Suomen
hyvinvoinnin rakentajille hyvää hoitoa
Sodanjälkeisen Suomen hyvinvoinnin rakentaneet suomalaiset ovat nyt hoivapalvelujen käyttäjiä, osa ympärivuorokautisessa hoivassa asiakkaana. Vastuussa olevat poliitikot ovat velvollisia järjestämään heille ihmisarvoinen loppuelämän. Valitettavasti näin ei aina ole. Viimeaikaiset uutiset ovat kertoneen valitettavista laiminlyönneistä. Jos hoivapalvelun asiakas joutuu olemaan koko päivän ulosteissaan, vanhus kuolee kuristaviin sidoksiin hoivakodissa, kotihoidon asiakas on asunnossaan kolme päivää kuolleena. Näin ei jatkossa voi olla. pikaisia korjaustoimenpiteitä pitää tehdä joka tasolla. Näyttää siltä, että raha ohjaa liikaa päätöksentekoa ja valintoja. Nyt nykymenon puolustajat korostavat tekoälyn merkitystä, hyödyntämistä ja teknillisten apuvälineiden käyttöä. Varmasti nämä auttavat esimerkiksi kotihoidossa, mutta ne eivät kokonaan poista henkilökohtaista palvelua ympärivuorokautisessa hoidossa oleville. Tästä on säästetty liikaa. Soten säästöt pitää kohdistaa enemmän hallintoon, organisaatiotasojen vähentämiseen, päätöksenteon uusien toimintatapojen käyttöönottoon, päällekkäisyyksien poistamiseen, Sote-alueiden vähentämiseen, politikoinnin vähentämiseen, puoluetukien poistamiseen. Nämä kun tehdään, rahaa jää tähän hyvinvoinnin tekijöillekin, ”veteraanien” hyvään, inhimilliseen hoitoon. Valitettavasti ympärivuorokautisessa hoidossa olevat eivät pysty enää itse huolehtimaan edustain, se on meidän muiden tehtävä, sen me olemme heille velkaa. On myös panostettava ennalta ehkäisyyn, jotta ympärivuorokautiseen hoitoon ei jouduta tai siellä ollaan vähemmän aikaa. Liike on lääke.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti