torstai 22. syyskuuta 2016

Heinolan III Moottorisahauksen Puuveistokisat 14-15.10.2016


Heinolan kisoihin osallistuu aina kymmenen Suomen johtavaa puuveistäjää. Tänä vuonna SM- kisojen voittaja Ilomatsin pikakisassa Timo Nevalainen. Hän voitti myös viime vuonna Heinolan kisat. Ekaa kertaa Heinolan kisoihin osallistuu Tauno Kangasluoma Jämsästä, Kimmo Tarvainen Mäntyharjulta, Ulla Haglund Alavetelistä ja Marika Wallden Tampereelta. Marika on aikaisemmin osallistunut Heinolan hiekanveistokisoihin. Tänä vuonnakin mukana on myös Heinolan oma veistäjä, Rake Leino. Muut osanottajat ovat: Lasse Kangasjärvi, Markku Tuominen, Tarmo Kovanen, Taisto Pehkonen. Tulijoita on ollut enemmän kuin mitä pystytään ottamaan kisaan mukaan. Puuaihiot halkaisijaltaan noin 50-60cm ja pituudeltaan noin 70cm ja 170cm lahjoittaa ja tuo paikalle Versowood Vierumäeltä. Veistosten aiheet ovat perjantaina ”Lemmikki” ja lauantaina ”Lasten satuhahmo”. Sahat soivat perjantaina klo 15-17 ja lauantaina klo 8.30-15. Palkinnot kilpailijoille jaetaan yleisöäänestyksen perusteella. Taideteokset ovat Citymarketin aulassa arvosteltavissa ja ostettavissa 29.10.saakka.

Tänä vuonna SM kisat olivat Ilomatsissa ja ensi vuonna Punkaharjulla. Kisat myöntää Puuveistäjät ry. Heinola on anonut SM kisoja 2018. Päätös tulee 1.11.2016 mennessä. Toivottavasti myönteinen. Heinolassa kisailleet veistäjät sanovat että kisat ovat olleet parhaiten järjestetty, missä ovat olleet mukana.

Citymarket haluaa kehittää yhteistyötä Heinolan yrittäjien ja yhdistysten kanssa. Citymarket tarjoaa Heinolan yrittäjille ilmaisen esittely-myyntipaikan tapahtuma-alueella . Telttapaikasta peritään pieni korvaus. Lipan alle tulee ilmaiset Kirppispaikat. Yhdessä olemme enemmän.

Citymarketin alueelle avautuu samaan aikaan, polttoainejakelumittarien viereen itsepalveluna toimiva autonpesuhalli. Edullinen ja nopea.

Ohjelmalavalle astuu lauantaina klo 11,13,14 Satu Pekkala ja Jouko Keskinen, klo 12 ja klo 15”Pirre” eli Eija Vilpas ja klo 15.15”kauppaneuvos” Rethro joka pitää lyhyen oppimäärän mukaisen luennon ”Miten markkinoin Heinolaa?” ja myy huutokaupalla, ilman pohjahintaa, edellisenä päivänä sahattuja taideteoksia ja Pelkkakiven tuotteita

CM-kauppias, Risto Veijanen  tarjoaa yleisölle perjantaina grillimakkaraa ja lauantaina lihakeittoa ja Pekanleipää. Kahvilaa kisa-alueella pitää LC Heinola, Tähdet ja letut paistaa "Rautvuoren Vartijat"
Keskustan turistipysäkiltä ilmainen kuljetus lauantaina 15.10. klo 10-17, lähtö turistipysäkiltä joka täysi tunti ja paluu Citymarketin pysäkiltä aina puolelta

Kisajärjestäjät: Citymarket, Rismator Oy, Pelkkakivi Oy, Versowood, LC Sillat ja LC Tähdet, Suomen Luomupekka Oy, Vanha Apteekki, OP Päijät-Häme, Hotelli-Ravintola Tukkijätkä, Heinolan Yrittäjät ry.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti