tiistai 27. maaliskuuta 2018

Libre-glukoositesti ei toimi ? 4.4. jälkeen taas toimii kännykässäkin




Minulla on 1-tyypin diabetes. Reilu vuosi sitten pääsin Heinolan terveyskeskuksen Libre- testiryhmään. Siinä ei enää tarvitse piikittää sormenpäitä, vaan arvo saadaan käsivarteen ”ammuttavasta” sensorista (kuvassa oikealla, valkea pyöreä). Mittauksen voi kätevästi suorittaa vaikka autoa ajaessa, palaverissa, lenkillä jne. Kätevä ja hyvä diabeetikon jokapäiväistä elämää helpottava laite. Yksi sensori toimii aika kaksi viikkoa eli kuukaudessa tarvitaan kaksi sensoria.

Nyt maaliskuun puolenvälin jälkeen sensorilla on ollut toimitusvaikeuksia, Heinolasta ne ovat olleet loppu jo pariviikkoa. Heinolan terveyskeskuksen hoitotarvikejakelulla ei ole tietoa mistä toimitusvaikeudet johtuvat ja koska sensoreita tulee jakeluun. Huhu kertoo että, ne ovat loppu keskusvarastoltakin ja jopa maahantuojaltakin. Sain välikäden kautta tietoa että toimitusvaikeudet jatkuvat ainakin kesäkuuhun saakka.

Miksi tieto ei kulje? Mitä salaillaan? Miksi ei ole osattu varautua kasvavaan menekkiin? Miksi toiset jakelupisteet saavat tuotetta ja toiset eivät? Tuote on hyvä, mutta palvelu ei pelaa! ”Miksi pistää, kun voi skannata?” mainoslause ei nyt toimi.

Kävin 28.3. klo 9 Lahden hoitotarvikejakelussa. Siellä oli sensoreita, mutta niitä ei minulle annettu koska olen kirjoilla Heinolan terveyskeskuksessa. Tämä kertoo että keskusvarasto toimittaa sensoreita Lahteen, mutta ei Heinolaan, vaikka Heinola oli yksi firman testipaikka. Se siitä Lahden suosimisesta. Heinolan on paremmin pidettävä puoliaan.

Olen antanut palautetta firmalle osoitteeseen diabetes.finland@abbott.com. He eivät kuulemma tiedä toimitusvaikeuksista mitää, kehottavat vai kysymään paikalliselta jakelijalta eli terveyskeskukselta. He eivät myöskään vastaa kysymykseen "onko sensoreita heidän omassa varastossaan?" Heinolan terveyskeskus kertoo että heidän soittopyyntöihinsä ei vastata. Kuka on tehnyt yhteistyösopimuksen näin epävarman yhteistyökumppanin kanssa? Onko tämä monopoliyrityksen toimintatapa?

Tämän laitteen avulla olen saanut sokeritasapainoni hallintaa, siksi se on minulle tärkeä!

3.4.2018 Ilo uutinen Heinolasta, sensoreita on tullut, saan kolme 4.4.2018, kiitos.
Samalla sain ladattua LibreLink ohjelman myös kännykkääni  eli nyt voin seurata sokeriarvojani sensorin kautta myös kännykästäni, kätevää, helppoa.                                  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti