. Puuttuu vielä henkilöliikenne rautatieltä. Toivon että Vierumäellekin löytyy oma ”kylähullu”, kehittäjä, yhteistyön veturi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti