sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Heinolan uusi lukio?


Keskustelu Heinolan lukion tulevaisuudesta ja sijainnista osoittaa näköalattomuutta tulevaisuuteen. Vastuulliset virkamiehet ja päättäjät luulevat että 5-10 vuoden kuluttua tavallinen Heinolan lukio, Heinolan keskustassa, uudessa rakennuksessa menestyy. Jo tänään Heinolan ympäristöstä tulleiden oppilaiden määrä vähenee ja yhä useampi heinolalainen nuori käy lukiota Heinolan ulkopuolella. Varsinkin seuraavina vuosina ”Parakkilukion” vetovoima on heikko.

Lukion pitää tulevaisuudessa erikoistua, jos aikoo menestyä. Terveysliikuntakaupungissa menestyisi varmasti liikuntalukio. Luonnollinen paikka sille olisi Suomen Urheiluopiston Kampus, sieltä löytyisi kuulemma nyt tilatkin liikuntalukiolle eli ei tarvitse kaupungin rakentaa. Uskon myös että Urheiluopiston tarjoamat tilat eivät homehdu, kuten kaupungin rakentamat ja hallitsemat koulutilat. Liikuntalukiolle tilat olisivat löytyneet Vierumäeltä heti, ilman parakkeja ja omaa rakentamista. Kaupungilla tuntuu oleva ihan riittävästi lähes pakollisia rakentamiskohteita lähivuosiksi. Miksi tätä uuden liikuntalukion vaihtoehtoa ei haluta edes selvittää?


Vierumäen Kampuksella on jo satoja liikunta-alan opiskelijoita, siellä on myös Haaga-Helia ammattikorkeakoulun yksikkö joka mahdollistaa monia yhteistyömahdollisuuksia. Kulku Heinolan keskustasta on järjestettävissä, Vierumäeltä löytyy myös opiskelija-asuntoja ja kankaalle on helppo rakentaa niitä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti