torstai 12. maaliskuuta 2020

Korona yllätti hallituksen






Hallitus kertoi että tammikuusta alkaen on seurattu Korona-tilannetta päivittäin.
Mutta yksin seuranta ei riitä, pitää tehdä myös ennakoivia toimenpiteitä. Seuraavat esimerkit vahvistavat että hallitus ja sen kuulemat viranomaiset eivät olleet ajan tasalla ja kaikkia ennakoivia toimenpiteitä ei oltu tehty.

Esimerkiski maaliskuun alussa opettaja tuli Pohjois-Italista lomalta ja meni maanantaina töihin, keskiviikkona todettiin korona-tartunta. Koko koulu jouduttiin sulkemaan. Vielä 7.3. sydänlääkäri tuli lomamatkalta Itävallasta ja meni töihin maanantaina 9.3 ja keskiviikkona 11.3. todettiin korona-tartunta. Koko sairaalan leikkaustoiminta vaikeutui. Hallitus ohjeisti vasta torstaina 12.3. että korona-tartunta-alueilta tulijoiden ei saa mennä suoraan töihin, kouluun, päiväkotiin. Kotiin karanteeniin jäämisestä kahdeksi viikoksi pitää sopia työnantajan, koulun tai päiväkodin kanssa. Jos tämä päätös olisi tehty ja ohjeistettu jo maaliskuun alussa, Satoja tartuntoja ja altistumisia oli vähemmän. Ihmettelen myös opettajan ja lääkärin omaa harkintakykyä ja vastuullisuutta. Hallituksenkin kannattaisi oppia virheistään ja päivittää ohjeitaan seuraavaan ”koronaan”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti