sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Suomen ilmastohysteria




Poliitikkojen mielestä Suomella on maailman kunnianhimoisin ympäristöohjelma. Suomi on hiilineutraali vuonna 2035. Noin 70% tavoitteen saavuttamisen edellyttämistä päätöksistä on tekemättä. On tavoitteita, on suunnitelmia, päätökset toimenpiteistä puuttuvat. Vain kaksi päätöstä on saatu aikaan. Ilmastokeskustelu on Suomessa liikaa politisoitunut ja siksi tarvittavia päätöksiä ei synny tai ne ovat ”nahkapäätöksiä”. Valitettavasti osa keskustelua on turhaa pelottelua joka taas synnyttää ilmastoahdistusta. Poliitikot eivät osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Vaaditaan Suomen metsien hakkuiden vähentämistä, vaikka ne kasvavat enemmän kuin hakataan. Vaaditaan lihan syönnin ja maidon juonnin lopettamista sekä kasvisten syönnin lisäämistä, nämä toteutuvat enemmän terveydellistä syistä kuin ilmastosyistä.

Maapallon tärkein tavoite on fossiilisistä polttoaineista luopuminen. Kiinalla,USA:lla Japanilla, Intialla ja Venäjällä on tässä tuhatkertainen tavoite Suomeen verrattuna. Jos laitetaan pystyyn miljoona nuppineulaa ja otetaan siitä yksi pois, se on yhtäkuin Suomen päästöt. Meidän pitäisi ensisijaisesti vaikuttaa näihin koko maailman suurimpiin ilmaston saastuttajiin EU:n ja YK:n kautta jos haluamme että ilmaston lämpeneminen pysähtyy.

Suomen pitäisi ensisijisesti tukea uusien innovaatioiden synnyttämistä ja ympäristöteknologian kehittämistä niin että Suomeen syntyy työpaikkoja ja vientiä. Hyviä esimerkkejä löytyy mm. Nesteeltä. Ympäristötavoitteiden varjolla ei pidä ajaa Suomesta teollisuutta ja työpaikkoja pois. Turpeen käytön alas-ajosta pitää sopia esim. seuraavana viitenä vuotena verotuki pienenee 20% per vuosi ja kymmenen vuoden päästä nykyisenlainen turvetuotanto on loppu. Turpeen päästöt ovat suuret ja lisäksi turvesuot saastuttavat vesistöjä. Alan yrittäjiä ohjataan ja tuetaan löytämään uusia liike-ideoita. Valtio ja kunnat velvoitetaan fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamiseen 2026 mennessä. Osa kunnista on jo näin tehnyt. Kehitetään korvaavia energialähteitä, ydinvoima, tuulivoima, aurinkosähkö jne. Tuetaan ja kannaustetaan yrityksiä hiilineutraalitavoiteissaan. Esimerkiksi S-Ryhmä on hiilineutraali jo 2025.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti