torstai 22. helmikuuta 2024

 



Miksi kansanedustaja jättää ”hukkuvan laivan”?

Vasemmisto ja keskusta olivat sorvaamassa nykyistä sote-mallia, joten he tietävät missä päätökset tehdään. Ne tehdään hyvinvointialueiden valtuustoissa, ei maan hallituksessa. Kuitenkin nyt kun ko. puolueet ovat oppositiossa ne vaativat maan hallitusta tekemään toimenpiteitä tai estämään palvelujen karsimista. Yritetään sumuttaa äänestäjiä. Ei kansalaiset ole niin tyhmiä, kaksinaamaisuus paljastuu.

Kun hyvinvointialueiden valtuustoja vaaleilla valittiin, iso osa kansanedustajaistakin oli ehdolla valtuustoon ja useimmat pääsivät. Tavoitteena oli puolueen vallan kasvattaminen ja puoluetuen lisääminen. Ei heitä näköjään kiinnostanut oikeasti sote-palvelujen kehittäminen. Nyt kun on tullut esille, että hyvinvointialueiden valtuustoissa on tehtävä palvelujen karsintaa ja puolueen kannalta huonoja päätöksiä, monet kansanedustajat ja ministerit ovat pyytäneet eroa valtuustoista, mm. Purra, Orpo, Mykkänen, Runne, Sammallahti, Rustila, Berghom, Heinonen, Juuso. Kansalaisten kannalta huonot päätökset rasittavat kansanedustajien ja ministereiden imagoa ja mahdollisuutta pärjätä seuraavissa vaaleissa. Jätetään ”hukkuva laiva” ajelehtimaan, ei kanneta vastuuta tehdyistä päätöksistä.

Ennen lähtöä valtuustoista he kuitenkin ehtivät tekemään pari tärkeää päätöstä puolueen kannalta. Nostettiin tuntuvasti kokouspalkkioita ja jaettiin puoluetukia monia miljoonia. Samat päättäjät vaativat sitten hallitukselta lisää rahaa hyvinvointialueille, kaksinaamaisuutta. Puoluepolitiikka on sotkenut ja hämärtänyt kaikki uuden soten hyvät tavoitteet. Pitää enemmän kuulla soten tekijöitä ei poliitikkoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti