tiistai 18. lokakuuta 2016

Tuleviin muutoksiin varautuminen


Osa Heinolan johtavista poliitikoista antaa ymmärtää, että jatketaan ison Sote- muutoksen jälkeen entisin voimin. Ei pienennetä valtuustoa, ei kevennetä organisaatiota, ei vähennetä johtajia ja päälliköitä, ei yhdistellä tulosalueita, ei muuteta ja uudisteta entisiä toimintatapoja . Eletään velaksi. Väki vähenee ja uusia johtajia vaan palkataan. Pitääkö olla erikseen kehitysjohtaja ja strateginen johtaja? Nykymeno tietää veronkorotuksia. Olen jo aikaisemmin ehdottanut hallintorakenteen virtaviivaistamista, joka parantaisi päätöksentekonopeutta, päätösten laatua ja palveluasennetta. Jokaiselle uudelle tulosalueelle oma asiantuntijalautakunta. Sivistys- hyvinvointilautakunta, tekninen- ympäristö lautakunta ja yrittäjistä koostuva elinkeinolautakunta. Lautakuntien puheenjohtajat ovat myös hallituksen jäseniä. Lautakuntiin valitaan vain valtuuston jäseniä ja varajäseniä. Hallituksessa henkilöstöä edustaa pääluottamusmies, ei muita henkilöstön edustajia. Valtuustoon riittää 30 jäsentä. Byrokratian purkaminen ja normitalkoot pitää ulottaa myös kuntatasolle. Demokratiaa ei vahvista puolueiden jäsenten lukumäärä kaikessa päätöksenteossa. Asiantuntijalautakunnat voivat hyödyntää kylillä, kaupunginosissa toimivia kyläyhdistyksiä. Tämä sitouttaa kyläläisiä tehtyihin päätöksiin nykyistä paremmin.

Elinkeinojohtaja kirjoittaa 22.8. aivan oikein että vaikka emme tiedä koulutustarpeita 2030, meidän on kuitenkin tehtävä siihen liittyviä isoja päätöksiä tänään ja huomenna. Päätöksentekoa auttaa muualta saadut kokemukset, tulokset, uudet ideat. Vaihtoehtoja ovat elinkaarimalli (suosii valtakunnallisia yrityksiä), Heinolan omien yrittäjien rakentamismalli (suosii paikallisia yrityksiä), puukoulumalli (vahvistaa Heinolan puutalo brändiä ) tai toimiminen vuokratiloissa, esim. terveysliikuntakaupungin liikunta lukiolle valmiit tilat löytyvät Suomen Urheiluopistolta. Kaupungin omaa kiinteistömassaa ei saa enää kasvattaa, sitä pitää jatkossa vähentää.  On löydettävä uusia vaihtoehtoja, nykyinen toimintapata ei toimi ja tulee liian kalliiksi. Toivottavasti uusi lakimies osaa tehdä sellaisia tarjouspyyntöjä, jotka mahdollistavat hankinnat lähialueelta.  Myös maantiesillan uusimisessa on hyödynnettävä paikallista puuosaamista, sillasta on tehtävä uusi maamerkki, joulupuukaupungin valoportti. Heinolasta pitää tehdä vetovoimainen asuinpaikka varhaiskasvatus- ja opetus- ja koulutuspalveluja sekä kulttuuri-ja liikuntapalveluja kehittämällä. Elinkeinopalveluja pitää kehittää yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa. Tapahtumien järjestämisessä tarvitaan kaupungin johdolta enemmän yhteistyötä järjestöjen ja ko. toimijoiden kesken. Kasvatetaan sosiaalista pääomaa. Voimavarat pitää keskittää kaupungin elinvoiman vahvistamiseen. Elinkeinotoimella näyttää olevan asia jo pöydällä.

Muutama vuosi sitten ehdotin, että kaupungin vesilaitos yhtiöitetään. Esitys ei edennyt, se kaatui lähinnä tulosalueen johdon asenteeseen. Nyt kun on selvitetty ja vertailtu eri kunnissa veden hintaa, on selvinnyt, että Raahessa on edullisinta vettä. Siellä vesilaitos on yhtiöitetty. Nelihenkiselle perheelle vesi on vuodessa noin tuhat euroa edullisempi kuin kalliimmassa kunnassa. Heinolassa vesilaitoksen tuottoa on käytetty tulosalueen muiden ylisuurten kustannusten paikkaukseen. Ehdotukseni on, että vesilaitos yhtiöitetään ja kaavoitus- ja maankäyttöyksikkö siirretään suoraan hallituksen vastuulle ja hyödynnetään nykyistä paremmin paikkakunnan yritysten tarjoamia palveluja. Laajempi yhteistyö paikkakunnan yrittäjien kanssa mahdollistaa kaupungin organisaation keventämisen. Tämä estää verotuksen kiristymisen.

Kun nyt maakuntatasoa ja sotea rakennetaan, pitää valmisteluun ottaa mukaan myös yrittäjien edustajia, jotta toteutettava ratkaisu hyödyntää myös paikallisia yrittäjiä, ei yksistään veroparatiisiyrittäjiä.

Toivon näistä eri vaihtoehdoista avointa keskustelua ennen kunnallisvaaleja. Minusta päätöksiä pitää tehdä jo ennen vaaleja, jotta Heinola selviää tulevista muutoksista voittajana. Tämä edellyttää myös kaupunginjohtajalta aktiivisempaa otetta, tulevaisuuden visiota, se ei saa olla yksin puoluepamppujen varassa. Kehitystä ei tapahdu ilman muutosta. Pieni kaupunki,  ISO MAHDOLLISUUS.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti