lauantai 3. maaliskuuta 2018

Heinolan keskustan kehittämisvaihtoehto




Heinolan keskustan kehittämisen kannalta olisi ollut toivottavaa että Prisma olisi rakennettu keskustaan, torin läheisyyteen. Tämä olisi vaatinut  kaupungilta selvempää visiota tulevaisuuteen ja tahtoa toteuttaa se. Tietenkin Prisman kannalta nyt valittu paikka, Citymarketin naapuriin ja moottoritien varteen on paras vaihtoehto. Keskustan kehittämisvaihtoehtojen kyselijöille, tässä yksi vaihtoehto.

Aikanaan Pekka Vasala esitti että tori siirretään satamaan ja vierasvenesatamasta kehitetään kilpailukykyinen eli varaudutaan Kimolan kanavan tuomiin ”ruuhkiin”. Visioon kuuluu myös Kylpylän kehittäminen. Torille rakennetaan 10 kerroksinen kerrostalo aurinko -ja näköalaparvekkeineen ja sen ympäristöstä tehdään viihtyisä heinolalaisten ja vieraiden olohuone senioreille ja lapsiperheille kesällä ja talvella. Keskustan kaupoista, palveluista ”Taivaskattoinen Putiikkikauppakeskus” jotka kilpailevat peltomarketteja ja Lahtea vastaan valikoimilla, palvelulla, yhteisillä aukioloajoilla ja Heinola kortilla.

Moottoritiellä kulkijoita pysähdyttää ABC liikekeskus ja Citymarket- Prisma liikekeskus. Nyt pitää löytää keinot saada moottoritieltä poikkeavat ajamaan keskustan kautta eteenpäin. Prisman tulo Citymarketin naapuriin kasvattaa moottoritieltä poikkeavien määrää. Näihin molempiin pysähdyspaikkoihin iso sähköinen infotaulu jossa kerrotaan mitkä keskustan palveluista ovat tällä kellonlyömällä käytettävissä ja mitä tapahtumia on tulossa. Tästä kolmiosta Citymarket- Prisma, keskusta ja ABC pitää kehittää Heinolan vahvuus, vetovoima. Ne eivät silloin kilpaile keskenään vaan hyötyvät toinen toisistaan.

Heinolan keskustan kehittäminen vaatii ”rajuja” toimenpiteitä, mitkään ”laastarimuutokset” ja torin uudistaminen eivät nykyistä kielteistä kehitystä pysäytä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti