lauantai 31. lokakuuta 2020

 



Pääministerikin haluaa muuttaa maalle

Viimeaikaiset tutkimukset ja trendit osoittavat muuttovirtaa väljemmille vesille, lähemmäksi luontoa, maaseudulle. Korona epidemia on tukenut tätä kehitystä. Samaan aikaan lähellä tuotetun luomu- ja lähiruoan merkitys kasvaa. Arvotetaan lyhyttä, läpinäkyvää tuotantoketjua. Halutaan tukea oman talousalueen yrityksiä. Kotimaan matkailu lisääntyy ja kiinnostus mielenkiintoisiin, paikallisiin, persoonallisiin tuoteisiin kasvaa. Maatilamatkailu voimistuu.

Uskon että tämä kehitys mahdollistaa Lähiruokatori-ravintola Heilan tapaisten yksiköiden synnyn, liikennevirtojen solmukohtiin. Tuottajia kiinnostaa myös lyhyemmän toimitusketjut tuottajalta tuotteen kuluttajalle. Tämä on tärkeää esimerkiksi kotimaisen järvikalan markkinoinnissa. Tämä mahdollistaa tuottajalle paremman hinnan, kun välikäsiä on vähemmän ja rahtikulut pienempiä. Lähiruokatori-ravintola mahdollistaa talousalueen pienille lähiruokatuottajille ja käden taitajille myyntikanavan lähellä. Tuottajat voivat keskittyä vain tuottamiseen, lähiruokatori hoitaa markkinoinnin. Heinolan Heila on toiminut jo yli kymmenen vuotta, se kertoo, että konsepti toimii, kun osapuolten yhteistyö pelaa.

Puurakentajien kanssa pitää laatia prototyyppi lähiruokatorista-ravintolasta Heilan mallin mukaan. Liikerakennus toimisi samalla puurakennuksen mainoksena. Uskon että näitä yksikköitä mahtuisi Etelä-Suomeen noin 6-8 kappaletta. Liikerakennuksen voisi rakentaa paikallinen osuuskauppa tai rakennusliike alueen vilkkaimman Liikennemyymälän, esimerkiksi ABC:n pihalle ja vuokrata sen yksikön pyörittäjälle. Vastuullinen pyörittäjä pitäisi olla yksi alueen lähiruoan tuottaja esim. leipomo, viinitila, lihantuottaja, olutpanimo. Olen Heilan ”synnyttäjä”, olen tarvittaessa käytettävissä projektin toteutuksessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti